Jopa puolet Suomen luontotyypeistä on uhattuna – tutkijat vaativat toimia ennen kuin on myöhäistä: "Elämme avainhetkiä"

Suomen luonnon monimuotoisuus on tällä hetkellä vakavasti uhattuna.

Suomen Luontopaneeli esittää tuoreessa mietinnössään seuraaville hallituksille keinoja luontokadon pysäyttämiseksi ja luonnon kokonaistilan parantamiseksi. Luontopaneeli ehdottaa toimenpiteitä esimerkiksi maa- ja metsätalouden sekä maan- ja vesienkäytön kestävyyden lisäämiseksi ja ylikulutuksen hillitsemiseksi.

Suomen luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen on huolestuttanut tutkijoita Suomessa jo pitkään. Tutkijoiden mukaan nykyiset toimenpiteet ovat olleet tähän mennessä riittämättömiä, vaikka Suomi on kansainvälisesti sitoutunut luontokadon pysäyttämiseen. 

Luontokato etenee Suomessa niin kuin myös maailmalla erittäin nopeasti tällä hetkellä, varoittaa Suomen Luontopaneelin toinen varapuheenjohtaja, professori Ilari E. Sääksjärvi.

Jopa puolet Suomen luontotyypeistä on uhan alla.

– Suomessa se näkyy muun muassa siinä, että huomattavan suurin osa suomalaisista eliölajeista noin 12 prosenttia on uhanalaisia, mikä tarkoittaa sitä, että niiden sukupuuttoriski on kohonnut ja toisaalta suomalaiset luontotyypit elinympäristöt on myös erittäin uhanalaisia, Sääksjärvi sanoo.

Kato pysäytettävä ja suunta käännettävä

Suomen Luontopaneeli ehdottaa tänään julkaistussa mietinnössä toimenpiteitä pitkäjänteisen ja johdonmukaisen luontopolitiikan aikaansaamiseksi Suomeen. Seuraava hallituskausi tuleekin olemaan Luontopaneelin asiantuntijoiden mukaan kriittinen luontokadon pysäyttämiseksi.

Sääksjärvi sanoo, että nyt on toiminnan aika.

 –Olemme nyt siinä tilanteessa, jossa luontokato pitää saada pysäytettyä vuoteen 2030 mennessä, ja luonnon tila käännettyä paranemissuuntaan jo 2035 vuoteen mennessä.

– Elämme avainhetkiä. Se vaatii paljon yhdessä tekemistä. Haaste on suuri, mutta se on saavutettavissa, Sääksjärvi sanoo.

Suomen asettamat tavoitteet luontokadon pysäyttämiseksi ja luonnon elpymiseksi vaikuttavat Luontopaneelin mukaan tällä hetkellä hyviltä. Ennen kuin elpyminen voi toden teolla alkaa, vaatii tavoitteiden toteutuminen kuitenkin entistä konkreettisempia päätöksiä. 

–Tavoitteiden kunnianhimon taso on tällä hetkellä riittävä ja niiden avulla saadaan luontokato pysäytettyä ja luonnon tila saadaan paranemaan päin. Mutta nyt me tarvitsemme jo seuraavien vuosien aikana jämeriä päätöksiä – jämerää toimintaa – että luontokato saadaan todella pysäytettyä.

Lue myös:

    Uusimmat