Timo Jutila oli Suomen ensimmäisen maailmanmestarijoukkueen kapteeni. Suuri kunnia ja etuoikeus koskettaa koko kansan Jutia edelleen.
Jutila oli häviämässä vuoden 1994 finaalia Milanossa. Kun joukkue Ruotsiin valittiin ja kapteeni seurasi ryhmää, tunne mestaruudesta vahvistui.
– Mutta maalin tappiosta on pitkä matka maalin voittoon, Jutila sanoo 20 vuoden takaisista ajatuksistaan.
Jutila palasi torstaina muistoissaan finaalipäivään. Joukkue oli rakentanut vuoden ajan tietä uuteen yritykseen. Nyt se oli edessä, tappio ei toistu.
– Koivun Saku sanoi viisaan lauseen: "Ei kannata pelätä virheitä, jos virhe tulee, joku paikkaa". Se oli hyvin sanottu. Se oli yksi tärkeä motto, siitä tuli se pelirohkeus, Jutila muistelee.
Hänen mielessään piti vain pelata niin kuin osaa, takana oli kuitenkin maailman paras maalivahti Jarmo Myllys. Peli alkoi ja ensimmäisessä vaihdossaan Jutila otti jäähyn.
– Siellähän se oli kiva istuskella, hän nauraa.
– Tuli pari jäähyä alkuun, mutta sitten tuli (Janne) Niinimaan lämäri ja (Ville) Peltosen riparit, siitä lähti käyntiin. Sen jälkeen se oli yhtä flow'ta. Olihan se Ruotsi jotenkin siinä pelissä mukana, mutta niin vahva tunne oli Leijonilla, että tämä homma tulee kotiin.
Toisella erätauolla Leijonat odotti pelin jatkumista 3-0-johtoasemassa. Jutilan muistin mukaan joukkue oli rauhallinen, tauolla tehtiin selväksi ettei homman saa lähteä keulimaan. Päätöserän alussa Suomi sai mylläkän ja hattutempun tehneeltä Peltoselta karkasi kiekko.
– Näin että kiekko tulee kohti viivaan. Lehtisen Jere oli suoraan (Thomas) Östlundin edessä. Ainoa päätös oli, että katson Jereä silmiin. Saatiin silmäkontakti ja siinä kohtaa Jere varmaan ymmärsi, että ylös tulee. Ainoa ajatus oli, että ylös, ampua se ylös. Jere teki kauheen maskin, Östlund ei nähnyt mitään ja se meni sisään.
Sen jälkeen nähtiin Jutilan maankuulu pumpputuuletus ja joukkue alkoi olla varma: maailmanmestaruus oli todella lähellä.
– Silloin tuli tunne, että tästä ei ruotsalainen enää tule ohi.
"Se oli kovin hetki"
Lopultaa summeri soi ja Jutila oli jäällä. Hän kääntyi kädet pystyssä seissyttä Myllystä kohti.
– Sanoin Jamolle, että nyt ollaan sitten maailmanmestareita. Sitten koko joukkue siitä positiivisesti riehaantui, Jutila sanoo.
Kun jännitys oli ohi, alkoi osuus, joka nostaa tunteet edelleen vahvasti pintaan.
– Kun sain kunnian hakea MM-pokaalin KOK:n edesmenneeltä puheenjohtajalta Juan-Antonio Samaranchilta, se tuntui aika kovalta. Vielä kovemmalta tuntui Maamme-laulu; kun Suomen lippu alkoi nousta salkoon ja laulettiin näillä laulajan äänillä, se oli kyllä kovin hetki.
Jutilan mielestäkin on erikoista, että vuoden 95 mestaruudesta puhutaan niin paljon vieläkin. Hänen mielestään tärkeintä on se, että mestaruus koski kaikkia. Sen hän näki Kauppatorilla kansanjuhlassa.
– Sitä ei olisi ikinä uskonut. Päivä oli täynnä yllätyksiä. Tärkeintä oli se kiittäminen kannattajien tuesta ja miten hienosti heitä oli paikalla. Se henki oli niin positiivinen. Se teki sellaisen vaikutuksen kyllä, että oli hienoa olla suomalainen.
20 vuotta on muuttanut monia asioita. Mitä eroa on Timolla vuodelta 1995 ja Timolla vuodelta 2015?
– Taitaa olla sama pikkupoika. Pikkuisen on vanhentunut ja pyöristynyt, mutta ajatusmaailmaltaan varmaan samanlainen. Joukkuepelaaja.
Timo Jutilan laaja MM95-haastattelu MTV Katsomossa kaksiosaisena. Alkuosa alta ja loppuosa artikkelin ylälaidasta.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.