Suomalaisten nuorten digitaalisessa osaamisessa on suuria eroja. On olemassa joukko nuoria, jotka eivät harrasta, vietä aikaansa tai tapaa kavereitaan digitaalisen maailman parissa, kuten suuri osa nuorista tekee. Tällaisessa digitaalisessa syrjäytymisessä ei ole välttämättä kyse omasta valinnasta.
– Esimerkiksi kielelliset vaikeudet voivat aiheuttaa sen, etteivät nämä nuoret pysty tai osaa liittyä muiden joukkoon, huomauttaa asiantuntija Meri-Tuulia Kaarakainen Turun yliopistosta.
Hän muistuttaa, että kommunikointi verkossa vaatii vähintään suomen kielen, mutta yleensä myös englannin kielen taitoa. Jos tällaiset valmiudet ovat heikot, muiden joukkoon liittyminen on hankalaa.
Turun yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan 12–22-vuotiaiden ryhmässä tällaisia riskiryhmässä olevia nuoria arvioidaan olevan kolmisen prosenttia. Joukko koostuu lähinnä kaupunkilaisnuorista, jotka olivat tutkijoidenkin yllätykseksi pääasiassa poikia.
– Käyttötottumuksia ja -tapoja tutkiessamme huomasimme, että tyttöjen käyttötottumukset saattavat toki olla hyvin kapeat eli he käyttävät älypuhelimiaan pääasiassa viestintään ja verkostoitumiseen. Mutta sitten löytyy sellaisia poikia, jotka eivät käytännössä käytä mitään mihinkään eli he ovat ihan poikkeuksellisia verrattuna tyttöihinkin, Kaarakainen kertoo.
Koulut teknologisoituneet epätasaisesti
Oppilaiden omien digitaalisten laitteiden käyttö lisääntyy entisestään perusopetuksessa, ja siksi olisi Kaarakaisen mukaan tärkeää, että koulu pystyisi järjestämään oppilaalle laitteen opetuksen ajaksi, jos oppilaalla ei ole omaa soveltuvaa konetta.
Koulut ovat hänen mukaansa kuitenkin aika epätasaisesti teknologisoituneita.
– Siinä on suuria eroja. Silloin syntyy tietysti eroja myös siinä, millaiset valmiudet oppilaat saavat digitalisoituvaan maailmaan.
Eroja koulujen välillä eivät Kaarakaisen mukaan selitä maantieteelliset seikat tai esimerkiksi jako maaseutuun ja kaupunkeihin. Pikemminkin voisi ajatella, että innostuneet koulut ja kunnat ovat panostaneet digilaitteisiin.