Yli 2,5 miljoonaa painettua kirjaa myynyt kirjailija Juha Vuorinen osoitti epäilijöilleen, että myös ”paskasta” voi saada puristettua timanttia.
Televisiosta ja radiostakin tuttu kirjailija Juha Vuorinen on tunnettu teksteistä, joissa ei kaunistella.
Kirjailija itse kuvailee hänen suosimansa kirjallisuuden alalajin edustavan ”karnevalistista räävittömyyttä”.
Ja sitä se on – jopa niin räävitöntä, etteivät kaikki Suomen kirjastot suostu tänäkään päivänä ottamaan kaikkia miehen kynäilemiä kirjoja hyllyjensä valikoimiin lainattavaksi.
– Kun lapsiltani kysytään, mitä sun isäsi kirjoittaa, he vastaavat: ”No, se nyt kirjoittaa kirjaa, jossa työnnetään tämmöistä Lavrov-nimistä tekopenistä toisen hanuriin”, kirjailija hymähtää.
– Oishan lastenikin paljon mukavampaa mennä koulujuhliin, jos kirjottaisin tyyliin Sinuhe egyptiläisiä.
Kaikki sai alkunsa nettisivustosta, jonne Vuorinen saatiin kirjoittamaan pitkän taivuttelun jälkeen ”jotain hauskaa”.
– Sanoin, että minulle on hengenvaarallista sanoa, että kirjoita mitä tahansa, koska silloin avataan sellainen purkinkansi, minkä jälkeen voi tulla ihan mitä tahansa, hän tokaisee naurahtaen MTV Vieraan haastattelussa.
Lue myös: Juha Vuorinen kertoo, miksi kiinteä kakka on ihana asia – kirjailijan elämää leimasi 20 vuotta alkoholi, jolla ei enää ole minkäänlaista roolia
”Se on kuin kusisi 95:sta kokkoon”
Kun Vuorinen oli 1990-luvun lopussa paketoimassa Juoppohullun päiväkirjan ensimmäistä osaa kirjankasien väliin, monet olivat hyvin skeptisiä siitä, tulisiko teos menestymään.
Yksi epäilijöistä oli hänen oma äitinsä.
– Täytyy sanoa, että tietyllä tapaa olen äitivainaalleni kiitollinen siitä, että hän sanoi, että et kai sinä aio tällaista paskaa kirjoittaa, koska tällaisena oinasenergisenä kapinallisena se sisuunnutti minut.
– Se on kuin kusisi 95:sta kokkoon: se kokko leimahtaa vaan entistä kovempaan liekkiin, Vuorinen kuvailee tapaa, jolla äiti häntä kannusti häntä uransa alkuaikoina.
Vuorinen toki ymmärtää äitinsä skeptisyyden. Luultavasti hyvin harva vanhempi kiljuisi riemusta, jos lapsi kertoo kirjoittavansa minä-muodossa kirjan alkoholistin elämästä.
Kun Juoppohullun päiväkirjaa oli myyty fyysisenä kirjana yli 200 000 kappaletta, Vuorinen kysyi äidiltään, miten suu nyt pannaan – olihan äidin kuvaamasta paskasta tullut suomalaisia säväyttänyt teos.
– Äiti oli vähän aikaa hiljaa ja sanoi: ”Mitähän siitäkin olisi tullut, jos olisin kehunut”.
Lue myös: Kirjailija Juha Vuorinen muutti taas Espanjaan – Samuli Edelmann syypää etelänhimoon
Palaute yllätti
Paskaa tai ei, brutaalin rehellinen tapa kuvata asioita on kolahtanut osaan suomalaisista syvästi. Esimerkiksi Juoppohullun päiväkirja ei ole vain hulvaton kirjasarja, jossa seurataan juopon kommellusten täyttämää, viinanhuuruista elämää, vaan tarinassa sukelletaan myös syviin vesiin.
Vuorinen kertoo saaneensa vuosien aikana lukemattoman määrän kiittelevää palautetta ihmisiltä, jotka ovat itse kärsineet alkoholiongelmista tai seuranneet vierestä, kun läheinen taistelee riippuvuuttaan vastaan.
– Olen saanut lukemattoman määrän meilejä suomalaisilta miehiltä, jotka ovat selvinpäin kirjoittaneet mulle, että ”perkele, ostin Juoppohullun päiväkirjan ja ajattelin, että vihdoin pääsen nauramaan, mutta saitkin mut pitkästä aikaa itkemään, kiitos”.
– Kun se tulee suomalaiselta mieheltä suomalaiselle miehelle, jotka eivät tunne toisiaan, siinä on aika monta korkea muuria kiivetty, Vuorinen kuvaa.
Tunnelukkojen manipulaatiota
Kirjailija itse uskoo, että hän on onnistunut huumorinsa avulla raottamaan suomalaisissa kireämpiäkin tunnelukkoja, jotka lopulta aukeavat kunnolla, kun tunnemaailma muuttuukin ilon läikähdyksistä melankoliseksi.
– Kun naurat ääneen, avaat jotain. Ja sitten hetken kuluttua tuleekin hirvittävän koskettava kohtaus, ja olet jättänyt sen kannen raolleen, sieltä yhtäkkiä tulee toisenlaisia tunteita ulos.
Mikä on tällaisen tunteita herättävän kerronnan salaisuus? Sitä ei Vuorinenkaan tiedä.
– Se ei todellakaan ole niin, että tekstini olisi niin nerokasta, että se saisi tunnemyrskyn aikaiseksi.
– Luulen, että syy, miksi kirjani ovat menneet toisissa niin syvälle, on se, että olen ainoastaan onnistunut manipuloimaan heidän mielikuvituksensa – tekstini on sopinut johonkin lukijan omaan kokemukseen, hän pohtii viitaten esimerkkinä ihmisten kokemiin menetyksiin.
Finlandia-palkinto?
Vuorisen teoksia on myyty painettuina versioina tähän mennessä yli 2,5 miljoonaa kappaletta. Ja se on poikkeuksellisen paljon Suomen kokoisessa maassa.
Kaikkiaan Vuorinen on julkaissut 40 kirjaa puhumattakaan kaikista muista sisällöistä, joita hän on tehtaillut esimerkiksi radioon ja televisioon.
– Tämä voi kuulostaa vähän pähkähullulta, mutta koen, että olen jo nyt saanut todella paljon enemmän kuin olisin voinut ikimaailmassa kuvitella.
Voisiko suomalaista sielunmaisemaa viiltävällä, groteskilla huumorilla pokata Finlandia-palkinnon?
– No ainakin vaihtaisin tuomariston, jos saisi, Vuorinen tokaisee pilke silmäkulmassaan.
– Se, mistä olen kaikkein ylpein kirjailijan urassani, on se, että mä olen saanut lukemaan myös ne ihmiset, jotka eivät ole koskaan lukeneet mitään, hän sanoo vaatimattomasti.