MM-kultakin käden ulottuvilla – Niklas Anttila petasi huimat asemat finaalikierrokselle

Frisbeegolfin maailmanmestaruuskilpailujen radoista tiedettiin, että metsäinen New London sopisi avoimen luokan suomalaistähti Niklas Anttilalle.

Kun Anttila pelasi yhdeksän alle parin ja nousi toiseksi avaralla golfkentällä sunnuntain vastaisena yönä, historiallisen MM-kullan voittaminen on realismia tulevan yön finaalikierroksella. Mitalit ratkaistaan Yhdysvaltain Lynchburgissa Virginiassa samaisella radalla, jolla kukaan ei heittänyt lauantaina vähemmän kuin suomalainen.

– Kun heitto kulkee, ei ole väliä, onko se avoin rata vai metsärata. Tuntui, että jos tänään tuli virheitä, ne olivat enimmäkseen arviointivirheitä. Minun heittämiseni on itsessään tosi hyvää. Olen kyllä tyytyväinen, Niklas Anttila kertoi Frisbeegolfmedialle.

Ero puolustavaan maailmanmestariin, Yhdysvaltain Isaac Robinsoniin (–32) puolittui kolmeen. Robinsonin maanmies Calvin Heimburg (–27) lähtee päätöspäivään kolmannelta sijalta. Kuten Anttilalta myös Heimburgilta puuttuu major-voitto, vaikka etenkin Heimburg, joka aloitti vuoden maailmanlistan ykkösenä, voittaa tuon tuosta ammattilaiskiertueella.

Jos Anttila sijoittuu viiden joukkoon, hän tekee suomalaismiehistä parhaan tuloksen MM-frisbeegolfin historiassa. Lajilegenda Seppo Paju on yltänyt kuudenneksi ja ainoana edes kymmenen joukkoon.

– Kaikkeni annan, minkä pystyn. Pytty Suomeen tai ei mitään, MM-kultaa jahtaava Anttila sanoi.

Muilla suomalaisilla ei ole asiaa kymppisakkiin. Väinö Mäkelä (–12) on onnistunut kahdella viimeisimmällä kierroksella, mutta hänkin jakaa sijaa 29. Kolme yhdysvaltalaista on yhdeksäntenä, yhdeksän heittoa Mäkelää edellä.

84 parasta yhteensä 208 pelaajasta lunasti pelioikeuden finaaliin avoimessa luokassa. Lauri Lehtinen (–11), Nestori Tuhkanen (–6) ja Tuomas Hyytiäinen (–3) onnistuivat tässä, kun taas Jesse Niemisen (+5) ja Luukas Rokkasen (+13) MM-turnaus päättyi.

Lue myös:

    Uusimmat