Joululiikenteessä saanee ajella kohtuuhintaisella polttoaineella: "Ei ole näkyvissä isoa muutosta"
Polttoaineiden hinnat ovat autoilijoiden iloksi ja hämmästykseksikin olleet laskussa.
Autoilijat ovat olleet riemuissaan ja bensapumpuille on syntynyt jonoja varsinkin viime viikon alkupuolella, kun 95-oktaanisen bensiinin hinta putosi paikoin alle 1,7 euron litralta. Viikon loppua kohden hinnat kohosivat jälleen tavallisempiin, noin 1,9 euron litrahintoihin.
Polttoaineiden hintatietoja keräävän polttoaine.net-sivuston mukaan eilen halvinta ysivitosta myytiin Oulussa: 1,709 euroa, ja kalleinta Nilsiässä: 2,190 euroa.
Liikenteen erityisasiantuntija Hanna Kalenoja Autoalan tiedotuskeskuksesta sanoi Viiden jälkeen -ohjelmassa, ettei polttoaineen hintaan ole näkyvissä suuria muutoksia lähiviikkoina.
Katso Kalenojan koko haastattelu yllä olevalta videolta.
– Hinnanalennuksiin löytyy yksi perussyy raakaöljyn hintakehityksestä. Se on ollut aleneva viime kuukausien aikana. Se on ollut odottamatontakin, koska Lähi-idän kriisiytyvän tilanteen on arvioitu nostavan raakaöljyn hintaa, mutta sieltä on hieman purkautunut hintapaineita, Kalenoja sanoo.
Kaikki eivät ehdi juosta halvan bensan perässä. Juttu jatkuu videon alla.
Polttoaineen hintavaihtelujen ennustaminen on vaikeaa ellei mahdotonta, mutta loppuvuodelle ei Kalenojan näkemyksen mukaan ole luvassa suuria heittoja hintoihin.
– Ei ole näkyvissä isoa muutosta, joka heilauttaisi hintaa suuntaan tai toiseen, Kalenoja sanoo.
Viiden jälkeen nähdään joka arkipäivä MTV3-kanavalla kello 16.58 alkaen.
Ohjelma on katsottavissa suorana ja tallenteena myös MTV Katsomossa. Muista päivän uutisissa ja puheenaiheissa myös MTV Uutiset Live.
Uusimmat
-
12:34
Naton esikunta perustetaan Mikkeliin – Häkkänen: Tällaisen viestin se lähettää Venäjälle
-
12:25
Poliisi kertoo isosta operaatiosta Inkoossa – yksi otettu kiinni
-
12:14
Mies puukotti lapsensa äidin kuoliaaksi McDonald'sissa – oikeus antoi ankarimman rangaistuksen
-
12:13
Venäläisen asianajajat grillasivat suomalaiseverstiä oikeudessa
-
12:01
Ikkunat huurussa aamulla? Yksi merkki paljastaa syyn huoleen
-
11:57
Lähes 100 uhria: Siivousyritystä epäillään törkeästä petosvyyhdistä
-
11:52
MM-rallitähdet asettuivat vastarintaan – Sébastien Ogierilta hurjaa tekstiä: "Vien heidät tarvittaessa oikeuteen"
-
11:12
JSN: Aamulehti sai poistaa kohutoimittaja Matti Kuuselan juttuja
-
11:05
Fatim Diarra pyytää anteeksi
-
10:49
Kirsi Piha pimitti eronsa kokoomuksesta lähes vuoden – paljastaa nyt, miksi tuli julkisuuteen
-
10:49
Sébastien Ogierilta armoton palaute kovia kokeneelle tallikaverille: "Sitä on vaikea antaa anteeksi"
-
10:47
Norjalaismiehen epäillään liittyvän hakulaiteräjähdyksiin – katosi mystisesti
-
10:29
Snookertähti vaati pelipöydän polttamista – sitten tapahtui jotain uskomatonta
-
10:19
Joukkuetoverin arvaamaton temppu kostautui: NHL:n ruotsalaistähti löi päänsä vaarallisesti
-
10:08
Hävittäjät ilmaan: Venäjän drone todennäköisesti loukkasi Nato-maan ilmatilaa
-
10:04
Kun Estonia upposi, soi MTV:n kirjeenvaihtajan puhelin: "Sinuakin saattaa kiinnostaa"
-
10:01
Lohi ruodottomaksi yllättävällä välineellä – Kirsi jakoi "niksien niksin"
-
10:00
Hoivakotiyhtiö aloittaa "ennätyksellisen suuret" muutosneuvottelut
-
09:48
Gilla FC rypee suosiossa, 16-vuotias Alicia tatuoi suosikkipelaajansa tunnusmerkin ihoonsa: "Menin sanattomaksi"
-
09:43
Limnéll: Putin antoi juuri itselleen luvan käyttää ydinasetta Ukrainassa
-
Lataa lisää