Kaikilta HSL:n asemilta voi nyt ostaa matkalipun – lipunmyyjien työt loppuvat

Metron lippuautomaatti
Kesän aikana HSL on asentanut alueelleen 29 uutta kertalippuautomaattia sekä 3 monilippuautomaattia.
Julkaistu 01.09.2017 14:38

MTV UUTISET – STT

HSL:n kesän lipunmyyntiautomaattien asennukset on nyt saatu päätökseen, ja HSL-alueen 48 asemasta 47:llä on mahdollisuus ostaa lippu myös automaatista.

Kaikilla asemilla on vähintään yksi automaatti Kirkkonummen asemaa lukuun ottamatta. Kirkkonummella lipun voi ostaa aseman läheisyydestä R-kioskilta.

Keravan automaatti on VR:n automaatti, josta saa myös HSL:n lippuja. Keravalle ja Kirkkonummelle asennetaan syyskuun aikana monilippuautomaatit, joissa voi ladata matkakortteja ja ostaa lipun joko käteisellä tai kortilla.

"Pahoittelemme asiakkaillemme automaattien viivästymisestä aiheutunutta haittaa. Onneksi asennukset ovat sujuneet heinä-elokuussa suunnitelmien mukaisesti, kun kokoamiseen liittyvät ongelmat saatiin ratkaistua", ryhmäpäällikkö Risto Vaattovaara HSL:stä sanoo.

Heinäkuun puolivälistä lähtien HSL:n lipunmyyjät ovat paikanneet osaltaan automaattien puutetta myymällä lippuja muun muassa Lentoasemalla ja Päärautatieasemalla.

Lipunmyyjät lopettavat nyt työnsä, kun automaattien asennukset ovat valmistuneet. Lentokentällä jatkaa kuitenkin HSL:n ja VR:n yhteinen opastushenkilökunta turistien auttamista lippuautomaattien käytössä.

Tällä hetkellä HSL:n lippuja voi ostaa HSL:n automaattien lisäksi HSL-alueella sijaitsevista VR:n automaateista, R-kioskeista sekä perinteisesti matkakortilla ja HSL:n mobiililippusovelluksella.

Mobiilisovelluksen tuotevalikoima laajenee syksyllä vuorokausi- ja lastenlipuilla sekä mobiilikausilipuilla ensi vuoden alussa. 

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa