Julian Assange palasi Australiaan – intohimoiset reaktiot vaimon kanssa tallentuivat kameralle

Wikileaksin perustaja Julian Assange on laskeutunut kotimaahansa Australiaan, kertovat uutistoimistot AFP ja Reuters.

Assangen vuosien oikeusprosessi päättyi, kun yhdysvaltalaistuomari julisti hänet vapaaksi varhain tänään Suomen aikaa. Pian sen jälkeen Assangea kuljettanut yksityiskone suuntasi Yhdysvalloille kuuluvilta Pohjois-Mariaaneilta kohti Australiaa. 

Assangen kone laskeutui Canberran lentokentälle hieman jälkeen puolikahdeksan illalla paikallista aikaa. Alla olevassa kuvassa on nähtävissä Assangen ensireaktiot saapuessaan kotimaahansa.

Pian laskeutumisen jälkeen Assange pääsi vihdoin näkemään vaimonsa Stellan. Jälleennäkeminen sisälsi niin suudelman kuin vaimon nostamisen ilmaan, Reuters raportoi paikan päältä.

Australian pääministeri Anthony Albanese kertoo Reutersille, että on kiitollinen niin Yhdysvalloille kuin Iso-Britannialle siitä, että Assangen "saaga" tuli päätökseen. 

Albanese kertoo toivottaneen Assangen tervetulleeksi kotiin. Pääministeri myös kuvaili Assangen kotiutumista "surrelialistiseksi" hetkeksi. 

Lue myös:

    Uusimmat