Karjalainen: Lähes kolmannes 7-luokkalaisista pelaa rahapelejä

Kulta-Jaska -peli Raha-automaattiyhdistyksen Täyspotti-pelipaikassa Helsingin Kampissa keskiviikkona 18. toukokuuta 2011.
Rahapelit koukuttavat monia nuoria.Lehtikuva
Julkaistu 04.02.2015 05:12

MTV UUTISET - STT

Lähes kolmannes 7-luokkalaisista pelaa rahapelejä, kertoo sanomalehti Karjalainen.

Luku käy ilmi tuoreesta kotimaisesta tutkimuksesta, johon on osallistunut lähes tuhat 7-luokkalaista eri puolilta Suomea.

Tutkimuksessa pelaaminen oli riskialttiilla tasolla vajaalla viidellä prosentilla ja todennäköinen peliongelma havaittiin noin kolmella prosentilla osallistuneista.

Aikuisten keskuudessa ongelmapelaajien osuus on pari prosenttiyksikköä pienempi.

Runsaalla pelaamisella havaittiin olevan yhteys heikkoon koulumenestykseen ja elämänhallintaongelmiin.

Paljon pelaavat myös muun muassa joivat humalahakuisesti muita useammin.

– Nämä ongelmat esiintyvät tyypillisesti ryppäänä, jolloin niitä pitäisi myös valistuksessa käsitellä yhdessä, tutkimushankkeessa mukana ollut Helsingin yliopiston tutkija Sari Castrén sanoo.  

Tutkimus on julkaistu myös Duodecim-tiedelehdessä.  

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa