Jyväskylän yliopiston kiihdytinlaboratoriossa räjähdys – yksi sairaalaan: "Nyt perataan tarkasti miten tällainen on edes mahdollista"

1:09img
Jyväskylän yliopistossa tapahtui aamulla räjähdysonnettomuus, yksi loukkaantui – tämä tapauksesta tiedetään.
Julkaistu 11.04.2021 11:14(Päivitetty 11.04.2021 12:05)

MTV UUTISET - STT

Jyväskylän yliopistossa tapahtui aamulla räjähdysonnettomuus, kun kaasunkäsittelylaitteiston osa räjähti fysiikan laitoksen kiihdytinlaboratoriossa yhdeksän aikaan aamulla, yliopistolta kerrotaan. Yksi ihminen on viety räjähdyksen vuoksi sairaalahoitoon.

Fysiikan laitoksen johtaja, professori Timo Sajavaara kertoo, että kyseessä oli ilmeisesti pienen kaasupullon paineräjähdys, ei minkäänlainen paloräjähdys. Verenvuotoa aiheuttanut vamma syntyi loukkaantuneen jalkaan, mutta sen vakavuudesta Sajavaaralla ei ole vielä tarkempaa tietoa.

– Kyseessä on tutkimushenkilökunnan jäsen. Laboratoriossa oli mittaukset käynnissä, ja hän oli tekemässä mittauslaitteistoon liittyvää huoltotoimenpidettä, Sajavaara kertoo.

Räjähdys ei tiettävästi aiheuttanut sen kummempia aineellisia vahinkoja. Laitoksella oli paikalla myös useita muita ihmisiä, jotka onnettomuuden tapahduttua hälyttivät apua. Lähimpänä loukkaantunutta ollut työkaveri lähti Sajavaaran mukaan saattamaan tätä sairaalaan.

Tarkka syyni

62481308

Onnettomuuden syyt eivät ole vielä tiedossa.

Onnettomuuden syytä selvitetään parhaillaan.

– Nyt perataan tarkasti, miten tällaisen tapahtuminen on ollut edes mahdollista. Arvioidaan turvallisuusasiat uudelleen ja yritetään selvittää, mitä siinä tapahtui, Sajavaara sanoo.

Sajavaaran mukaan onnettomuudet tutkimuslaitoksella ovat hyvin harvinaisia.

– Yksikin on liikaa. Olemme onnistuneet pitämään onnettomuudet matalalla tasolla, vaikka kyseessä on iso tutkimuslaitos, Sajavaara kommentoi MTV Uutisille.

Rikosta ei epäillä

Rikosylikomisario Timo Hänninen Sisä-Suomen poliisista kertoo MTV:lle, että tapauksen tutkinta on aloitettu. Tutkintaa suoritetaan yhteistyössä Jyväskylän yliopiston ja aluehallintaviraston kanssa.

Poliisi ei epäile ensitietojen perusteella tapaukseen liittyvän rikosta. Hännisen mukaan räjähdysonnettomuudesta ei aiheutunut vaaraa sivullisille.

Uutista päivitetty poliisin kommenteilla kello 12.05.

Tuoreimmat aiheesta

Jyväskylä