Nuoret uhkailivat teinipoikaa Lapinlahdella. Taustalla oli parinkympin velka.
Yläkouluikäinen poika oli kertomansa 25 euroa velkaa 15-vuotiaalle tuttavalleen. Pojilla oli keskenään muitakin erimielisyyksiä.
Pojat sopivat tapaamisen talviaikaan paikallisen kuntosalin edustan parkkipaikalle. Tarkoituksena oli keskustella velasta.
Uhri otti mukaan saman ikäisen kaverinsa turvaksi. Myös 15-vuotias saapui paikalle kaverinsa kanssa, tämä tosin oli jo 22-vuotias.
– Onhan näitä ennenkin katkottu sormia velanperinnässä, 22-vuotias totesi uhrille heti kättelyssä.
Lue myös: Alaikäisten poikien joukkio ryösteli rajusti lapsia Helsingissä – päähän potkiminen loppui vasta ulkopuolisten väliintuloon
Pantti tarvittiin
Vanhempi velanperijöistä sanoi, että uhrin kaveri voisi poistua paikalta. Myös uhri yritti lähteä, mutta 22-vuotias repäisi hänet olkapäästä takaisin ja kielsi poistumasta.
Uhrin kaveri jäi seuraamaan tilannetta.
Velanperijät käskivät uhriaan tyhjentämään taskut. Uhri teki näin, ja hänen taskuistaan löytyi kukkaro, puhelin ja tupakka-aski.
15-vuotias ehdotti, että velanperijät ottaisivat uhrin puhelimen. 22-vuotias piti puhelinta arvottomana, mutta lisäsi kuitenkin, että pantti tarvittaisiin tai pitäisi katkoa uhrin sormet.
Lue myös: Riinan lapsia on koulukiusattu karmealla tavalla jo vuosia: "Meille sanottiin, että kiusaajillakin on oikeus lähikouluun"
Teko videoitiin
Perintäkaksikko päätti kuvata videon tilanteesta.
15-vuotias käski uhrin polvilleen maahan. Hän videokuvasi tilannetta ja 22-vuotias alisti.
Uhrin piti kertoa polvillaan seisten videolle nimensä ja sanoa, että on 15-vuotiaalle velkaa 50 euroa. Velka oli tuplaantunut perinnän aikana.
Lopuksi uhrin piti sanoa videolle, että 22-vuotias on jumala.
Uhri maksoi velan perijöille seuraavalla viikolla.
Monikymmenkertainen määrä maksettavaa
Julman teon seuraukset tulivat kaksikolle kalliiksi oikeudessa. Pohjois-Savon käräjäoikeus tuomitsi 22-vuotiaan laittomasta uhkauksesta 50 päiväsakkoon, joista hänelle kertyi maksettavaa 1 150 euroa.
15-vuotiaan syyksi luettiin laiton uhkaus nuorena henkilönä ja lisäksi neljä muuta rikosta. Hänelle oikeus määräsi 60 päivää ehdollista vankeutta ja 25 päiväsakkoa. Lisäksi oikeus tuomitsi 15-vuotiaan valvontaan vuoden ja kolmen kuukauden ajaksi.
Oikeus määräsi kaksikon maksamaan uhrilleen 200 euroa kärsimyskorvauksia.
Uhkailu tapahtui Lapinlahdella loppuvuodesta 2022.