Kari Kanala sai vaimoltaan nasevan kommentin liittyen Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa antamiinsa neuvoihin

Kari Kanala kertoi Huomenta Suomen haastattelussa, mikä saa hänet osallistumaan erilaisiin tv-ohjelmiin.

Julkkispappi Kari Kanala on tähdittänyt useita suosittuja televisio-ohjelmia. Sen lisäksi, että hän on toiminut vuosien ajan Ensitreffit alttarilla -ohjelman asiantuntijana, on hän muun muassa tanssinut Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa, laulanut Masked Singer Suomessa ja pistänyt elämäntapansa remonttiin Olet mitä syöt -ohjelmassa. Tällä hetkellä hänet nähdään yhtenä kilpailijana Myyrä-ohjelmassa.

Lauantaiaamuna Huomenta Suomen haastattelussa vieraillut Kanala kertoi haluavansa osallistua televisio-ohjelmiin kahdesta syystä. Ensimmäinen on ohjelmien tuotannot.

– Minusta on kiinnostavaa nähdä, miten ohjelmia tehdään, mikä on tärkeää ja mitä sieltä nostetaan esiin. Toinen on se, mitä ohjelman kautta kenties saa, hän sanoi.

Kanala kertoi, että lähestyessään 50. ikävuotta hän halusi ottaa selvää, mihin kykenee kehollisesti. Samoihin aikoihin häntä pyydettiin Olet mitä syöt -ohjelmaan.

– Kun sitä ovea vähän raotti, niin sen jälkeen minua kysyttiin Masked Singeriin ja Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmaan. Kaikki todella fyysisiä ohjelmia. Futiskaverini Kari Räisänen sanoi, että minulla on jännittävä tapa laihduttaa televisio-ohjelmissa, hän kertoi. 

– Sanon aina elämälle "Joo". Ehkä olen sen myötä sanonut myös monelle tuotannolle "Joo", hän jatkoi.

Huomenta Suomen haastattelussa Kanalalta kysyttiin, onko hän koskaan jäänyt julkisuuteen koukkuun. Kirkkoherra totesi, että lestissä pitää pysyä, eli keskittyä omaan osaamisalaansa.

– Vaikka minulla on hyvä yleistieto ja tykkään olla tietokilpailuissa ja vastaavissa, niin en minä lähde esimerkiksi taloudessa neuvomaan muita. Pitää tajuta, missä menevät omat rajat, hän sanoi.

Kanala paljasti vaimonsa Milla Mäkitalon näyttävän hänelle oikeaa suuntaa.

– Ensitreffien ensimmäisellä kaudella hän sanoi minulle, että "Sinulla on niin hienoja neuvoja, että voisit toteuttaa niitä myös kotona", Kanala kertoi huvittuneena.

Mitä Kanala ajattelee siitä, että yhä nuoremmilla on mahdollisuus nousta sosiaalisen median kautta julkisuuteen? Entä mihin ohjelmaan osallistumisesta hän haaveilee salaa? Katso koko haastattelu yllä olevalta videolta.

Lue myös:

    Uusimmat