Norjassa yli kolme kuukautta sitten siepatun miljardöörin vaimon Anne-Elisabeth Hagenin sieppaajat ovat ottaneet vihdoin uudelleen yhteyttä perheeseen.
68-vuotias Hagen katosi kodistaan 31. lokakuuta viime vuonna. Tuolloin Hagenin mieheltä, miljonääri Tom Hagenilta vaadittiin yhdeksän miljoonan euron lunnaat kryptovaluutassa, jotta hänen vaimonsa vapautettaisiin.
Ei tietoa, onko elossa
Eilen illalla pitämässään lehdistötilaisuudessa Norjan poliisi vahvisti, että sieppaajat ovat ottaneet uudelleen yhteyttä.
– Toivomme edelleen, että hän on elossa mutta olemme huolestuneita tilanteesta, tutkinnanjohtaja Tommy Brøske kertoo ruotsalaisen Aftonbladetin mukaan.
– Perheen mielestä on hyvä, että ne jotka väittävät pitävänsä Anne-Elisabeth Hagenia, ovat ottaneet yhteyttä meihin. Huonoa on, että kyseessä oli yhdensuuntainen viestintä eikä perhe siten voinut vastata suoraan (sieppaajille), perheen asianajaja Svein Holden sanoi erillisessä tiedotustilaisuudessa norjalaisen Aftenpostenin mukaan.
Perhe on useamman kerran yrittänyt saada tiedotusvälineiden välityksellä tietoa ja todisteita siitä, onko Hagen edelleen elossa. Todisteita ei kuitenkaan ole saatu.
Odotetaan todisteita
Holdenin mukaan poliisi on suositellut perheelle, että he eivät ryhtyisi neuvottelemaan sieppaajien kanssa ennen kuin on todistettu, että Anne-Elisabeth Hagen on edelleen elossa.
– Jos perhe saa todisteen siitä, että hän on elossa, kuten vastapuoli on hahmotellut, aikoo perhe työskennellä Anna Elisabethin saamiseksi kotiin nopeasti ja turvallisesti. Tämä on perheen ainoa päämäärä, Holden sanoi Mo i Ranassa eilen illalla tiedotustilaisuudessa.
Asianajaja toisti sanomansa myös englanniksi, koska perheen ainoa mahdollisuus välittää viesti sieppaajille kulkee tiedotusvälineiden välityksellä. Oletus on, että sieppaajat eivät ole norjalaisia.
Poliisin mukaan siepatusta ei ole saatu elonmerkkiä.
– On huolestuttavaa, että mitään todistetta siitä, että hän olisi elossa, ei ole tullut, tutkinnanjohtaja Tommy Brøske sanoo.
– He voisivat soittaa puhelimella tai lähettää sähköpostia, jossa olisi mukana video, kuvia tai ääntä.
Kontakti myönteistä
Brøske korostaa, että poliisi ei ole asiassa neuvotteluosapuoli. Asiaa hoitaa hänen mukaansa siepatun perhe ja asianajaja.
– Mutta haluamme sanoa, että on myönteistä, että nyt kontakti on otettu uudelleen ja tavalla, joka on entistä soveltuvampi, hän sanoi mutta ei yksilöinyt yhteystapaa eikä myöskään viestin sisältöä.
Tiedostustilaisuudessa kysyttiin, onko mahdollista, että sieppaajat olisivat vaihtuneet tai että joku esiintyisi erheellisesti sieppaajana. Poliisin mukaan kaikki on mahdollista mutta että mitä ilmeisimmin nyt yhteyttä ottaneet ovat samoja kuin he, jotka ovat ottaneet yhteyttä aiemminkin.