Kaksi pilkkijää hukkui Lohjalla

Lohjan Puujärvi kuvattuna Kyrönnokasta sunnuntaina 4. tammikuuta 2015. Kaksi pilkkijää hukkui Puujärvellä tänään.Lehtikuva
Julkaistu 04.01.2015 13:34(Päivitetty 04.01.2015 16:44)

MTV UUTISET - STT

Kaksi lohjalaista pilkkijää kuoli pudottuaan jäihin Lohjan Puujärvellä Uudellamaalla sunnuntaina.

Iäkäs ja keski-ikäinen mies olivat pilkkimässä kahdestaan Kyrönnokan seudulla entisen Karjalohjan kunnan alueella.  

Kun pelastuslaitos pääsi paikalle, toinen uhreista oli hukkunut. Toinen kuoli elvytyksestä huolimatta rannalla.

Poliisin mukaan Lohjan seudun järven jäät olivat viikonloppuna erittäin heikot.  

– Ainoastaan rannoilla näyttää olen valkoinen lumi jään päällä, kertoi paikan päältä tapauksen tutkinnanjohtaja, ylikonstaapeli Sari Heikkinen.  

Jäät ovat muuallakin eteläisessä Suomessa vaarallisen ohuita. Useat pelastuslaitokset varoittivat viikonloppuna, että jäät eivät kanna.  

Alkava viikko tosin otetaan vastaan kipakassa pakkasessa, mutta pilkkijöiden on syytä varautua siihen, että viikon lopulle on luvassa jälleen lauhtuvaa.  
Otollisia pilkkipaikkoja ovat salmet, jokisuut, selkäkarikot, ruohikkolahdet ja jyrkkien syvänteiden reunat. Osa näistä on samalla riskiseutuja jäihin putoamiselle. 

Naskalit ovat henkivakuutus

Pilkkijä tarvitsee mukaan ulapalle muutakin kuin pilkin, syötit, kairan ja istuimen.  
Tärkeä henkivakuutus ovat jäänaskalit. Kannattaa lähteä siitä, että ilman niitä jäälle ei ole asiaa. 

Viisasta on ottaa mukaan myös jääsauva, jolla voi lävistää viiden sentin paksuisen jään. Näin varmistuu etukäteen siitä, että liikkuu turvallisella jäällä. 

Pilkkijän varusteihin tulisi kuulua myös vaihtovaatteet, jotka tulee pakata vesitiiviisti. Jos putoaa jäihin, ei riitä, että pääsee avannosta ylös, vaan päälle pitäisi saada kuivat vaatteet hyvin nopeasti. 

Mukana on syytä olla niin ikään heittoköysi, jolla voi kiskoa avantoon pudonneen ylös.

Jos mahdollista, jäälle on hyvä ottaa mukaan kalakaveri. Jos veteen pudonneita on enemmän kuin yksi, toinen voi yleensä työntää toista takaisin kantavalle jäälle. Mikäli vain toinen putoaa veteen, toinen voi myös soittaa apua, joten matkapuhelin kuuluu sekin pilkkijän varusteisiin. 

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa