"Juntti Lahesta" – Cheek nauraa omalle nuoruuskuvalleen

31593533
Str / Lehtikuva
Julkaistu 11.02.2016 13:22

MTV VIIHDE

Suomen suosituin räppäri Cheek muistelee nuoruusvuosiaan. 

Lahdesta kotoisin oleva rap-artisti Cheek, eli Jare Henrik Tiihonen, muistelee nuoruusvuosiaan Instagram-tilillään.

Hän julkaisi kuvan itsestään vuodelta 2003. Nyt 34-vuotias Cheek on siis kuvassa parikymppinen. 

– Sain viime viikonlopun Lahden keikalta frendiltä kasan vanhoja kuvia vuodesta 2003, mies kirjoittaa kuvatekstissä. 


Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Kuvan yhteyteen hän oli lisännyt myös tunnisteet #junttilahesta ja #makeejaselkee, lukuisten nauravien hymiöiden saattelemana. 

Vuosi 2003 oli Cheekin uralle merkittävä, sillä tuolloin hän solmi sopimuksen Sony Universal Musicin kanssa ja otti ensimmäisen askeleen kohti hillitöntä menestystä. 

Aiemmin hän oli julkaissut omakustanteina kaksi levyä, vuonna 2001 levyn Human & Beast ja vuonna 2002 levyn 50/50.

Tuoreimmat aiheesta

Jare Tiihonen