Fingrid jättää kantaverkkomaksut perimättä usealta kuukaudelta – asiakkaiden maksut voivat laskea noin 300 miljoonaa euroa

2:07img
Katso video: Fingrid varoittaa mahdollisesta talven sähköpulasta – kahden tunnin sähkökatkot mahdollisia
Julkaistu 12.10.2022 13:14

MTV UUTISET – STT

Kantaverkkoyhtiö Fingrid jättää perimättä kuluvan vuoden joulukuun sekä ensi vuoden tammi-, helmi- ja kesäkuun kantaverkkomaksut, yhtiö kertoo.

Yhtiön mukaan sen tarkoituksena on olla perimättä kantaverkkomaksuja kuudelta kuukaudelta ensi vuoden aikana, mutta päätökset on tehty vasta mainittujen kolmen kuukauden osalta. Fingridin mukaan päätökset alentaisivat kantaverkkoasiakkaiden nykyisiä maksuja noin 300 miljoonaa euroa.

Asiakkaille tarjottavat helpotukset ovat mahdollisia, koska korkea sähkön hinta ja suuret aluehintaerot ovat tuottaneet ennätyskorkeita pullonkaulatuottoja.

–  Aiemmin maltillisella tasolla olleet pullonkaulatuotot ovat nyt pohjoismaisessa järjestelmässä ennätyskorkeat. Tavoitteemme on käyttää aktiivisesti meille kertyneitä pullonkaulatuottoja asiakkaidemme hyväksi, sanoo Fingridin talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Metsälä tiedotteessa.

12.10.2022 kello 14.07: Juttua on päivitetty. Lisätty kuukaudet, jolloin yhtiö jättää maksut perimättä.

Katso myös: Fingrid: Sähköjen katkaisu kuluttajilta on vasta viimeinen vaihtoehto sähköpulassa

Riittääkö sähkö talveksi? "Ei hallituskaan voi voimalaitoksiksi muuttua"

Tuoreimmat aiheesta

Sähkö