Jorma Uotinen tapasi Aira Samulinin 80-luvun alussa: "Lähdimme seuraavalla viikolla jo Espanjan matkalle"

2:25img
Tästä kaikesta edesmennyt Aira Samulin muistetaan
Julkaistu 23.10.2023 20:50

MTV VIIHDE – STT

Jorma Uotinen kuvailee Aira Samulinin vaikuttaneen sekä tanssin ammattilaisiin että harrastajiin.

Tanssilegenda Aira Samulin on kuollut. Samulin menehtyi maanantaina 23. lokauuta 96-vuotiaana. 

Viihteen ja kulttuurin monipuolisen vaikuttajan, yrittäjä ja taiteilija Samulinin vaikutus suomalaiseen tanssin maailmaan oli mullistava, kertoo tanssija ja koreografi Jorma Uotinen STT:lle.

1.01533810

Jorma Uotinen ja Aira Samulin vuonna 2007.

Uotinen kuvailee Samulinin vaikuttaneen sekä tanssin ammattilaisiin että harrastajiin usealla vuosikymmenellä. Lisäksi Samulin teki töitä esimerkiksi mielenterveys- ja vanhusasioiden parissa.

– Hän on ehtinyt toimia niin monella tasolla, koska elämä oli niin pitkä ja hän oli elinvoimainen ihan viimeisiin päiviin saakka, Uotinen sanoo.

7.04707348

Aira Samulin ja Jorma Uotinen vuonna 2001.

Uotinen kertoo tavanneensa Samulinin 1980-luvun alussa, kun tämä tuli katsomaan hänen esitystään.

– Silloin me tutustuimme ja ystävystyimme ja lähdimme seuraavalla viikolla jo Espanjan matkalle. Olemme olleet ystäviä siitä asti ja viettäneet esimerkiksi kaikki joulut siitä asti yhdessä.

– Meillä oli hyvin tiivis yhteys, Uotinen kuvailee.

Samulinin menehtymisestä kertoi ensin Seiska-lehti.

Tuoreimmat aiheesta

Aira Samulin