Ensimmäinen kesäkuuta 1919 voimaan astunut kieltolaki kielsi kaiken alkoholin myymisen, valmistamisen ja nauttimisen. Pirtukuningas omisti koko elämänsä pirtubisnekselle, mutta seuraukset olivat traagisia.
Kymenlaakson Iitissä asuva 56-vuotias Kari Valtonen oli aina kuullut erilaisia tarinoita hänen sukunsa värikkäästä historiasta. Luokanopettajana työskentelevän Valtosen sukujuuret kätkevät sisäänsä jännittävän tarinan, joka paljastui hänelle vasta vanhemmalla iällä, kun hän ryhtyi tekemään sukuselvitystä.
Koko tarina kiteytyy Valtosen vuonna 1906 syntyneeseen isoisään, Ilmari Valtoon, joka oli kieltolain voimaan astuessa 13-vuotias. Vain muutamaa vuotta myöhemmin, 17-vuotiaana, Ilmari jäi ensimmäisen kerran kiinni 200 litran pirtulasti hallussaan ja sai sakkotuomion.
Tästä alkoi railakas elämänvaihe, joka piti sisällään viinanhuuruisia hetkiä, väkivaltaa ja kuolemaa, mutta toisaalta myös uuden elämän syntymistä.
– Sukuselvitystä tehdessäni haastattelin eläviä sukulaisia ja kyläläisiä sekä tutkin kirkonkirjoja. Minulle alkoi selvitä, että suvussani oli rankkaa menneisyyttä, paljon rankempaa kuin suvussa kulkeneet tarinanpätkät olivat kertoneet.
– Kun ryhdyin tutkimaan vanhoilta mikrofilmeiltä muun muassa Kouvolan Sanomien uutisia, pankki räjähti kerta kaikkiaan. Sieltä aukesi kokonaan se maailma, minkälaista elämää ja touhua vaarini, hänen veljensä ja vanhemmat pyörittivät 1920-luvulla ja jossain määrä vielä 1930-luvulla Elimäellä. Heillä oli aikamoinen pirtubisnes ja liiga, jonka kautta he pyörittävät kieltolain aikaista touhua, Valtonen kertoo MTV Uutisten haastattelussa.
Pajarit, eli Ilmari, hänen veljensä Emil, isänsä Niilo ja äiti Tilda, saivat kutsumanimensä heidän talonsa mukaan. Pajarit olivat tunnettuja koko kylänraitilla.
Sanomalehtien mikrofilmit pitivät sisällään pääosin uutisia Ilmarin ja hänen isänsä Emilin tekemistä rikoksista ja saamistaan tuomioista.
Sanomalehtiartikkeleista välittyy hurja kuva sen ajan elämästä, väkivaltatuomioista aina tuhansien litrojen pirtutakavarikkoihin.
– Uutisten perusteella siellä oli välillä useamman sadan litran takavarikkoja, joita poliisi sai kiinni. Uutisia jatkui vuodesta 1923 aina 1930-luvulle asti ja niitä oli monia kymmeniä Kouvolan Sanomissa, Valtonen kertoo.
"Ilmari kävi tulitaistelua poliisien kanssa"
Pajarien pirtubusiness oli pirtun valmistusta ja jakelua. He saattoivat hakea talvella troikassa Virosta asti pirtulasteja ja jakoivat niitä eteenpäin.
Troikalla tarkoitetaan karavaania, jossa yksi hevonen veti yhtä rekeä. Yhdellä troikalla voitiin tuoda jopa tuhatkin litraa pirtua kerralla ja kotipuolessa sitä jaettiin eteenpäin.
– Tällainen systeemi pyöri vuosikausia ja he myös jäivät usein kiinni ja saivat aika koviakin sakkotuomioita. Kokonaisuudessa elämäntapaan liittyi kaikenmoisia seikkailuja, tapahtumia ja tragiikkaa, koska sukulaisista yksi toisensa jälkeen kuoli erinäisissä olosuhteissa.
– Ei se ollut mikään sankaritarina, nykyajan ihmisen silmissä elämä oli hyvin värikästä ja rosoista, Valtonen kuvailee.
Pirtunhakureissuilla saattoi olla mukana koko perhe, perheen äidin Tildan kyyditessä hevosvaljakkoa läpi metsien ja yli jäätyneiden vesistöjen.
– Kun poliisi pääsi jäljille, Ilmari saattoi jättäytyä jälkeen ja käydä esimerkiksi tulitaistelua poliisien kanssa, jotta lasti pääsi karkuun. Välillä heidät yllätettiin kesken kaiken ja sitten paettiin metsiä pitkin ja jätettiin hevoset ja lasti tielle. Näistä on erikoisia uutisia Kouvolan Sanomissa.
“Kaikki aina tiesivät, kuka haki viinaa ja mistä viinaa sai, ei naapuria poltettu, koska kaikki halusivat viinaa”, Valtonen kertoo.
Pirtun ympärille liittyi tietynlaista elämäntyyliä. Ilmari oli luonteeltaan äkkipikainen ja väkivaltainen. Jopa lähipiirissä tapahtui väkivallantekoja.
– Eräs oli aika raflaava uutinen, kun Ilmarin kotitalossa Kukonojassa oli ryyppyillan seurauksena viilletty miehen vatsa auki, niin että suolet olivat tulleet hänen syliinsä. Mies onneksi selvisi siitä hengissä.
– Elämässä oli vähän samanlaisia piirteitä, kuin nykyään jengitouhuissa, mutta sillä erotuksella, etteivät kansan syvät rivit pitäneet pirtutouhua erityisen rikollisena, koska viina maistui kansalle.
Viinanhuuruista perhe-elämää
Pirtukuninkaan elämä ei ollut pelkästään villejä seikkailuja ja tulitaisteluja poliisin kanssa. Elämään mahtui myös perhe. Ilmari sai parikymppisenä ensimmäisen lapsensa, vuonna 1926 syntyneet pojan. Vuosina 1927 ja 1928 syntyivät toiset pojat ja 1930 syntyi tytär. Viimeisen lapsen Ilmari sai vuonna 1942, jolloin syntyi Kari Valtosen äiti.
Erityisesti vanhemmat lapset kasvoivat kuitenkin viinanhuuruisessa ympäristössä, jossa väkivalta oli arkipäivää. Ilmarin veri veti metsiin viinanhakureissuille, eikä perheelle jäänyt paljoa aikaa.
– Pojat kasvoivat, kun he näkivät jossain määrin hurjaa elämää. Ilmari saattoi olla väkivaltainen ja ampua kotona. Enojen kertoman mukaan Ilmarin toiminta jätti jälkensä heihin. Heistä ei tullut koskaan viinan viljelijöitä. Traumoistaan huolimatta he pystyivät elämään miehekkään elämän, Kari Valtonen toteaa.
Käytännössä lapset kasvatti Ilmarin vaimo Hilma. Kari Valtonen kertoo, että nyttemmin edesmenneet enot kertoivat vielä eläessään Ilmarin toiminnan jättäneen traumoja.
Toinen enoista halusi unohtaa ja kieltää tapahtuneet. Puolestaan enoista vanhempi muistaa paremmin ja pystyy käsittelemään tapahtuneita. Hän tuli tietyllä tapaa sinuiksi asioiden kanssa. Kolmas eno oli Kari Valtoselle etäisempi, eikä hän puhunut aiheesta hänen kanssaan.
– Ilmarille ei maistunut maatyöt, mutta enoista tuli hurjia töiden pusikoita. Oliko siinä jotain näyttämisen halua? Kun lapsena oma perusturvallisuus oli järkkynyt, onko sitä halunnut työllään hakea omalle olemassaololle turvaa tai rauhaa?
– Heidän valintansa oli kokonaan toisenlainen kuin Ilmarin. Ilmarin seikkailut ovat toki tietyllä tapaa kiehtovia, mutta paljon kunnioitettavampaa on, miten enot pystyivät selviytymään ja hoitamaan perheen sekä velvollisuudet kunnolla.
Elimäen historiikissa kerrotaan, että kylällä oli oma pirtukuninkaansa. Valtonen kertoo, että Ilmari on tämä pirtukuningas, koska hänestä on kirjoitettu eniten viinaan liittyviä lehtiartikkeleita.
Lohduton loppu
Pirtukuninkaan menestyvä bisnes ja toiminta alkoi kuitenkin rakoilla, koska erilaisia vankilatuomioita ja viranomaisten toimintaa oli yhä enemmän.
– Fiksut osasivat lopettaa ajoissa siinä vaiheessa, kun heillä oli navetta tai talorahat kasassa. Pajarit eivät osanneet lopettaa ajoissa. Ilmarilla oli hyvänkokoinen tila Kukonojassa, jonka hän oli saanut naimisiin mennessään varakkaalta appiukoltaan.
Yksi harhaluoti ajoi Pajarit taloudelliseen ahdinkoon. Valtonen kertoo, että Pajarin tilalla Ilmari kavereineen oli ammuskellut huvikseen, jolloin harhaluoti karkasi ja tiellä kävellyt ompelijatar sai luodin jalkaansa.
– Oikeusviranomaiset saivat Ilmarin taloudellisesti aikamoiseen nakeliin, sillä pahoinpitelystä määrättiin valtava sakko, niin valtava sakko, että Ilmari menetti tilansa.
Taustalla oli myös vastikään saatu tuomio pirtulastin kuljettamisesta, jonka vuoksi hän joutui vielä vankilaan. Taloudelliset mahdollisuudet jatkaa suurimittaista pirtukauppaa vähenivät radikaalisti.
Tämän lisäksi Ilmarin veli kuoli epämääräisissä oloissa puukotukseen muutama vuosi ompelijattareen osuneen luodin jälkeen.
– Seuraavana vuonna Ilmarin isä Emil jäi viinanhakumatkalla auton alle ja kuoli. Myös perheen molemmat siskot kuolivat keuhkotautiin. Yhtäkkiä tilalla asuneet perheenjäsenet vain harvenivat, eikä varsinaisessa emätalossa ollut pian enää montaakaan asujaa.
Vuonna 1939 alkanut talvisota sinetöi Ilmarin kohtalon. Hän joi kylmästä lähteestä vettä ja sai keuhkokuumeen, jota seurasi tuberkuloositartunta. Hän kuoli tautiin jatkosodan päätyttyä 38-vuotiaana, vuonna 1944.
– Elämänkaaren alkupuolessa oli suurta seikkailua ja hohtoa, mutta sitten alkoi tulla aika kylmästi tupaan ja tällainen arjen sankarin elämä kylmästi hyytyi, Valtonen kuvailee.
Sukupolvelta toiselle jatkuva kierre?
Kari Valtonen on miettinyt paljon sukunsa erikoista tarinaa. Hän kuitenkin haluaa nostaa esille, että pahan kierteen voi katkaista.
– Vaikka puhutaan paljon tilastollisesti siitä, että sosiaalinen elämäntapa periytyy ja Ilmarin toiminta oli lapsiinsa hyvin traumatisoivaa, mutta silti hänen lapsensa katkaisivat tällaisen pahan ja ikävän kierteen. He elivät oman elämän mallikkaasti ja hoitivat perheen ja työn. He olivat aivan toisella tavalla vastuuntuntoisia kansalaisia. Tällaisen pahan kierteen voi katkaista.
Valtonen kokee, etteivät vanhat tapahtumat ole vaikuttaneet hänen elämäänsä.
– Ei se näy välttämättä minun elämässäni, olen miettinyt vaarieni luonteiden kautta, mitä minussa voisi olla Ilmarista. Vaarini ovat oikeastaan jonkinlainen lenkki ja yhteys. Olen löytänyt impulsiivisuuden ja tietynlaisen äkkipikaisuuden.
– Se on luonteenpiirre, mikä on ollut Ilmarissakin ihan selvää, sellainen jonkinlainen levottomuus. Omalta osaltani ne ovat olleet luonteenpiirteitä, joita on pitänyt oppia hallitsemaan ja niiden kanssa elämään.
Alkoholin käyttöön Ilmarin toiminta vaikutti enojen osalta ratkaisevasti.
– Enot eivät ole juurikaan alkoholia viljelleet. Sama se on omassa elämässäni, mutta en usko, että Ilmarissa on kuitenkaan ollut enää itseeni vaikuttamista. Olen suhtautunut alkoholiin aina hyvin pidättäytyväisesti.
Valtonen kirjoittaa parhaillaan kirjaa yhden vuoden mittaisista tapahtumista Pajarien elämästä, Pajarit-romaani julkaistaan hänen mukaansa tulevana syksynä.
– He olivat oman ajan eläjiä ja arjen sankareita. Heidän elämänsä sai minut innostumaan ja kiinnostumaan, jonka vuoksi kirjoitan tositapahtumiin perustuvan teoksen, Valtonen päättää.