Jo raskauden alussa Lauralle ja Laurille kerrottiin, että he luultavasti tulisivat menettämään yhden kolmesta vauvastaan.
Turkulainen tutkijapariskunta Lauri Viinikkala, 34, ja hänen vaimonsa Laura Yli-Seppälä, 32, tulivat vuoden 2019 tammikuussa siihen tulokseen, että lapsi voisi olla tervetullut. He pohtivat tuolloin, että yhden lapsen kanssa voisi pärjätä ihan hyvin.
Huhtikuun alussa selvisi iloinen yllätys: vauva olisi tulossa jo saman vuoden joulukuussa. Ensimmäisessä ultrassa 7. kesäkuuta seurasi tosin hämmentäviä uutisia: pieniä tulisikin kolme!
Valitettavasti ultrassa selvisi myös, että niin sanotulla A-vauvalla oli ongelmana voimakas niskaturvotus, jonka syytä ei tässä vaiheessa vielä tiedetty. Pojilla eli B- ja C-vauvalla, niskaturvotusta oli 1,4 ja 1,3 milliä, kun taas A-vauvalla, tytöllä, sitä oli 10 milliä.
– Lääkärin mukaan olisi melko epätodennäköistä, että A-vauva jäisi henkiin. Hän arveli, että kaksi muuta voisivat selvitä, Lauri kertoo MTV Uutisille.
Ilo raskaudesta vaihtui valtavaan huoleen ja epävarmuuteen. A-vauvan kohtalon lisäksi Lauria ja Lauraa huoletti, miten hänen tilanteensa vaikuttaisi kahteen muuhun.
Turnerin oireyhtymä tarkoitti, että selviämisen todennäköisyys olisi pieni
Pari viikkoa ultran jälkeen tehdyssä lapsivesitutkimuksessa selvisi, että A-vauvalla on Turnerin oireyhtymä. Terveyskirjasto kertoo, että tytöillä on yleensä kaksi X-kromosomia. Jos toinen niistä puuttuu, kyseessä on Turnerin oirehtymä. Kromosomipoikkeavyyden syy on tuntematon. Kromosomi tai osa siitä häviää hyvin varhaisessa raskauden vaiheessa, ja seurauksena saattaa olla raskauden keskeytyminen.
Tieto oireyhtymästä tuntui pariskunnasta toisaalta huojentavalta, sillä jos vauva selviäisi, hänen elämänlaatunsa olisi parhaimmillaan hyvää. Turnerin oireyhtymään ei liity älyllistä kehitysvammaa.
Laurille ja Lauralle kerrottiin, että oireyhtymässä todennäköisyys vauvan selviämiselle elossa on kuitenkin pieni. Suuri niskaturvotus viittasi siihen, että näin olisi tilanne heidän A-vauvansa kohdalla.
Ilo raskaudesta vaihtui pian valtavaan huoleen. Kuvituskuva.
Valinnan paikka: raskauden osakeskeytys vai ei?
Heinäkuussa Lauri ja Laura joutuivat päättämään, tehtäisiinkö raskauden osakeskeytys vai ei. A-vauvan raskauden keskeyttäminen voisi mahdollistaa kahden muun kasvamisen isommiksi. Mitä pidemmälle keskoset kehittyisivät, sitä paremmat olisivat heidän selviytymismahdollisuutensa.
Toisaalta riskinä olisi se, että koko raskaus menisi kesken. Yksikään kolmesta ei välttämättä jäisi henkiin.
– Moraalin tai etiikan ajatusleikkejä harrastetaan yleensä filosofiassa, mutta nyt jouduttiin pohtimaan, olisimmeko valmiita uhraamaan yhden lapsen, jotta kaksi muuta todennäköisemmin selviäisivät. Eikä tiedetty sitäkään, auttaisiko se. Oli ahdistavaa miettiä kaikkia vaihtoehtoja, Lauri kertoo.
Pari viikkoa asiaa mietittyään pariskunta päätti, että osakeskeytystä ei tehtäisi. Jos olisi pienikin todennäköisyys sille, että A-vauva selviäisi, he eivät lähtisi ottamaan häntä hengiltä. He olivat lukuisten ultrakäyntien vuoksi niin kiintyneitä kaikkiin kolmeen.
– Lisäksi syyllisyydentunto olisi ollut aivan kamala, jos kaikki olisivat menneet kesken. Nyt tämä olisi ikään kuin luonnon päätös, Laura kertoo.
LUE MYÖS: Vauva ei ottanut saapuakseen ja Sallan ensisynnytys käynnistettiin ballongilla – lopputulos yllätti lääkärinkin
Seurantakäyntejä tiuhaan tahtiin
Heinäkuun kuluessa A-vauva oli alkanut kasvaa hitaammin ja hänen liikkeensä olivat hidastuneet. Samaan aikaan kaksi muuta alkoivat liikkua ultrassa enemmän. Alkoi näyttää entistä todennäköisemmältä, että A-vauva ei jäisi henkiin.
Raskausaika jatkui huolen sävyttämissä tunnelmissa. Seurantakäyntejä Turun yliopistollisen keskussairaalan äitiyspoliklinikalla oli viikon tai kahden välein. Lauri ja Laura odottivat koko ajan, että päästäisiin turvallisemmille raskausviikoille, sillä 23. viikosta eteenpäin vauvoilla olisi jo jonkinlainen mahdollisuus selvitä.
Yllättäen sairaalaan
Perjantaina 23. elokuuta Laurin ja Lauran oli ollut tarkoitus lähteä Lauran serkun häihin. Edellisenä iltana ja yönä Lauralla oli ollut epämääräisiä oireita, joiden vuoksi he päättivät aamulla ennen juhliin lähtemistä käydä sairaalassa varmistamassa, että kaikki oli hyvin.
Ultraäänitutkimuksessa kävi ilmi, että A-vauva oli menehtynyt kohtuun. Laura joutui jäämään osastolle vuodelepoon, koska lapsivettä oli alkanut tihkua. Hän oli raskausviikolla 23+5. Hän sai kortisonihoitoa, jotta keskoset eivät lähtisi syntymään ainakaan vuorokauteen tai kahteen.
Anni-vauva ei jäänyt henkiin. Kuvituskuva.
Anni syntyi kuolleena
Supistuksenestolääkkeestä huolimatta A-vauva lähti syntymään samana iltana. Laura ja Lauri päättivät hoitohenkilökunnan esittämistä vaihtoehdoista, että keisarileikkauksen sijaan yritettäisiin synnyttää ainoastaan A-vauva ja saada synnytys sen jälkeen lakkaamaan, jotta kaksi muuta saisivat lisätunteja. Poikien arvioitiin painavan noin 600 grammaa.
– Toisessa vaihtoehdossa eli keisarileikkauksessa ei tuntunut olevan mitään voitettavaa. Ykkösvaihtoehdon avulla poikien eteen voitaisiin tehdä edes jotain, Laura kertoo.
A-vauva, jonka he nimesivät Anniksi, syntyi elottomana. Lauri ja Laura saivat pidellä häntä hetken sylissään. Sitten Laura sai lisää supistuksenestolääkettä.
– Se oli sekava yö. En edes muista siitä kaikkea, Laura kertoo.
Supistuksenestolääkkeet auttoivat, ja poikien osalta raskaus jatkui.
LUE MYÖS: Aina äitiydestä haaveillut Minja, 24, sai viimein raskaaksi tultuaan shokkiuutisia – vauvalla olisi Downin oireyhtymä: "Oli tarkoitettu, että Meea tulee meille"
Yli kaksi viikkoa synnytyssalissa
Hoitohenkilökunta toivoi, että pojat saisivat kehittyä kohdussa mahdollisimman kauan. Lisäaikaa tulikin kaikkien yllätykseksi kaksi ja puoli viikkoa muutaman päivän sijaan.
Tuon ajan Laura makasi synnytyssalissa erityisvalmisteisella patjalla. Hän ei saanut nousta edes vessaan, koska synnytys saattoi käynnistyä herkästi. Hänellä oli kipuja jatkuvan makaamisen ja supistusten takia, mutta vahvoja kipulääkkeitä ei voitu antaa vauvojen vuoksi.
Lauri oli Lauran tukena sairaalassa ja teki töitä etänä. He olivat päättäneet, että Annin suremisen aika olisi myöhemmin. He eivät halunneet ottaa sitä riskiä, että mielenliikutus saisi synnytyksen käynnistymään.
Lasten vointia seurattiin jatkuvasti. Kaikeksi onneksi he näyttivät kasvavan pituutta ja saavan lisää painoa. Sairaalajakson aikana Lauri ja Laura päättivät antaa pojille nimiksi Arvi ja Ilmari.
Poikien synnytys
Pojat syntyivät keisarileikkauksella 10. syyskuuta, raskausviikolla 26+2. Laura muistelee, että tunnelma oli ollut hallittu ja rauhallinen. Edeltävänä päivänä oli ollut jo merkkejä siitä, että pian voisi olla aika.
Ensin syntyi Arvi, joka painoi 610 grammaa. Ilmari painoi syntyessään 800 grammaa.
Pojat vietiin saman tien hoitoon vastasyntyneiden teho-osastolle, niin sanottuun keskolaan. Ennen sitä Lauri ehti nähdä heidät pikaisesti. Laura pääsi katsomaan poikia myöhemmin.
– Keskolaan päätyminen oli oikeastaan helpottavaa, vaikka joidenkin mielestä se saattaisi olla kauhistuttavaa. Meille tämä oli kotiin päin, koska nyt meillä oli kaksi elävää vauvaa, vaikkakin tehohoidossa, Lauri pohtii.
LUE MYÖS: Suomalaisäiti luotti vaistoonsa, keskosvauva pelastui: "Ajattelin, että käyn vain nopeasti näytillä..."
Anni haudattiin kaksi viikkoa poikien syntymän jälkeen
Poikien syntymän jälkeen Lauri ja Laura alkoivat työstää Annin kuolemaa mielessään. Lisäksi piti järjestää hautajaiset.
– Oli kamalaa järjestää yhdelle lapselle hautajaisia samalla, kun kaksi oli teholla, Lauri kertoo.
– Toisaalta hautajaisjärjestelyt olivat tavallaan helpotus, sillä siinä samalla asiaa jotenkin työsti mielessään, kun vaikka etsi mahdollisimman kaunista hautakiveä, hän pohtii.
Anni siunattiin haudan lepoon 26. syyskuuta, kaksi viikkoa poikien syntymän jälkeen. Uurnanlasku järjestettiin 19. lokakuuta. Se tuntui toisaalta laittavan pisteen surutyön rankimmalle vaiheelle.
– Tuli helpottunut olo, että nyt Anni on hyvässä paikassa, Lauri miettii.
Anni oli Laurin vanhempien ensimmäinen lapsenlapsi. He lupasivat pitää haudasta huolta, jotta Lauri ja Laura pystyivät keskittymään keskolassa oleviin poikiin.
Uurnanlasku laittoi ikään kuin pisteen surutyön rankimmalle vaiheelle. Kuvituskuva.
LUE MYÖS: Jonna heräsi yöllä vatsakramppeihin ja sai keskenmenon vessanpöntöllä – vaikea aihe koskettaa monia: "Siitä ei edelleenkään juuri puhuta ääneen"
Keskoskaappiin ja hengityskoneeseen
Heti syntymänsä jälkeen Arvi ja Ilmari siirrettiin keskoskaappiin. Molemmat laitettiin myös hengityskoneeseen.
Jo päivä syntymän jälkeen lapset alkoivat saada niin sanottua kenguruhoitoa päivittäin parin kolmen tunnin ajan. Hengityskoneiden ja muiden laitteiden siirtämisen vuoksi tarvittiin kaksi hoitajaa nostamaan lapsi rintakehän päälle.
Kun poikien lämmönsäätelykyky oli kehittynyt tarpeeksi, heidät siirrettiin sänkymäiselle lämpöpöydälle syyskuun lopulla. He olivat vielä kiinni hengityskoneessa, jonka avulla heitä hoidettiin yhteensä viisi viikkoa.
Noin kuukauden iässä pojille tehtiin ductusleikkaus. Leikkauksessa suljettiin avoimeksi jäänyt valtimotiehyt eli ductus arteriosus. Normaalisti valtimotiehyt sulkeutuu lapsilla itsestään, mutta Arvi ja Ilmari tarvitsivat leikkauksen.
Lokakuun loppupuolella poikia alettiin hoitaa CPAP-laitteella, jonka avulla he saivat ylipainehengityshoitoa. Nyt molemmat saivat olla samassa sängyssä. Poikien tila parani koko ajan. CPAP-laitteen jälkeen he tarvitsivat hengityksen tueksi enää vain niin sanottuja happiviiksiä eli pieniä putkia, joiden kautta he saavat lisähappea.
Aluksi pojat olivat saaneet äidinmaitoa ja luovutettua maitoa nenämahaletkun kautta. Laura alkoi imettää poikia lokakuun lopulla, kun pojat olivat voimistuneet riittävästi syömisen harjoittelua varten. Vauvat tarvitsivat silti nenämahaletkua marraskuun loppupuolelle asti.
Kuvassa vanhemmat viiden päivän ikäisten poikien kanssa.
Vanhemmat olivat tiiviisti sairaalassa
Laura ja Lauri kiittelevät sitä, että he saivat olla lasten luona sairaalassa. Heillä oli sama huone koko sairaalajakson ajan ja he yöpyivät usein sairaalassa. Päivisin he olivat siellä melkein koko ajan. Laura oli äitiyslomalla ja Lauri pystyi tekemään töitä usein sairaalasta käsin.
Keskolassa päävastuu lapsista oli hoitajilla. Sitä mukaa kun poikien vointi parantui, Laura ja Lauri pääsivät osallistumaan lasten hoitoon enemmän.
Hoidon ja koneiden määrä tuntui Laurista ja Laurasta hurjalta. Arki keskolassa oli niin kaukana normaalista vauva-arjesta.
– Tuon pitäisi olla elämän iloisinta aikaa, mutta se oli myös surullisinta ja huolestuttavinta aikaa, Laura kertoo.
Johtojen ja laitteiden määrää voitiin vähentää ajan mittaan ja marraskuussa päästiin eroon kaikista laitteista. Viimeisenä otettiin pois sydänkäyräanturit. Loppuvaiheessa hoito oli enää voinnin tarkkailua.
Pojat pääsivät yön yli kestävälle kotilomalle itsenäisyyspäivänä. He olivat tuolloin noin kolmekiloisia.
LUE MYÖS: Vauva-arkeen uupunut Mari halusi tappaa itsensä – yksi ajatus pelastaa pimeimmillä hetkillä
Kotiin kolmen kuukauden jälkeen
Keskoset pääsevät yleensä kotiin, kun laskettu aika on tullut täyteen. Arvin ja Ilmarin tapauksessa se olisi ollut 15. joulukuuta, mutta he pääsivät pois sairaalasta jo 9. joulukuuta hyvän vointinsa takia.
– Kotiin pääseminen oli toisaalta pelottavaa, kun jännitti, miten pärjäisimme lasten kanssa. Samalla tuntui ihanalta päästä viettämään normaalia perhe-elämää, Laura kertoo.
Mitä perheelle kuuluu nyt?
Tammikuussa Lauri oli Lauran kanssa kotona isyyslomansa ajan. Laura palasi äitiyslomalta töihin tämän vuoden syyskuun alussa ja Lauri jäi uudelleen kotiin.
Koronavirustilanne toi tavallaan helpotusta lastenhoitoon, kun etätöitä alettiin suosia enemmän. Samassa työpaikassa eri tehtävissä työskentelevät Lauri ja Laura kiittelevät työyhteisöltä saamaansa tukea.
– Pojista on tullut tuttu näky videopalavereissa, Lauri kertoo.
Nyt arki rullaa normaaleissa uomissaan. Neuvolakäyntejä on kuten muillakin pienillä. Niiden lisäksi on säännöllisesti keskosuuteen liittyviä kehitysseurantakäyntejä.
Perheessä juhlittiin hiljattain poikien 1-vuotissyntymäpäivää.
Reippaita ja iloisia pikkupoikia
Poikien kalenteri-ikä – syntymäpäivästä laskettu ikä – on nyt yksi vuotta. Korjattu ikä eli kehitysikä, joka lasketaan lasketusta ajasta, on heillä yhdeksän kuukautta.
Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että Ilmarille ei ole jäänyt keskosuudesta jälkiä. Toki hän on pienikokoinen ikäisekseen. Hän painaa seitsemän kiloa.
– Ilmari on hyväntuulinen, reipas poika, Laura hymyilee.
Arvi painaa 5,5 kiloa. Hän on kasvanut veljeään hitaammin ja syömishaasteiden takia on jouduttu käymään sairaalassa. Arvi on tarvinnut syömisen avuksi nenämahaletkua ja myöhemmin gastrostoomaletkua. Lisäksi selvitellään, miksi motorinen kehitys näyttäisi olevan jäljessä.
– Arvi on vähän itkuisempi, mutta kyllä hän hymyilee ja seuraa muiden puuhia.
LUE MYÖS: Lapsi syntyi hätäsektiolla, äiti kiidätettiin suoraan sydänleikkaukseen – leikkauksessa onnekas sattuma: "Olen todella kiitollinen"
Tukea jaksamiseen läheisiltä ja ammattilaisilta
Osaltaan perheen arki on ollut raskasta käytännön asioiden takia. Onhan hoidettavana kaksi vauvaa ja on ollut ylimääräisiä terveydenhoitokäyntejä.
– Hämmentävää ja erikoistahan tämä kaikki on ollut. Jos Anni olisi meidän ainoa lapsi, niin menetys olisi ollut enemmän mielessä. Arvi ja Ilmari ovat tuoneet huomattavasti iloa, Laura kertoo.
Kaikkien koettelemusten keskellä tuoreet vanhemmat ovat turvautuneet keskusteluapuun ja tukiryhmiin. Myös perheen ja ystävien kanssa asioita on käyty läpi. Annin haudalla he vierailevat säännöllisesti.
– Jaksaminen oli etenkin sairaalassa välillä todella koetuksella, Lauri kertoo.
– Olemme kiitollisia saamastamme hoidosta. Ilman sitä ei meillä olisi kahta tervettä poikaa.
Mieliala tulevan suhteen on kohtuullisen toiveikas. Koko ajan mennään hitaasti, mutta varmasti parempaan suuntaan.
– Tämä on ollut tähänastisen elämäni rankin kokemus. Meillä pahinta oli epävarmuus raskauden alussa ja se kulminoitui asumiseen synnytyssalissa. Nyt tuntuu, että selviää mistä vain, Lauri pohtii.
Arvi ja Ilmari perheineen ovat mukana Kummit Live: Elämä Lapselle -konsertissa MTV3-kanavalla keskiviikkona 16. syyskuuta klo 20.00.
LUE MYÖS: Heidin tytär Veea tarvitsi sydänleikkauksen vain viiden päivän iässä – synnytyssalista suoraan teho-osastolle: "Muistan ikuisesti sen tunteen siitä, etten tiedä, näenkö lastani koskaan elossa"
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Osittaiset lähteet: Terveyskylä, Terveyskirjasto, Duodecim, Lastentalo