Mittavan uran tehnyt laulaja Pave Maijanen täytti 3. syyskuuta 2020 70 vuotta. Hän muisteli elämäänsä, uraansa sekä viime aikojen terveysongelmiaan STT:n haastattelussa syyskuun alussa.
Juttu on julkaistu alunperin 2. syyskuuta 2020. Se julkaistaan uudelleen Maijasen kuolinuutisen johdosta: Pave Maijanen on kuollut 70-vuotiaana
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Pave Maijanen muistaa varuskunnassa vietetyn lapsuutensa olleen onnellista aikaa. Kasarmialueella Lappeenrannassa oli runsaasti kavereita, monenlaisia urheilukilpailuja ja lätkäkaukalokin. Pikkupoikana rakkaus musiikkiin virisi radiosta, josta hän kuuli esimerkiksi Olavi Virtaa, Annikki Tähteä ja klassista musiikkia.
– Isäni oli pelimannihenkinen, soitti huuliharppua ja sai minutkin pikkupoikana siitä innostumaan, kertoo Maijanen sähköpostitse kesäpaikastaan Kesälahdelta.
Nuoruusvuosina The Beatles antoi ison sytykkeen, ja sitä seurasivat Jimi Hendrix, Cream, Santana ja muut.
– Näissä kaikissa mainituissa on jotain sellaista, mitä ei oltu kuultu aikaisemmin, ne olivat eräänlaisia sivunkääntäjiä.
Eteläkarjalaispojasta varttui multi-instrumentalisti, ja lahjakkuudesta kiiri tieto kotikonnuilta etäämmäksikin. Siitä sukeutui vuosikymmenien ura eturivin popryhmissä, taitavana levylaulajana ja sooloartistina.
Pave Maijasen oikea etunimi on Pekka. Mies kertoo Paavo-nimen tarttuneen mukaan puolivahingossa, kun hän ajautui 15-kesäisenä koulukaverinsa kanssa pikku vilppiin.
– Päätimme keksiä itsellemme uudet nimet siltä varalta, että joutuisimme jopa virkavallan kuulusteltavaksi. Minusta tuli Paavo Salminen, ja siitä tuo etunimi jämähti päälle.
Musiikin ohella jääkiekko on ollut aina rakas laji. Teininä hän jopa pelasi kaudella 1966–67 Lappeenrannan Pallon (LaPa) riveissä kotimaan toiseksi ylimmällä sarjatasolla. Sittemmin kiekkoilu jatkui hyväntekeväisyysjoukkue Pietarinkadun Oilersin riveissä lähes 30 vuoden ajan.
Soittajan ammatista haaveillut nuorukainen sai yo-kirjoitusten jälkeen ratkaisevan puhelun Pedro Hietaselta, joka pyysi hänet kitaristiksi Kristianin Mielikummitus-yhtyeeseen. Se tiesi myös muuttoa pääkaupungin humuun. Myöhemmin Maijanen pääsi nimekkääseen Paradise-orkesteriin, jota hän pitää ensimmäisenä korkeakoulunaan musiikin saralla. Sovittaja Markku Johansson opasti nuottien saloihin, laulutaito kehittyi ja samalla vaihtui kielisoitinkin.
– Basso tuli soittimekseni hieman sattumalta, kun Pepe & Paradise pyysi minua basistiksi. Siitä alkoi kiinnostukseni ja ajan mittaan rakkauteni tuohon soittimeen.
– Basismiini vaikutti myös Paul McCartney, huima basisti, jonka erityisen melodinen soittotapa vaikutti väkevästi omaan soittooni.
Albert ei ollut tyhjännauraja
1970-luvun alun Helsingissä Maijanen viihtyi muiden musikanttien tapaan jameissa Natsalla Kasarmikadulla. Siellä hän tutustui myös kitaristi Albert Järviseen, jonka kanssa alkoi pikkuhiljaa yhteistyö.
– Suhteeni Järviseen oli lämmin ja läheinen. Hänhän ei ollut tyhjännauraja. Huumorintajuinen kyllä, mutta hänen kanssaan ei puhuttu paskaa, vaan jutut olivat enimmäkseen vakavia ja syvällisiä.
Ensimmäinen yhteinen projekti oli Hurriganes-Albertin soololevy Ride On (1974), jonka avausraidalla Maijasen laulutulkinta Little Featin kappaleesta Teenage Nervous Breakdown lähtee suorastaan lentoon.
Miehen vahvoista rockvokaloinneista tunnetuin lienee kuitenkin klassikko I'm Gonna Roll. Maijanen kysyi Rock'n'Roll Bandin treeneissä Dave Lindholmilta, olisiko tällä jotain suoraviivaista tuhtia rokkibiisiä repertuaariin. Ja sellainen löytyi – basisti Paven laulettavaksi. Kun bändi oli jo hajonnut, se levytti vielä kotimaisen bluesrockin merkkiteoksen Everybody Needs Dance/Music Sometimes (1975).
– Tuolle levylle Dave teki uskomattoman hienoja biisejä, ja levyn toteutus oli rento ja sujuva. Rock'n'Roll Band on yksi kirkas valopilkku urallani.
RRB:n hajottua Maijanen ja Järvinen perustivat Ippe Kätkän kanssa kunnianhimoisen Royals-yhtyeen, jonka nuortenlehdet nimesivät Hurriganesin haastajaksi.
– Järjetön kilpailunjulistus, joka sai aikaan myös yleisön jakaantumisen, Maijanen päivittelee.
Royals levytti myös omia sävellyksiä, ja tältä ajalta Maijanen uskoo saaneensa lauluntekijän kipinän.
Järvi, keskipenkki ja helmi valkea
Progevaikutteinen Royals hiipui pois uuden aallon tultua tapetille 1970-luvun lopulla. Myös Maijanen vaihtoi uudessa Mistakes-yhtyeessään otetta ja laulukieltä englannista suomeksi.
– Suomen kieleen siirtymistä siivitti ennen kaikkea sen ajan suomenkielinen punk. Ensimmäinen lauluni suomeksi oli Pidä huolta, ja onhan siinä jotain punkhenkeä. Sen voima liittyy siihen tekstiin.
Koronakeväänä peräti 1 120 hengen virtuaalikuoro ympäri Suomen lauloi Youtubessa, että "jokainen joka apua saa sitä joskus tajuu myös antaa". Laulun tekijä kertoo olevansa iloinen, että lähes 40 vuoden takainen kappale elää edelleen ja siitä tehdään uusia versioita.
Maijasen varsinainen sooloura sai alkunsa Mistakesin jälkeen. Tinkimättömänä rockmuusikkona vuosikaudet profiloitunut Pave ryhtyi itsenäiseksi artistiksi, ja kappaleiden sointi muuntui pehmeäsävyiseen poppiin, jopa iskelmälliseen suuntaan.
– Ja siihen myös oikeasti halusin. Vaikka aika paljon tuli takkiin jopa ystäviltä, ei se mua mihinkään heilauttanut, seurasin omia ajatuksia ja ideoita.
1980-luvulla syntyivät menestyskappaleet Ai ai ai, Lähtisitkö, Ikävä, Jano, Elämän nälkä. Monissa Maijasen teksteissä hulmuavat romantillisen kaihon elementit, kuten Lähtisitkö-hitissä: järvi, keskipenkki, suudelma ja helmi valkea. Hutejakin levytyksiin on osunut, mutta miehen etevimmissä pop-iskelmissä on vissi tenho. Esitysten viehätystä lisäävät taidokkaat lauluosuudet harmonioineen kaikkineen.
– Olen laulanut kakarasta lähtien, mutta stemmalaulu alkoi 1960-luvun loppupuolella niissä koulupoikien bändeissä, joissa soitettiin muun muassa Hollies-biisejä.
Jäähalleista Olympiastadionille
Maijasen suosio kapusi lakipisteeseensä 1990-luvun lopulla, kun hän löi hynttyyt yhteen Kirkan, Hectorin ja Pepe Willbergin kanssa Mestarit-kokoonpanoa varten. Popsuuruudet lähtivät tuhdin hittikataloginsa kera estradeille, mikä johti tuolloin kaikkien aikojen kookkaimpaan suomalaisin artistivoimin tehtyyn jäähallikiertueeseen.
– Ei ollut mitään käsikirjoituksia, vaan painettiin illasta iltaan ihan hatusta, ja kaikilla oli hauskaa. Aivan alusta lähtien rento ja spontaani esittäminen sai aikaan kelpo vuorovaikutuksen yleisön ja meidän välillemme.
Mestareiden vierailua BumtsiBum-tv-ohjelmassa katsoi peräti 1,7 miljoonaa suomalaista. Livesuosio huipentui historian ensimmäiseen kotimaisen yhtyeen omaan Olympiastadion-konserttiin 1999.
– Tietysti tuona aikana olimme huipulla, mutta ei se minua erityisesti heilauttanut, tuskin muitakaan, koska jokainen meistä oli ollut alalla jo kymmeniä vuosia. Mutta yhden pienen kuopan se aiheutti jälkeenpäin: kun lähdin oman bändini kanssa myöhemmin keikoille, ei sinne tullut juuri ketään. Yksi neljäsosa mestareista ei herättänyt juurikaan kiinnostusta.
Kramppeja, puheongelmia ja tyly diagnoosi
2010-luvulta alkaen kotimaisille artisteille on parhaan näkyvyyden tarjonnut Nelosen Vain elämää -tv-ohjelmasarja. Konkari Pave läksi mukaan, kun pyydettiin vuonna 2015. Hän muistaa kokemuksen olleen hauska, joskin raskas, koska kuvauspäivät venyivät erittäin pitkiksi.
– Uskon, että monen mukana olleen artistin ura on saanut ohjelmasta lisäpotkua, mutta itse en enää lähtenyt siihen tohinaan. Olin jo päättänyt vähentää esiintymisiä ja valmistautua pikkuhiljaa vapaampiin aikoihin.
Jo edellisvuonna Maijaselle oli myönnetty puolikas taiteilijaeläke. Toive leppoisista ikämiespäivistä sai kuitenkin synkän varjon syksyllä 2018, kun keho alkoi oirehtia oudosti. Maijanen alkoi tuntea kummallisia lihaskramppeja ja huomasi, että "potku alkaa hiipua".
– Oilers-jäilläkin kaverit kyselivät, että "Mikä on, Pahvi?", ja myös puheessa alkoi ilmaantua ongelmia. Talvella alkoivat tutkimukset, ja diagnoosi oli tyly: vaikea motoneuronisairaus ALS.
– Siitä tähän päivään äijä on melkoisesti kuihtunut, mutta sen sijaan, että olisin katkeroitunut, mielessä on paljon kiitollisuutta siitä, mitä on koettu ja nähty.