Kolmen viikon mittainen sulkutila käyttöön maaliskuussa – näin rajoitukset tiukkenevat

2:32img
Pääministeri Sanna Marin kertoo poikkeusolojen käyttöönotosta – katso, miten elämämme muuttuu seuraavien viikkojen aikana
Julkaistu 25.02.2021 09:54(Päivitetty 25.02.2021 14:36)
Toimittajan kuva
Hanna Vaittinen

hanna.vaittinen@mtv.fi

Hallitus kertoo tänään uusista koronatoimista tiedotustilaisuudessa. Pääministeri Sanna Marinin mukaan maaliskuun 8. päivä alkaen aloitetaan kolmen viikon sulkutila koronaviruksen leviämisen estämiseksi.

Ehdotettu sulkeminen ei koske epidemian perustason alueita.

– Kyse on siis poikkeusolojen lainsäädännöstä. Valtioneuvosto on valmis julistamaan poikkeusolot yhdessä tasavallan presidentin kanssa, ja hän on omalta osaltaan todennut olevansa siihen valmis, Marin sanoi.

Näin rajoitukset tiukkenisivat

Jo olemassa olevien rajoitusten ja suositusten lisäksi leviämisvaiheen alueilla otetaan käyttöön koronastrategian kakkostason toimenpiteet välittömästi. Toimia suositellaan myös kiihtymisvaiheen alueille.

Uuden tartuntalain myötä esimerkiksi kuntosaleja ja muita sisäharrastuspaikkoja, teattereita,  saunoja ja kauppakeskusten yleisiä oleskelutiloja voidaan sulkea. Esimerkiksi pankit ja ruokakaupat pysyvät auki.

Tason kaksi uusia toimia ovat yli kuuden hengen kokoontumisrajoitus sekä yli kuuden hengen yksityistilaisuuksien välttäminen.

Lisäksi kunnat ja kuntayhtymät tehostavat toimenpiteitään karanteenin ja eristyksen toteutumisen seurannassa.

Kaikilla leviämis- ja kiihtymisvaiheen alueilla on syytä ottaa käyttöön lisäksi etäopetus toisen asteen oppilaitoksissa sekä yläasteella, Marin kertoi tiedotustilaisuudessa.

Lisäksi yli 12-vuotiaiden ryhmäharrastustoiminta keskeytetään.

Hallitus esittää ensi viikolla eduskunnalle ravintoloiden sulkemisesta viime kevättä vastaavalla tavalla sulkutilan ajaksi. Ruoan ulosmyynti olisi kuitenkin sallittua. Perustasolla olevilla alueilla ravintoloita ei tarvitsisi sulkea.

Sulkutila päättyisi 28. maaliskuuta.

Jo ennen sulkutilaa pahimmilla epidemia-alueilla ohjataan ottamaan käyttöön täysimääräisesti kaikki leviämisvaiheen toimet, joita ovat esimerkiksi laaja etätyösuositus ja kasvomaskisuositus, korkeakoulujen etäopetus, julkisten tilojen käytön rajoittaminen ja sulkeminen ja aikuisten ryhmäharrastustoiminnan keskeyttäminen, STT kertoo.

Näitä alueita rajoitukset koskevat

Koronatrategian tason kaksi toimenpiteet otettaisiin käyttöön seuraavilla alueilla: Helsinki ja Uusimaa, Varsinais-Suomi, Satakunta, Kanta-Häme, Vaasa, Ahvenanmaa ja Lappi.

Ylen tietojen mukaan myös Etelä-Karjala olisi siirtynyt leviämisvaiheeseen.

Samoja toimenpiteitä suositellaan seuraaville kiihtymisvaiheessa oleville alueille: Itä-Savo, Pirkanmaa, Keski-Suomi, Päijät-Häme, Länsi-Pohja, Pohjois-Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa ja Kymenlaakso.

Kaikki eduskuntapuolueet keskustelevat tänään poikkeusolojen julistamisesta kello 12. 

MTV Uutiset seuraa keskusteluja poikkeusoloista erikoislähetyksessä. Voit seurata tilannetta tästä artikkelista.

Juttua päivitetty kello 14.05: Lisätty tieto Etelä-Karjalan siirtymisestä leviämisvaiheeseen ja täydennetty tietoja ohjeistuksista.

Lue myös: Koronasulku sai ravintola-alan hatun kouraan – tukea vaaditaan niin työntekijöille kuin yrityksillekin: "Äärimmäisen haastava tilanne"

Miksi sulkutoimet otetaan käyttöön vasta nyt? Näin pääministeri Marin perusteli: "Meillä ei tietenkään ole absoluuttista tietoa ja totuutta siitä, mikä on juuri oikea aika"

Tuoreimmat aiheesta

Koronavirus