Ateenalaisessa eläintarhassa Kreikassa on päästy tällä viikolla todistamaan harvinaista perhetapahtumaa.
Athens' Attica Zoological Parkin vuoden ensimmäisen eläinvauvan syntymä oli tällä kertaa tavallistakin onnellisempi tapaus, koska maailmaan nyt putkahtanut lapsonen kuuluu uhanalaiseen kääpiövirtahevon sukuun.
Edellisen kerran sellainen syntyi eläintarhassa kymmenen vuotta sitten.
Lue myös: Eläintarhassa keksittiin, miten virtahevon tuskia voidaan helpottaa: "Jos Tucker olisi ihminen, hän tarvitsisi hammasraudat"
Virtahepo ahmaisi kaksivuotiaan – pienokainen pelastui kuin ihmeen kaupalla
Seitsenkiloinen pullukka
Seisemän kiloa painava virtahepopoika syntyi eilen tiistaina.
Omin jaloin tomerasti lähes saman tien tepastelemaan lähtenyt hippo sai henkilökunnalta silityksiä ja vesikylpyjä.
Pian se kuitenkin uuvahti ja haukoteltuaan makeasti kupsahti emon viereen lepäämään.
"Mikä syntymä!"
Koska vankeudessa elävien urospuolisten kääpiövirtahepojen puute on vaikeuttanut sen lisääntymistä, eläintarhan henkilökunta on aivan innoissaan siitä, että poikanen oli juuri poika.
– Tämä on ensimmäinen syntymä eläintarhassa vuonna 2024 – ja mikä syntymä! eläintarhan eläinlääkäri Noi Psaroudaki iloitsi uutistoimisto Reutersin haastattelussa.
– Jokainen vankeudessa syntyvä kääpiövirtahepo on äärimmäisen tärkeä. Olemme hyvin iloisia, että saamme nähdä tämän vauvan kasvavan terveeksi aikuiseksi virtahevoksi ja jonain päivänä myös lisääntyvän.
Katso video kääpiövirtahevon ensihetkistä ateenalaisessa eläintarhassa jutun alussa olevalta videolta.
Erakkoluonne
Kääpiövirtahepo on yöeläin ja erakkoluonne.
Eläintarhassa se pysyy emonsa kanssa pari kuukautta, kunnes uskaltautuu ulkoaitaukseen.
Ateenassa syntyneen pienen poikavauvan nimi päätetään äänestämällä. Sen vanhempien nimet ovat Lizzie ja Jamal.
Lue myös: Cincinnatin eläintarhan pikkuinen virtahepo sai osuvan nimen
Kääpiövirtahepo on yöeläin
Kääpiövirtahevot ovat kotoisin Länsi-Afrikan soilta ja sademetsistä.
Niitä elää luonnossa arviolta 2 000–2 500 kappaletta.
Kääpiövirtahepo on vaarantunut, koska sen asuttamia metsiä hakataan. Myös sen lihasta kiinnostuneet metsästäjät ovat sille uhka.