Jarmo Myllys oli pitänyt Suomen maalin puhtaana puolivälierissä ja välierissä ennen vuoden 1995 MM-finaalia. Hän tiesi, että edellisenä keväänä koettu pettymys kuitataan.
– Ikinä ei voi yksittäisestä pelistä sanoa, mutta henkilökohtaisesti oli luotto omaan tekemiseen. Mulla oli hyvä draivi päällä, kaksi nollaa alla ja lisäksi kova usko siihen joukkueeseen, Myllys muistelee tunnelmiaan ennen 7. toukokuuta 1995 pelattua finaalia.
– Joukkue huokui sillä lailla finaaliaamuna, ettei tämä ryhmä tule häviämään. Toki se on helppoa sanoa jälkikäteen, mutta kyllä joukkue oli niin vahva, että oli ihan sama, kuka olisi tullut vastaan.
Myllys piti huipputorjunnoillaan Suomea mukana kahden ensimmäisen erän myllytyksessä ja samalla Ville Peltonen kävi latomassa hattutempun. Kun Timo Jutila kiskaisi lämärillään lukemiksi 4-0 ajassa 42.52, Myllyksellä tuli pientä hyvänolontunnetta.
– Sitä ei vain saanut päästää läpi. Ruotsi on monesti näyttänyt, että kun hyvänolon tunne tulee suomalaisille... Ruotsi sai siinä vähän halvalla vielä kavennuksen, mutta me pelasimme todella vahvan viimeisen erän. Ei tullut paniikkihetkiä, joukkue osoitti suuruutensa, Myllys sanoo.
Muutama sekunti ennen summeria Myllys nosti molemmat kätensä ilmaan ja Sami Kapanen lämäsi kiekon Ruotsin päätyyn: Suomi oli maailmanmestari! Vuoden mittainen projekti tuli täyteen.
Kulta selkeä päämäärä
– Täytyy sanoa, että aika on mennyt todella nopeasti, Myllys sanoo huomenna 20 vuotta täyttävästä mestaruudesta.
Hän oli mukana saavuttamassa Calgarysta Suomen ensimmäistä arvokisamitalia ja ensimmäisessä mestaruudessa hän oli yksi isoimmista hahmoista. Hänen mielessään mestaruus alkoi itää jo vuotta aiemmin Milanossa, kun Luc Robitaille upotti kiekon hänen taakseen ja Suomi jäi rankkarikisassa hopealle.
– Se lähti jo siitä. Tukholmassa oli selvä päämäärä, että lähdetään hakemaan kultaa, mikään muu ei kelpaa. Joukkue pysyi hyvin kasassa muutaman vuoden ja hitsautui yhteen.
Kaikki lähti perisuomalaisista arvoista: jokainen pelaaja, nuori tai kokenut teki töitä yhteisten sääntöjen mukaan. Ryhmä vietti paljon aikaa yhdessä ja teki muutakin kuin peliin liittyviä asioita. Päävalmentaja Curt Lindström keksi joukkueelle joskin jonkinlaista tekemistä.
– En ole ikinä ollut joukkueessa, joka on niin sitoutunut. Teimme sen yhteisen päämäärän eteen vuosi hommia, Myllys muistelee.
Myllyksen mielestä suomalaista jääkiekkoa vaivasi uskonpuute, jonka "Curre" Lindström muutti. Hän loi uskoa jokaiselle pelaajalle ja toi paljon uutta valmennukseen.
– Ei ennen ollut käyty henkisiä asioita samalla tavalla, hän toi sitä erittäin hyvin. Kyse ei ollut pelkästään jääkiekosta, oli henkisen puolen valmennusta ja muuta.
Kaikennäköisiä tarinoita
Kultajoukkue joutui ennennäkemättömään pyöritykseen ja vielä tänäänkin puhutaan ikimuistoisista Globenin tapahtumista. Onko jotain, mitä poikkeuksellisesta joukkueesta ei ole sanottu?
– Kyllä varmaan stooreja on kaikennäköisiä. Varmaan parhaat muistelot tulisi porukalla yhdessä. Ainahan siellä matkan varrella jotain sattuu, Myllys myhäilee puolisalaperäisesti.
– Joukkue osasi pitää hauskaa. Se sitoutui kovaan työntekoon, mutta sille oli aina vastapainoa. Kun tehtiin hommia, tehtiin. Kun oli vapaata, silloin oltiin vapaalla.
Marraskuussa lähes koko porukka pääsi muistelemaan Globenin tapahtumia Karjala-turnauksen yhteydessä. Se tuntui Myllyksestä todella hyvältä, yhteisiä muistoja saatiin jakaa alusta loppuun.
Yksi unohtumattomimmista asioista tapahtui lentokoneessa matkalla Tukholmasta Suomeen. Tiedossa oli kansanjuhla, mutta koko luokkaa ei kukaan osannut arvata.
– Kävimme Helsingin päällä ennen laskeutumista, se ihmismassa oli ennenkokematonta. Se, miten ihmiset reagoivat, kansa eli täysillä mukana ja otti omansa, niin kuin kuuluikin, Myllys sanoo.