Ranskassa äänestetään tänään hallituksen luottamuksesta.
Jos hallitus häviää äänestyksen, Ranskan hallitus kaatuu epäluottamuslauseeseen ensimmäistä kertaa sitten 60-luvun alun.
Hallitus ajautui kriisiin sen jälkeen, kun pääministeri Michel Barnier oli toissa päivänä vienyt väkisin läpi hallituksen sosiaaliturvan leikkaukset ilman äänestystä.
Sekä vasemmisto että laitaoikeiston Kansallinen liittouma ovat kertoneet kannattavansa epäluottamuslausetta.
Barnier vetosi vielä eilen kansanedustajiin ja näiden vastuullisuuteen.
– Haluan niin käyvän, ja uskon, että se on mahdollista. Kaikki riippuu kansanedustajista: demokratiassa on mahdollista osoittaa vastuullisuutta ohi poliittisten eroavaisuuksien ja hajaannuksen, kun kyseessä on korkeampi päämäärä, Barnier sanaili televisiohaastattelussa kun häneltä kysyttiin, voiko hallitus selvitä äänestyksestä.
Jos hallitus kaatuu, Barnierin kausi pääministerinä on jäämässä hyvin lyhyeksi. Presidentti Emmanuel Macron nimitti hänet syyskuussa pääministeriksi toivoen nimityksestä ratkaisua Ranskan poliittiseen solmuun.
Ranskassa ei voida järjestää uusia vaaleja ennen kesää, koska Ranskan perustuslain mukaan parlamenttia ei voida hajottaa uudelleen ennen kuin vähintään vuosi edellisestä hajottamisesta on kulunut.