Tutkijat varoittavat, että ilmastonmuutoksen pysäyttäminen vaatii huomattavasti nopeampia päästövähennyksiä kuin on suunniteltu. Pian voimaan tuleva Pariisin ilmastosopimus ei riitä pelastamaan ilmastoa. Hiilidioksidin määrä ilmakehässä on noussut uuteen ennätykseen ja lämpenemisen vaikutukset näkyvät jo eri puolilla maailmaa.
Monet pohjoisen lajit voivat jo nyt huonosti ilmastonmuutoksen takia. Ympäristöjärjestö WWF:n tällä viikolla julkaistun raportin mukaan naali, ahma, saimaannorppa, lohikalat ja vesilinnut kärsivät jo ilmaston lämpenemisen vaikutuksista.
Lämpeneminen näkyy myös maailmanlaajuisesti. Tänä vuonna kaikki kuukaudet ovat olleet ennätyslämpimiä ja koko vuodesta tulee hyvin todennäköisesti mittaushistorian tähän asti lämpimin.
Hiilen määrä ilmakehässä kasvaa
– Kyllä tämä on erittäin huolestuttavaa. Hiilen määrä ilmakehässä kasvaa koko ajan. Teimme juuri uusia ennätyksiä. Tarkoittaa siis sitä, että ne toimet, joita tähän saakka on tehty, eivät riitä alkuunkaan. Meillä on todella kiire ryhtyä päästöjen vähennystoimenpiteisiin, toteaa Suomen ilmastopaneelin puheenjohtaja, Helsingin yliopiston professori Markku Ollikainen.
Samaan aikaan kun ilmastonmuutos etenee, maailman valtioiden johtajat juhlivat Pariisin ilmastosopimuksen odotettua nopeampaa voimaantuloa.
Matkalla kohti 3 asteen lämpenemistä
Tutkijat kuitenkin muistuttavat, ettei Pariisin ilmastosopimus vielä pelasta ilmastoa. Valtioiden itselleen asettamat päästövähennystavoitteet eivät läheskään riitä pysäyttämään lämpenemistä 2 asteeseen, puhumattakaan 1,5 asteesta.
- Valtioiden tekemät päästövähennyslupaukset eivät riitä pysäyttämään ilmaston lämpenemistä 2 asteeseen. Nyt ollaan matkalla kohti 2,5 - 3,5 asteen lämpenemistä. Vähennystavoitteita täytyy todellakin kiristää, jos 2 asteen tavoite halutaan saavuttaa. Valtioiden pitäisi kaksin- tai kolminkertaistaa tavoitteensa, vaatii East Anglian yliopiston professori Robert Watson.
- Meillä on todella kiire. Periaatteessa voisi sanoa, että meillä on nyt 5-6 vuotta aikaa saada käännetyksi päästöt jyrkkään laskuun, arvioi Markku Ollikainen.
Seuraavaksi odotukset kohdistuvat marraskuussa järjestettävään Marokon ilmastokokoukseen. Siellä pitäisi saada sovittua päästövähennysten kiristysaikataulusta.
Lämmitys ja liikenne eroon öljystä
Meillä Suomessa valmistellaan parhaillaan uutta energia- ja ilmastostrategiaa, jossa pitäisi löytää uusia keinoja päästövähennyksiin.
- Suomen täytyy saada lämmitys irti fossiilisesta öljystä, liikenne irti fossiilisesta öljystä. Ne ovat ne pääasiat. Ja kumpaankin kyllä keinot löytyy, uskoo Ollikainen.
Tänään kerrottiin, että ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät jo nyt pääkaupunkiseudulla muun muassa keskilämpötilan nousuna. Tulevaisuudessa pääkaupunkiseudulla on odotettavissa nykyistä sateisempia talvia ja voimistuvia rankkasateita kesäisin. Tämä käy ilmi Helsingin seudun ympäristöpalveluiden (HSY) teettämistä pääkaupunkiseudun ilmastoskenaarioista.