Jukka Puotila, 60, empi läpimurtorooliaan: En uskonut tarvitsevani sitä

jukka puotila 6
Kuvaushetkellä Jukka Puotilalla ei ollut aavistustakaan, että kaksi viikkoa myöhemmin hän tietäisi olevansa vakavasti sairas. "Ihmisten osoittama myötätunto on ollut todella voimakasta", hän kertoo jälkikäteen.Lehtikuva
Julkaistu 08.09.2015 00:06

MTV VIIHDE-STT–MIKAEL HOIKKALA

Ruusun aika -sarjalla läpimurtonsa tehnyt näyttelijä Jukka Puotila muistelee elämäänsä 60-vuotispäivän kynnyksellä. Puotila taistelee parhaillaan vakavan sairauden kanssa.

Jos haluaa elää vanhaksi, pitää väistellä raitiovaunuja ja busseja. Loppu on geeneistä kiinni.

Näin määritteli muuan lääkäri kerran, Jukka Puotila kertoo vienosti hymyillen eikä arvaa tarinansa enteellisyyttä. Näyttelijäkonkari on haastatteluhetkellä energinen. 

Terveydessä ei ole suuremmin valittamista, mitä nyt selkä vihoittelee.

Puotilan suunnitelmissa on jatkaa Kansallisteatterissa 63-vuotiaaksi, mutta eläke ei tarkoittaisi työnteon loppumista. Työn muodot toki muuttuvat samalla kun yleisökin.

– Aikoinaan kun kävin esiintymässä firmojen tilaisuuksissa, jokainen toimitusjohtaja oli minua vanhempi. Nyt jokainen on nuorempi kuin minä!

Puhetta pulppuaa. Välillä äänessä käyvät Peter von Bagh, Matti Vanhanen, Jouko Turkka ja Tommi Mäkinen.

Mikään ei kerro siitä, että Puotilan leukaperissä jäytää kasvain. Kivut iskevät viikkoa myöhemmin.

Palataan siihen lopuksi.

Reippaat ruuhkavuodet

Imitaatiohahmoistaan Puotila tunnetaan parhaiten, mutta läpimurtonsa hän teki vakavamman draaman kautta, Ruusun ajan Esko Ruususena. Se ei ollut mikään laskelmoitu loikka.

– Kun sitä tarjottiin, oli vähän sellainen olo, että tarvitsenko tällaista perhesarjaa. Empiminen johtui varmaan siitä, että tykkäsin viihteestä, jossa pääsee paukuttelemaan, Puotila kuvailee.

– Ruusun ajasta tuli mieletön suksee. Parhaimmillaan oli yli kaksi miljoonaa katsojaa. Palaute, joka silloin tuli, kulkee mukanani läpi elämän.

Jukka Pauli Petri Puotila
– syntynyt 9.9.1955 Helsingissä
– asunut lähes koko ikänsä Espoossa
– naimisissa, kolme lasta ja kolme lastenlasta
– valmistunut Teatterikorkeakoulusta
– Kansallisteatterin näyttelijä vuodesta 1984
– vuoden viihdetaiteilija 1990
– tv-sarjoja mm.: Yökyöpeli, Ruusun aika, Iltalypsy, Tsa Tsa Tsaa, Kotikatu, Jukka Puotilat Show, Kultajukka
– elokuvia mm.: useita Vääpeli Körmyjä ja Uuno Turhapuroja, Kummeli Kultakuume, Hylätyt talot, autiot pihat, Äideistä parhain, Suden vuosi, Tali-Ihantala 1944, Kekkonen tulee, Armi Elää!
– harrastukset: työ, liikunta ja elämäkerrat
– syksyksi suunniteltu 60-vuotisjuhlakiertue on siirretty sairastumisen vuoksi helmi-maaliskuulle

1990-luvun kotimaisessa televisiossa Puotila oli kaikkialla. Ruusun ajan jälkeen tuli sketsisarja Tsa Tsa Tsaa ja sen jälkeen Kotikatu, jossa Puotila näytteli yhtäjaksoisesti yli 17 vuotta. 

Viihdepaukuttelua hän sai jatkaa Iltalypsyssä ja parissa sooloshow’ssa.
Kansallisteatterissa Puotila on ollut vakityössä vuodesta 1984.

– Jos ruuhkavuosista puhutaan, kyllä sellaiset oli olemassa. Oikein reippaasti.

Työnarkomaanin leiman Puotila torjuu jyrkästi. Hän on nauttinut töistään ja suostunut aina uusiin juttuihin miellyttämisenhalusta.

– Burnouteista puhuttaessa tuntuu siltä, ettei ihminen ole tehnyt töitäkään, jollei ole vetänyt itseään burnoutiin. Se on hölmöä, omien voimavarojensa väärinymmärtämistä. Mutta ihminen ei ymmärrä sitä, vaan joutuu juoksemaan seinään ja oppimaan kantapään kautta, missä raja menee.

Rallienglannin kaipuu

Sketsihahmojen repiminen tosielämästä on vaikeampaa kuin ennen. Kun kanavia oli vähemmän, koko kansan tv-julkkiksia oli enemmän. Nykyään jos poliitikko tai urheilijatähti haluaa keskittyä työhönsä, varminta on olla ärsyttämättä ketään.

– Jos ei sussa ole persoonaa, ei sua kukaan imitoi, koska ei susta saa kiinni mistään, Puotila sanoo.

jukka puotila 2

Puotilan juhlakiertueen teemana on ”60 kutsumatonta vierasta”, siis 60 hahmoa jokaiseen esitykseen. Siinä riittää suunniteltavaa, sillä edesmenneet ja julkisuudesta häipyneet Puotila jättää rauhaan. Hän kaipaa politiikkaan Paavo Lipposta, urheiluun Marcus Grönholmia ja Tommi Mäkistä. Ja monia muita.

– Mäkinen on sentään palaamassa Toyotan tallipomoksi. Hänhän oli koko rallienglannin äiti!

Harmaaksi haukutusta Matti Vanhasesta Puotila pitää.

– Tapasin hänet viime syksynä ja kysyin, onko hän palaamassa politiikkaan. ”Paljon kysyvät, paljon kysyvät”, hän vastasi, muttei kertonut vielä. Ja niin hän palasi. Otin tiedon mielelläni vastaan.

Kivulias operaatio kasvoihin

Kolme viikkoa haastattelun jälkeen Puotila vastaa puhelimeen kotonaan. Sairausdiagnoosi on varmistunut viikkoa aiemmin ja syksyn teatterityöt peruttu.

Puhe sujuu hyvin, vaikka kasvojen seudulla on tehty kipeä operaatio.

– Tämä päivä on paljon parempi kuin edellinen. Olin leikkauksen jälkeen puolitoista viikkoa tosi kipeänä. Makuaistia ei ole, mutta pystyn jo syömään normaalia ravintoa, Puotila kertoo.

Käänne Puotilan elämässä on ollut järisyttävä, mutta hän ei halua, että hyväntuulinen haastattelu muutetaan sairauskertomukseksi. Toipumisennuste on hyvä. Kunhan hoidot tepsivät, peruttu juhlakiertue nähdään keväällä.

– Voin vain kiittää ihmisiä siitä voimakkaasta myötätunnosta, jonka olen saanut. Vaikkei yhteiskuntasopimusta muuten saatu, sellainen sopimus on, että ihmisistä välitetään. Se on meihin sisään piirretty juttu.

Tuoreimmat aiheesta

Jukka Puotila