Kaksoismurhasta syyttömänä istunut mies vapautettiin Kiinassa – ehti viettää lähes 30 vuotta telkien takana

1:35img
Katso myös video: MTV Uutiset kertoi heinäkuussa Kiinan ihmisoikeusrikkomuksista.
Julkaistu 06.08.2020 11:08

MTV UUTISET – STT

Kiinalainen oikeusistuin on mitätöinyt kahden nuoren pojan murhasta syyttömänä 27 vuotta vankilassa istuneen miehen elinkautisen vankeustuomion, kertoivat oikeuslähteet torstaina.

Veriteko tapahtui vuonna 1993. Zhang Yuhuan, 52, tuomittiin siitä vuonna 1995, mutta hän on alusta asti vakuuttanut olevansa syytön. Zhangin mukaan poliisit kiduttivat häntä kunnes hän tunnusti.

Oikeuden mukaan Zhangin syyllisyydestä ei ole pitävää näyttöä.

Zhang tuomittiin alun perin kuolemaan, mutta kahden vuoden vankeuden jälkeen tuomio muutettiin elinkautiseksi. Jianxin tuomioistuimelle Itä-Kiinassa tehtiin vuosien aikana toistuvia valituksia tuomiosta, mutta se otti tapauksen uudelleen käsittelyyn vasta viime vuoden maaliskuussa.

Zhang on tiettävästi pisimpään syyttömänä Kiinassa vankilassa istunut vanki, joka on vapautettu. Oikeuslaitos on pyytänyt anteeksi tuomiota, ja Zhang aikoo hakea valtiolta korvauksia vuosistaan kalterien takana.

Tuoreimmat aiheesta

Kiina