Kari Hotakainen on musiikkimiehiä – Chisu lävisti kirjailijan suojauksen

Kari Hotakainen 2015 3
Lehtikuva
Julkaistu 16.08.2015 15:33
Toimittajan kuva

Visa Högmander

visa.hogmander@mtv.fi

@visahogmander

Kirjailija Kari Hotakaisen uudessa romaanissa musiikki on tärkeässä roolissa.

Kari Hotakaisen uusi romaani Henkireikä julkaistaan pian. Musiikilla on kirjassa oleellinen rooli. Esiin nousevat niin megatähti Robbie Williams, jazzlegenda Miles Davis kuin kotimainen laulaja Chisukin.

– Odotan tällä hetkellä paljon Chisun uutta sinkkua. Hän on erittäin merkittävä artisti ja yksi hänen kappaleensa on merkittävässä osassa yhdessä käänteentekevässä kohdassa kirjaa, Hotakainen kertoo ennen Chisun taannoisen Ihana-singlen julkaisua tehdyssä MTV.fin haastattelussa.

– Chisu on yksi omalaatuisimpia artisteja Suomessa. Mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan hän vie musiikkiaan.

Kari Hotakainen 2015 4

Hotakaisen uutuusromaanissa rikosylikomisario liittyy sekakuoroon toivoen, että uusi harrastus vie ajatukset pois työasioista.

– Romaanissa on mukana biisejä, kyllä. Osaan Chisun edellisen levyn Kun valaistun (2011) ulkoa. Se meni jotenkin täysin suojauksen läpi. Oli sellainen olo, että levy on pitää kuulla joka päivä.

Hotakainen kertoo kuuntelevansa musiikkia laidasta laitaan.

– Tämä harrastus on kestänyt noin 40 vuotta. Ei se ihan äkkiä lopu.

Tuoreimmat aiheesta

Kari Hotakainen