Kain ja Pauliinan viisilapsinen uusperhe muodostui 13 vuotta sitten. Odotettu ja rakastettu tytär syntyi pari vuotta sen jälkeen. Vuonna 2017 Alina menehtyi äitinsä syliin. Tänäkin jouluna Kain ja Pauliinan syli on tyhjä – ja joulu muistuttaa siitä päivästä, jolloin Alina lähti perheensä luota.
MTV Uutiset tapasi Kai ja Pauliina Flangin, jotka kertovat, millainen heidän tyttärensä oli. Lähes yhdeksänvuotisen elämänsä aikana pieni Alina oli usein sairaana, ja tämä oli vain noin taaperon kokoinen kahdeksanvuotiaanakin.
– Se, mikä jäi itselleni mieleen, oli Alinan valloittava hymy. Olen aina miettinyt, että jos emme olisi nähneet, että Alinalla on hyvä olla siinä kehossa, olisi ollut paljon raskaampaa, Kai kuvaa.
Yhdeksän vuoden vauva-aika
Alina ei koskaan puhunut eikä kävellyt, mutta hän ilmaisi silti eleillä ja ilmeillä, mistä pitää.
– Alina oli jääräpää ja tahtotyttö: hän oli saanut ominaisuuksia meiltä molemmilta. Hän oli meidän pikkuinen vauva, Kai tiivistää lämpimään sävyyn.
Pauliina on samaa mieltä.
– Aina sanotaan, että "kunpa vauva-aika ei päättyisi koskaan". Meillä se ei loppunut. Meillä oli yhdeksänvuotinen vauva-aika, Pauliina pohtii.
Koska odotusaikana vauva oli todettu ultratutkimuksissa terveeksi, oman lapsen kehitysvamman hyväksyminen vei aikaa.
– Emme ihan hyväksyneet kaikkea, mitä lääkärit sanoivat. Näimme Alinan toisin kuin muut. Uskoimme hänen kehitykseensä, ja sitä tulikin, pieninä askelina, Kai sanoo.
Pauliina olisi halunnut kysyä lääkäriltä, mitä sanat todella tarkoittivat, kun lääkäri sanoi lapsen olevan vaikeasti kehitysvammainen. Lopulta pari hyväksyi sen, ettei heidän lapsensa kehity normaaliin tapaan.
Kai, Pauliina ja Alina.
– Kun perheeseen syntyy kehitysvammainen lapsi, elämään astuu sellainen epävarmuus, jota ei voi kuvitella. Illuusio täydellisestä elämästä hajoaa heti, mutta silti elämä voi olla hyvää.
– Etsin ensin itsestäni syitä, miksi meille tuli kehitysvammainen lapsi. Alinalla oli mutaatio, jonka syytä ei tiedetty, Pauliina pohtii.
Alina menehtyi äidin syliin
Alina kuoli vuonna 2017, lauantaiaamuna – samana päivänä, jolloin uusperheen joulunsa toisella vanhemmalla viettäneet lapset olisivat viettäneet joulua koko perheen kanssa.
Lääkärit olivat sanoneet Alinan ollessa vuoden ikäinen, ettei tämä luultavasti elä kauaa. Silti Alina selvisi esimerkiksi jo vauvana useasta keuhkokuumeesta.
– Oli meillä aina se ajatus, että kyllä me jossain vaiheessa joudumme luopumaan tästä tytöstä. Mutta se ajatus oli siinä vaiheessa jo karannut kauas. Toisaalta olimme puhuneet myös siitä, että mitäs sitten, kun hän on teini-ikäinen ja joudumme miettimään uusia ratkaisuja. Joudutaanko hänet laittamaan aikuisena laitokseen? Kai sanoo.
– Keskustelujen taustalla oli pahin pelko: kun tiesi päivän tulevan ennen pitkää. Tiesimme, että Alina kuolee, Pauliina kertoo.
Päivä tuli silti varoittamatta.
Alina kuoli äitinsä Pauliinan sylissä 30.12.2017.
Perheen joulua vietettiin, kun Alina oli haettu ruumisautolla pois. Se joulu oli hiljainen.
– Me olimme syntymässä ja kuolemassa yhdessä perheenä. Mutta Alinan kuolema ei antanut mitään ennusmerkkejä itsestään, Kai kuvaa.
– Alina sai kuolla kotona, ja me olimme siinä tilanteessa molemmat läsnä, Pauliina täydentää.
Surun sai käsitellä omaan tahtiinsa
Aluksi Pauliinasta tuntui, että Alinan kuoleman kokemus nielaisee hänet kokonaan, aivan kuten Alinan syntymäkin tuntui silloin alussa nielaisevan.
Alinan kautta elämä alkoi kaksi kertaa uudestaan: kaikki mullistui silloin, kun Alina syntyi ja niin kävi silloinkin, kun Alina kuoli.
Pauliina ja Kai käsittelivät surua eri aikaan ja eri tavoin.
– Aloin heti puhua ja kirjoittaa tapahtuneesta, Pauliina sanoo.
Kai taas huolehti ensin Pauliinasta ja alkoi käsitellä omaa suruaan vasta myöhemmin.
– Ajattelin aluksi, että oli minun tehtäväni kannatella Pauliinaa. Tuin Pauliinaa ja vasta sitten, kun huomasin, että Pauliina selviää, minunkin surulleni oli tilaa.
Erityisesti yksi ajatus on kantanut Kaita surun käsittelyssä.
– Ajattelen niin, että tyttö sanoisi minulle: isi, sun elämä ei ole vielä tässä. Jatka elämääsi, Kai avaa.
– Alina pysäytti meidät muistamaan, että elämä ei jatku ikuisesti. Nykyään pidän huolta ihmissuhteistani entistä paremmin ja otan itselleni tärkeistä ihmisistä enemmän kuvia. Mitä tahansa voi tapahtua, ja on tärkeää elää itselleen tärkeille asioille, Pauliina puolestaan pohtii.
Lapsen menetys laittaa parisuhteen koetukselle
Pauliina on ammatiltaan terapeutti. Hän tiedostaa heidän elämänkokemuksiinsa liittyvät riskit parisuhteen kannalta.
– Lapsen kuolema on tosi iso riski parisuhteelle. Ja vammaisen lapsen saaminen on myös tosi iso riski parisuhteelle. Meille tuli sitten ne molemmat jackpotit, Pauliina sanoo.
Silloin suhteesta on erityisesti pidettävä huolta.
Pauliina ja Kai tiedostavat, että surun käsittelynkin keskellä parisuhteesta on pidettävä huolta.
– On tässä käyty kaikenlaista karikkoa läpi. Mutta minä katson meitä ruusunpunaisten lasien läpi: Pauliina on se, jonka kanssa tiesin alusta asti eläväni lopun elämääni, Kai sanoo.
Joulu ilman Alinaa
Pauliinan ja Kain joulu ei ole enää entisensä. He olivat ennen jouluihmisiä, jotka odottivat ja laittoivat joulua. Nyt joulu liittyy vahvasti Alinan kuolemaan.
– Joulu tarkoittaa tietoisuutta siitä, että silloin nämä Alinan kuolemaan liittyvät asiat käydään läpi, Kai sanoo.
– Joulu on paketoitu yhdessäolon ja perheen juhlaksi. Sinne piiloutuu monella silti suruja. Joulut eivät ole samanlaisia Alinan jälkeen. Ne muistuttavat siitä, että Alinan kuolinpäivä on todella lähellä, Pauliina lisää.
Kuusi, lahjat ja kaikki joulun perinteet tuovat Pauliinan mieleen sen, mitä ne tarkoittivat Alinan kuoleman aikaan. Viimeisenä joulunaan Alina silitteli joulukuusta, ihmetteli jouluvaloja ja hypisteli lahjapapereita.
– Nyt jouluun liittyy tietynlainen kipu. Talvella ylipäänsä se, että tulee lunta ja pakkasta: ne muistuttavat minua siitä ajasta, jolloin Alina lähti, Pauliina tarkentaa.
– Miten monta joulua täytyy tulla, jotta jouluun voi suhtautua normaalisti? Kai miettii.
Pauliinan mielestä entisenlaisia jouluja ei varmaankaan enää tule.
Tyhjä syli ja ikävä
Pauliinan ja Kain uusperheestä Alina ei katoa: hän on perheen arjessa puheessa ja muistoissa mukana.
– Olen kiitollinen siitä, että sain tuntea sellaisen tytön kuin Alina oli. Alinan kanssa oli enemmän ihoaikaa kuin muiden lastemme kanssa. Sain kokea vahvan, läsnäolevan isyyden. Alina oli elämäni tärkein opettaja, Kai sanoo.
– Alina oli isin tyttö: joskus hän työnsi minua pois, kun halusi olla isin lähellä itsekseen. Olen kiitollinen siitä, miten olemme voineet jakaa vanhemmuutta, Pauliina lisää.
Intensiivisestä erityislapsen vanhemmuudesta irti kasvaminen vie aikaa.
– Enää ei ole niin valtava tyhjiö läsnä, mutta silti opettelemme vieläkin sitä, minhin kaiken nyt liikenevän ajan voi käyttää, kun ei ole niin valtavasti tehtäviä ja vastuita kuin Alinan elinaikana oli, Pauliina sanoo.
Pauliina piirtää käsillään ilmaan suuren, tyhjän sylin.
– Syli oli minullakin pitkään tyhjä. Pitkään tuntui siltä, että minun olkapäätäni vasten on painautuneena joku, vaikkei ollutkaan, Kai sanoo hiljempaa.