Käärijä teki oman versionsa Ruotsin euroviisuedustaja Loreenin Tattoo-esityksestä.
Eurovision laulukilpailu järjestetään tänä vuonna Britannian Liverpoolissa 13. toukokuuta. Järjestäjämaaksi valikoitui viime vuoden viisujen kakkoseksi yltänyt Britannia, sillä viisut voittaneessa Ukrainassa käydään Venäjän hyökkäyssotaa.
Suomea edustaa Käärijä, oikealta nimeltään Jere Pöyhönen, joka esiintyy viisujen ensimmäisessä semifinaalissa tiistaina 9. toukokuuta.
Finaaliin pääsee 10 eniten pisteitä saanutta suoritusta kummastakin semifinaalista, joista jälkimmäisen vuoro on torstaina 11. toukokuuta. Suomen semifinaalissa on mukana myös Ruotsin Loreen. Vuonna 2012 Euroviisut voittanut Loreen on ennakkosuosikki Liverpoolissa Tattoo-kappaleellaan.
11:08
Jo Ruotsin viisukarsinnoissa, Melodifestivalenissa, Loreenin lavastus herätti huomiota. Lavaste oli hiekalla täytetyistä, nivelletyistä valkokankaista koostuvat lava sekä katto, joka laskettiin esityksessä Loreenin päälle. 1800 kiloa painavan lavasteen pystyttäminen vaati Melodifestivalenissa 16 teknikkoa.
Viisulavalla nähdään pienempi versio Melodifestivalenin lavasteista.
Suomen edustaja Käärijä julkaisi omalla TikTok-tilillään versionsa Loreenin Tattoo-esityksessä.
– Loreen olen tulossa, videon yhteydessä kirjoitetaan.
Videossa Loreenin lavarakennelma on toteutettu Käärijän esitykseen sopivilla eurolavoilla. Somekansa hullaantui miehen videosta.
– Parempi kuin Loreen, eräs kommentoi.
– Käärijä voi tehdä Tattoon, mutta voiko Loreen koskaan tehdä Cha cha chan? toinen kyselee.
– Käärijä on raikas tuulahdus tämän vuoden viisuissa. On ilo katsoa häntä. Hän on niin rakastettava, kolmas julistaa.