Yrittäjä Joni Kettunen rikastui sykeanalyysiin erikoistuneen Firstbeat Analytics -yhtiön myynnillä urheilukelloistaan tunnetulle Garminille.
Jyväskyläläinen yrittäjä Joni Kettunen ponkaisi tänä vuonna uutena tulokkaana suurituloisimpien suomalaisten listan kärkisijoille.
Kettusen yhteenlasketut tulot olivat viime vuonna 27,9 miljoonaa euroa.
Ansiotuloja hän sai runsaat 58 600 euroa.
Kettunen rikastui sykeanalyysiin erikoistuneen Firstbeat Analytics -yhtiön myynnillä urheilukelloistaan tunnetulle Garminille.
Hän on keskisuomalaisena myös tämänhetkisen tulokärjen parhaiten tienannut ei-uusimaalainen.
Lue myös: He ovat 100 Suomen suurituloisinta – kärjessä Supercellin Mikko Kodisoja
Jyväskyläläisen yrittäjän, Joni Kettusen, yhteenlasketut tulot olivat viime vuonna 27,9 miljoonaa euroa.MTV
Niin ikään Firstbeat-nimen alla kulkeva Firstbeat Technologies -yhtiö jäi hallituksen puheenjohtaja Kettusen luotsattavaksi.
Terveys- ja hyvinvointialan yhtiö kehittää ammattiurheiluun ja työhyvinvointiin erilaista terveysteknologiaa.
Yhtiön tuotteilla voidaan mitata esimerkiksi ihmisen stressitasoja.
Kettunen näkee yhtiön tulevaisuuden valoisana. Ihmiset ovat aiempaa kiinnostuneita terveydestään.
– Jos ajatellaan potentiaalia vaikka sitä kautta, että ihmiset olisivat enemmän hyvinvoivia. He osaisivat, ymmärtäisivät kehostaan hieman enemmän ja pystyisivät välttämään ongelmatilanteita.
– Eihän me siellä vielä olla, lähelläkään vielä sellaista, kertoo Kettunen STT:lle.
Kettusen mukaan yhtiön toisen osan myynti mahdollistaa nyt keskittymisen työhyvinvointiliikuntaan ja -liiketoimintaan. Hänen mukaansa siinä itää pitemmällä aikavälillä yhtiön isomman kasvun mahdollisuus.
– Meidän liiketoiminta menee hyvin, jos ihmiset hyötyy siitä, mitä me tehdään. Ensisijainen lähtökohta on ollut se miten me tämä saadaan ihmisten käyttöön, hän toteaa.
Lue myös: Näin tienasivat Suomen koronapomot – Husin toimitusjohtajalla kaksinkertaiset tulot THL:n Salmiseen verrattuna
Hyinvointiteknologialla vielä roimasti löytämätöntä potentiaalia
Hyvinvoinnista kiinnostunut Kettunen väitteli hyvinvointialalta tohtoriksi Helsingin yliopistosta 1990-luvun lopulla. Ensimmäinen potku Firstbeatin perustamiseen tuli hänen mukaansa jo sieltä.
– Meidän yritys on perustunut osaamiseen. Meillä on paljon tutkimus- ja kehitystyötä, ja kyllähän mä olen tiennyt, että olemme maailman ykkösiä siinä mitä teemme, ja olemme edelleen, sanoo Kettunen.
Lue myös: Sanna Marinin tulot kasvoivat rajusti, mutta mätkyjäkin tuli – näin tienasi hallitusviisikko
Kettusen mukaan Firstbeat on oman alansa pioneereja. Hänen mielestään esimerkiksi hyvinvointia mittaavien laitteiden potentiaalia on vielä roimasti jäljellä eikä kaikkea ole vielä keksitty.
Teknologia on Kettusen mukaan esimerkiksi työssään stressaantuneille ihmisille yksi keino lisää yrittää ymmärtää omaa tilannettaan ja sitä, mitä oman hyvinvointinsa eteen voisi tehdä, jotta tilanne helpottuisi.
Yritystoiminta on Kettusen mukaan yksi keino muiden joukossa viedä asioita eteenpäin.
– Se on se tapa, millä tätä tutkimusta ja teknologiaa ja tietoa on saatu ihmisten käyttöön ja ihmisten hyödyksi. Se on ihan siellä taustalla se tämäntyyppinen ajatus, tehdä hyviä asioita, sanoo Kettunen.
0:59Urkkivatko kansalaiset tuttaviensa tuloja? MTV Uutiset kävi kyselykierroksella: "Täytyy tunnustaa, että olen joskus käynyt"