Kreeta Salminen nähdään Kansan vihollinen -rikosdraamasarjan pääosassa.
Kansan vihollinen -rikosdraamasarjan kaksi ensimmäistä jaksoa julkaistiin C More -suoratoistopalvelussa 19. toukokuuta.
Mikko Kuparisen ohjaaman sarjan pääosassa nähdään näyttelijä Kreeta Salminen, joka esittää toimittajana työskentelevää, hiljattain uudessa mediatalossa työt aloittanutta Katjaa.
Katja kirjoittaa ihaillun jalkapallotähden liiketoimista kriittisen paljastusjutun, jonka seurauksena hänestä tulee yhdessä yössä uuden kotikaupunkinsa vihatuin henkilö. Katjaan kohdistuva maalittaminen jatkuu kahta kauheampana, kun hänen paljastusjuttunsa kohteena ollut jalkapalloilija löydetään kuolleena.
Lue myös: Sininen enkeli -draamauutuus vie 80-luvulle rahan ja himon pyörteisiin
Katjaa esittävä Salminen kertoo MTV Uutisille journalistien työhön tutustumisen olleen mielenkiintoista.
– Minulla oli aika vähän käsitystä, millaisista palasista toimittajien työ konkreettisesti rakentuu. Oli todella mielenkiintoista uppoutua siihen, hän sanoo.
Näyttelijä kertoo tavanneensa roolisuoritustaan varten muutamia toimittajia, joiden kanssa hän keskusteli erilaisista journalistin työhön liittyvistä asioista. Salminen tutki Katjan roolia varten muun muassa sitä, miten toimittajat käyttävät työssään erilaisia välineitä, kuten nauhuria ja muistiinpanovälineitä.
– Kun näitä toimittajia haastattelin, niin kyselin, että milloin he kirjoittavat ja milloin käytetään nauhuria. Saatoin laittaa heille kuvaustenkin aikana viestiä, että "Mitä teet tämmöisessä tilanteessa? Käytätkö sekä nauhuria että kynää?", hän muistelee.
Lisäksi hän opetteli rooliaan varten uutta tietoa muun muassa kryptovaluutoista.
– Kyllä minä tunteja vietin niitä asioita lukiessa ja tutkiessa ja harjoitellessa. Mutta se oli mielestäni vain positiivinen haaste, hän sanoo.
Itseään Salminen ei kuitenkaan näkisi toimittajan työssä.
– Vaikkakin löysin paljon yhteistä journalistin ja näyttelijän ammateista. Mutta ne liittyvät ehkä enemmän semmoiseen kutsumukseen ja intohimoon työtä kohtaan, hän sanoo.
Salminen toivoo voivansa viestittää roolihahmonsa kautta sarjan katsojille, kuinka tärkeää tutkiva journalismi on tänä päivänä.
– Tämä ammatti on äärimmäisen tärkeä. Toimittajat tekevät hirveän hienoa ja tärkeää työtä, jotta yhteiskunta olisi perillä maailman asioista ja totuudesta, hän toteaa.