JSN:n puheenjohtaja: tuen leikkaus on poliittinen päätös

Journalistiliitto kertoi tiedotteessaan perjantaina, että Suomen hallitus aikoo lopettaa kokonaan tuen maksamisen Julkisen sanan neuvostolle (JSN). Ratkaisun tuen lakkauttamisesta teki oikeusministeri Leena Meri (ps.).

JSN:n puheenjohtaja Eero Hyvönen sanoo STT:lle, että päätös tuen lakkauttamisesta oli poliittinen.

Hyvönen ei tiedä, millainen päätöksiä valmistelleen virkakunnan esitys oli JSN:n tuen osalta. Hän kuitenkin sanoo tietävänsä virkakunnan tehneen erilaisen esityksen oikeusministeriön hallinnonalan valtionavuista kokonaisuutena.

– Ja ministeri teki, niin kuin ministerin kuuluukin tehdä, poliittisen päätöksen, jossa hän totesi, että meille ei tule tukea.

Hyvönen ei kuitenkaan usko, että mahdollinen leikkaus johtuisi mistään JSN:n tekemästä päätöksestä.

– Tässä on ehkä ymmärtämättömyyttä itsesääntelyjärjestelmän merkityksestä yhteiskunnassa ja myös kansalaisille.

Suomen Kuvalehden mukaan kokoomuksen johto ja RKP:n puheenjohtaja Anders Adlercreutz eivät pidä tuen lakkauttamista järkevänä. Asiaan halutaankin palata vielä syksyn budjettiriihessä.

Päätös leikkaisi rahoituksesta kolmanneksen

Toteutuessaan oikeusministeriön päätös leikkaisi JSN:n rahoituksesta 135 000 euroa eli lähes kolmanneksen. Hyvönen sanoo STT:lle, että tuen mahdollista leikkausta osattiin odottaa, mutta esitys koko tuen lakkauttamisesta oli yllätys.

Hänen mukaansa aiempia tukipäätöksiä on perusteltu muun muassa sillä, että JSN säästää oikeusministeriön hallinnonalan kuluja, kun ihmiset eivät lähde yhtä helposti käräjille.

– Siihen nähden oli yllätys, että pannaan kerralla poikki tämä 135 000, kun se on kuitenkin pienimmästä päästä oikeusministeriön jakamia valtionapuja.

Hyvösen mukaan loput JSN:n rahoituksesta tulee neuvoston kannatusyhdistyksen Jusanekin jäsenyhdistyksiltä. Journalistiliiton mukaan JSN:n toiminnasta leikkaaminen olisi isku Suomen maineelle.

Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho kutsuu esitystä poistaa tuki kertaheitolla järkyttäväksi.

– Luottamus mediaan on yksi demokratian elinehdoista. On erittäin lyhytnäköistä leikata toiminnasta, joka rakentaa sitä. Tässä disinformaation ajassa se on myös iso turvallisuuskysymys, Aho sanoi tiedotteessa perjantaina.

Toimittajat ilman rajoja Suomi (TIR) ilmaisi myös huolestuneensa aikeista lopettaa valtionapu. Järjestön mukaan JSN:n toimintakykyä ei pitäisi heikentää aikana, jolloin media-alan itsesääntelyn merkitys on korostunut entisestään.

Toiminta jatkuu joka tapauksessa

Hyvösen mukaan JSN:n toiminta jatkuu jossain muodossa, vaikka valtionapu lakkautettaisiinkin. Hänen mukaansa mahdolliset säästöt pyritään toteuttamaan niin, että itsesääntelyjärjestelmä kärsii mahdollisimman vähän. Valtaosa neuvoston kuluista on hänen mukaansa palkkoja.

Vuonna 1968 perustettu Julkisen sanan neuvosto on media-alan itsesääntelyelin. Se vastaa muun muassa Journalistin ohjeista, jotka ohjaavat hyvää journalistista tapaa. Kuka tahansa voi tehdä journalistisesta sisällöstä kantelun JSN:lle.

– Tämä tulee sillä tavalla pahaan aikaan että meillä on kantelumäärä viime vuonna kasvanut ihan hurjasti, Hyvönen sanoo.

Hänen mukaansa viime vuonna JSN:lle tuli 739 kantelua ja sitä edellisenä vuonna 446.

– Joka sekin oli jo iso luku, ja tämä vuosi on jatkunut suunnilleen viime vuoden tahdissa.

PS:n Mäkelä hämmästelee koko tukea

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän johtaja Jani Mäkelä hämmästelee viestipalvelu X:ssä, että Julkisen sanan neuvostolle on tähän asti maksettu ylipäätään mitään tukia hallituksen suunnalta. 

Ratkaisun tuen lakkauttamisesta teki Mäkelän puoluetoveri, oikeusministeri Leena Meri.

– Aivan käsittämätöntä, että tällaista on ylipäänsä koskaan maksettu. Pahoittelen, en ole tiennyt. Jos olisin, olisin vaatinut täysleikkausta aiemmin, Mäkelä sanoi X:ssä.

Vuonna 1968 perustettu Julkisen sanan neuvosto on media-alan itsesääntelyelin. Se vastaa muun muassa Journalistin ohjeista, jotka ohjaavat hyvää journalistista tapaa.

STT on korjannut aiempaa juttuaan 10.8. kello 14.04. Aiemmasta, perjantaina 9.8. ilmestyneestä, jutusta syntyi virheellinen käsitys, että Hyvönen olisi kertonut virkakunnan tehneen JSN:n tuesta erilaisen esityksen. Todellisuudessa Hyvönen puhui oikeusministeriön valtionavuista kokonaisuutena, ja sanoi ettei tiedä millainen esitys oli JSN:n kohdalta. Tämä tieto on jäänyt jutusta pois. 

Lue myös:

    Uusimmat