Kaisa Haatanen uutuuskirjansa päähenkilöstä: "Tytti on hyvä kanava kokeilla sanoa asioita ääneen"

Julkaistu 31.08.2016 13:18

MTV UUTISET

Kirjailijat Kaisa Haatanen ja Mikko-Pekka Heikkinen avasivat Kirjakeskiviikko-ohjelmassa omien uutuusteoksiensa todenperäisyyttä.

Haatasen mukaan Ylipainolisämaksu-teoksessa henkilöt ovat fiktiivisiä, mutta niiden esikuvat todellisia. Hänen mukaansa tilanne on samankaltainen kaikissa kirjoissa. 

– Eikö kaikki kirjoittajat kirjoita jotakin itsestään? Omalla kohdallani joissakin kohdissa on oikea tapahtuma pohjalla, jonka päälle olen läiminyt lisää tavaraa. 

Haatanen sanoo, että Ylipainolisämaksu-uutuuskirjan viisikymppinen päähenkilö Tytti on hyvä kanava päästellä esille asioita ja mielipiteitä, jotka eivät välttämättä ole omia.

– Se on hyvä mahdollisuus kokeilla sanoa jotain ääneen, vaikkei niin välttämättä itse ajattelisikaan. Kun todellisuus kohtaa mielikuvat ja haaveet, siitä syntyy aina jotain kiinnostavaa ja usein myös hauskaa. 

Samaa mieltä on Poromafia-teoksen kirjoittanut kirjailija Mikko-Pekka Heikkinen, jonka teoksessa yhdistyvät niin ikään fakta ja fiktio. 

– Vaihdoin liivijengiläisten moottoripyörät moottikelkkoihin, ja yhdistin heidän joukkoonsa sisilialaisen mafian. Kirjassani huumori syntyy siitä, kun yhdistää kaksi asiaa, jotka eivät lähtökohtaisesti törmää toisiinsa. 

Yhteistyössä Adlibriksen kanssa. 

Tuoreimmat aiheesta

Huomenta Suomi