Toyota-tähti Kalle Rovanperä osallistuu perjantaina ja lauantaina ajettavaan Tunturiralliin Rovaniemellä.
MAINOS
MM-ralli yksinoikeudella
MTV Katsomossa!Ruotsin MM-ralli 13.–16.2.
Kaikki suorat ajolähetykset MTV Maxilla ja MTV Katsomossa kaudella 2025.
Rovanperän aikataulu on ollut kireä. Suomalaiskuljettaja osallistui edellisenä viikonloppuna ajettuun rallin MM-sarjan avauskilpailuun Monte Carlossa ja heti perään ohjelmassa on Tunturiralli.
– Ei ihan hirveästi ole ehtinyt lepäämään. Maanantaina lennettiin Suomeen ja tiistaiaamuna sitten suoraan nuotille tänne, Rovanperä kertoi.
Viikonloppuna ja alkuviikosta Rovanperän yöunet jäivät aika vähiin, mutta kotimaan kamaralle laskeuduttaessa tilanne on siltä osin helpottanut.
– Nyt täällä olen saanut ihan hyviä määriä unta, mutta tiistain nuottipäivä mentiin vielä aika vähillä unilla. Siinä sai vielä aika vähän, mutta nyt on saanut sitten unta muutamana päivänä ihan hyvin. Alkaa vähän helpottaa, Rovanperä kertoi.
Lue myös: Kovaa tekstiä Kalle Rovanperästä – Hyundain ex-pomo kyseenalaistaa suomalaisen mestaruusaikeet: "Saattaa jäädä huomaamatta"
Rovanperä sijoittui rallin MM-sarjan avauskilpailussa Monte Carlossa lopulta neljänneksi. Parasta Kallea ei nähty, mutta suomalainen kaapi kuitenkin Montesta mukaansa mainiot 18 MM-pistettä. Rovanperä ei ollut kovin tyytyväinen suoritukseensa Montessa, eikä mieli ollut vieläkään muuttunut.
– Ei ne fiilikset nyt hirveästi ole miksikään muuttuneet, muuten kuin sen osalta, että aika hyvät pisteet saatiin sieltä. Näyttää siltä, että ei tarvitse hirveästi harmitella sitä, ettei olla Ruotsissa ensimmäisenä autona tiellä. Piste-ero on aika optimaalinen siinä mielessä, että ei ole hirveän isot erot mihinkään suuntaan. Siihen voi olla tyytyväinen, Rovanperä linjasi.
Rovanperä on ehtinyt jo vähän tutustumaan Tunturirallin olosuhteisiin ja kokeilemaan autoaan.
– Auton puolesta äkkiseltään on ihan hyvä fiilis. Varmaan tulee olemaan aika paljon muutettavaa rengasta kohti. Sama homma kuin asvaltilla eli renkaan runko on aika erilainen ja samoin myös tyyli, miten tuo rengas toimii. Siihen nyt pyrimme parhaamme mukaan mukautumaan ja muuttamaan autoa. Rengas on kuitenkin osa jousitusta niin sanotusti, joten se vaikuttaa koko auton säätöihin, Rovanperä kertoi.
Lue myös: Esapekka Lappi: "Tuntui oudolta, kun naisääni kertoo nuotteja"
Rovanperällä kesti aikansa tottua uusiin Hankookin valmistamiin renkaisiin Monte Carlossa. Suomalainen nosti esiin monta kertaa Monte-viikonlopun aikana, ettei hänen ajotyylinsä sopinut vielä slickseille optimaalisesti. Nyt vuorossa on lumirenkaan opettelu ja siihen Tunturiralli sopii täydelliseksi alustaksi.
– Totta kai pitää saada myös hyvä fiilis ajamiseen, mutta se nyt on ollut yleensä lumella ihan ok. Nyt täällä pitää vain keskittyä siihen, että saa auton toimimaan sillä tavalla kuin haluaa. Sen kanssa jos joutuu Ruotsissa taistelemaan, niin se on tietysti aina huono asia. Sitten menee vaikeaksi, Rovanperä mietti.
Rovanperä halusi mielummin ajaa ihan kunnon testikisan kuin hioa ajamistaan samalla testipätkällä päivästä toiseen.
– Kyllä minä sanoisin, että tämä on meille toiminut viime vuosina ihan hyvin, Rovanperä sanoi.