Viimeisimmässä Kadonneen jäljillä -jaksossa Anna-Maria Okkonen löysi isänsä Napolista. Hän sai vastauksia koko elämän askarruttaneisiin kysymyksiin, mutta isähahmoa hän ei edes etsinyt.
Tamperelaisesta Anna-Maria Okkosesta, 24, on aina tuntunut siltä, että osa hänen omasta elämästään on hänelle vieras. Anna-Maria ei ole ikinä tuntenut italialaista isäänsä tai tiennyt, onko tämä edes elossa.
Anna-Maria lähti etsimään isäänsä Kadonneen jäljillä -ohjelman kautta ottaen yhteyttä ensin äidin vanhoihin tuttaviin Italiassa. Monet kerrat turhaan odotettuaan, ja jopa toivosta luovuttuaan, hän löysi isänsä Napolista.
– Olen tyytyväinen siitä, että isä löydettiin ja voin nyt jatkaa elämääni normaalilla tavalla. Olen tyytyväinen, kun sain tietää, että siellä on kaikki ihan hyvin, Anna-Maria pohtii.
Anna-Mariaa ei ole ikinä vaivannut se, ettei hänen elämässään ole isähahmoa. Hän halusi vaan saada vastauksia siihen, mitä Italiasta löytyy – onko hänellä muita sukulaisia ja millainen hänen isänsä on.
Kun asiat selvisivät, yhtyettä isään ei ole tullut pidettyä.
– Joulun aikaan hän soitteli äidille, kyseli kuulumiset ja kertoi omat kuulumisensa. Ei hänestä sen enempää ole kuulunut eikä se oikeastaan haittaa. En usko, että minulla olisi hänelle mitään sanottavaa, Anna-Maria toteaa.
– Meillä ei ole isäni kanssa yhteistä kieltä ja se oli jo ensimmäisessä tapaamisessa hankalaa. Hän oli vieras ihminen emmekä oikein pystyneet tutustumaan.
”Ymmärrän äitiäni paremmin”
Anna-Maria sai etsintöjensä kanssa kuulla, että hänellä on sisko Italiassa. Hän olisi halunnut tutustua sisareensa, mutta epäilee, ettei isä ole edes kertonut hänestä siskolleen.
– Kun näin isäni syksyllä, kysyin, tietääkö siskoni minusta ja ilmaisin, että haluaisin tavata hänet. Isä selitti aika ympäripyöreästi, ettei se ole mahdollista.
– Ilmeisesti hän ei ole edes kertonut minusta.
Anna-Marialle jäi mielikuva, että isän ja hänen italialaisen tyttärensä välillä oli ollut riitaa eivätkä he olleet puheväleissä.
– Onhan se todella harmillista, mutta annan asioiden mennä omalla painollaan. Ehkä jonain päivänä tapaan hänet.
Tärkeintä Anna-Mariasta on kuitenkin, että hän sai vastaukset niihin kysymyksiin, joita oli koko ikänsä esittänyt. Matka sai hänet ymmärtämään paremmin äitinsä motiiveja: miksi hän päätyi kasvattamaan lapsensa Suomessa ja yksin.
– Nuorempana minusta tuntui, ettei äiti osannut selittää asioita niin, että olisin ymmärtänyt hänen valintojaan. Nyt ymmärrän häntä paljon paremmin ja olen tyytyväinen hänen valintaansa.