Mikä hinta asunnosta on jo liikaa? Yli puolet suomalaiskyselyyn vastanneista kertoo maksavansa asumiskuluja alle tuhat euroa kuukaudessa.
Yleissääntö on, ettei asumiskuluihin saisi mennä enempää kuin kolmasosa kuukauden tuloista. Mutta onko tonni kuukaudessa liikaa?
Lue myös: Mitä kodinostaja haluaa nyt asunnoltaan? Asiantuntija nostaa esiin kaksi erityispiirrettä: "Asia, josta ollaan nyt oltu selvästi aiempaa kiinnostuneempia"
Yli puolet maksaa asumiskuluja alle tuhat euroa kuukaudessa
Osuuspankki teetti Taloustutkimuksella kyselyn, johon vastasi verkkopaneelissa 1 045 iältään 18–79-vuotiasta suomalaista toukokuussa 2021. Yli puolet asumisen unelmia kartoittaneeseen kyselyyn vastanneista kertoo maksavansa asumiskuluja alle tuhat euroa kuukaudessa. OP:n mukaan tuhat euroa oli myös monen kipuraja.
Eniten asumiskulut koettelevat lapsitalouksia, joista 34 prosenttia pitää nykyisiä asumiskulujaan kalliina.
Lue myös: Paljonko pyytäisin asunnostani? Vinkit myytävän kodin hinnoitteluun
Edullisempien asumiskustannusten takia osa on myös valmis muuttamaan kauemmaksi kaupungin keskustasta.
– Eniten työpaikkoja on tarjolla kasvukeskuksissa, mutta asumisen kalleus aiheuttaa monille suomalaisille haasteita. Vaikka asumiskustannukset nousisivat oman kipurajan yli, ei muuttaminen syrjemmäksi edullisemman asunnon perässä ole kaikissa elämäntilanteissa mahdollista, toteaa OP Kodin johtaja Lasse Palovaara.
– Lisääntynyt kiinnostus kasvukeskusten reuna-alueisiin ja kehyskuntiin on kuitenkin ollut yksi kuluvan vuoden ilmiöistä.
Lue myös: Haluavatko suomalaiset muuttaa maaseudulle? Tutkimus povaa uutta ilmiötä, tästä syystä kaupunki halutaan nyt jättää taakse
Koronan myötä lisääntynyt etätyö on saanut yhä useamman haaveilemaan asunnosta rauhalliselta alueelta kaupungin laitamilta. Erityisesti miesten innostus myös maalla asumiseen on kasvanut.
Lähes 40 prosenttia vastaajista haaveilee muutenkin etätöihin paremmin soveltuvasta asunnosta ja lisäneliöistä.
Lue myös: Asunnon myyjä, muista ainakin nämä paikat siivotessasi – asiantuntijat vinkkaavat: "Vaikuttaa ostajan mielikuvaan siitä, minkä arvoinen asunto on"
"Omakotitalohaave" elää vahvana Suomessa
Kyselyyn vastanneista lähes kolmannes arvioi, että korona on vaikuttanut asumisen unelmiin. Vuosi sitten näin ajatteli 23 prosenttia vastaajista.
Silti suomalaisten asumisen unelmat ovat yhä ennallaan, sillä 59 prosenttia vastaajista ilmoittaa unelmakodikseen omakotitalon. Sellaisesta haaveilevat etenkin nuoret aikuiset ja lapsiperheet, joista 67 prosenttia asuisi mieluiten omakotitalossa. Talokauppakin käy; vanhojen omakotitalojen hinnat ovat nousseet vuonna 2021, kertoo Tilastokeskus.
Lue myös: Oletko sinäkin "keskivertosuomalainen"? Listassa 45 hupaisaa merkkiä – tarkista, kuinka moni pätee sinuun!
Omakotitalossa asuvat erittäin tyytyväisiä kotiinsa
Haave auvoisasta omakotiasumisesta ole aivan tuulesta temmattu, sillä omakotitalossa jo asuvat ovat myös erittäin tyytyväisiä: peräti 88 prosenttia ilmoitti asuvansa unelmien kodissaan. Omakotitalon lisäksi suomalaiset arvostavat kodissaan riittävää tilaa ja omaa pihaa.
Kun asumisesta puhutaan, moni miettii myös sitä, kannattaako koti ostaa vai vuokrata. Tässäkin hinta saattaa ratkaista; esimerkiksi Helsingin Kalliossa joutui jo 2019 pulittamaan kerrostalokaksiosta jopa yli 600 000 euroa.
Katso myös: Vuokralle vai omaan kotiin – kumpi kannattaa? Asiantuntijat ottavat kantaa. Juttu jatkuu videon jälkeen.
13:53
Kodin säännöllinen huolto varmistaa, ettei asunnon arvo katoa. Mutta kannattaako pieni pintaremontti ennen asunnon myyntiä?
Sittenkin mökille?
Jos unelmien omakotitaloa ei heti löydy, kenties mökki auttaisi raapimaan unelmakutkaa?
Suomalaiset viettävät nimittäin yhä mielellään aikaa omalla kesämökillä. Kakkosasuntojen käyttöaste on noussut selkeästi: vuonna 2020 mökeistä ja muista vapaa-ajankodeista oli tyhjillään 10 prosenttia, mutta nyt luku on vain neljä prosenttia.
Lue myös: Eikö asuntosi mene kaupaksi? Yksi tärkeimmistä tehtävistä sinun olisi pitänyt aloittaa jo aikaa sitten: "Perusasia, jonka haluaisin nostaa esiin"
Lue myös: Kannattaako asunto stailata ennen myyntiä? "Hyvä stailaus korostaa asunnon ominaisuuksia" – varo kuitenkin tätä virhettä
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Katso myös: 8 syytä: Tämän takia kaupungissa asuminen on ihan parasta!
0:46
Lähteet: Osuuspankki, Suomen virallinen tilasto (SVT): Kiinteistöjen hinnat