"Rajoitettu erä, vain tämän viikon!" Lastenvaatteet ovat koukuttavia: pieniä, söpöjä malleja, joista monia saa vain rajoitetun ajan. Karoliina ja Anette kertovat, miten lastenvaatteiden ostamisesta tuli ongelma.
– Hirveästi en tajunnut, että ostelu oli ongelmallista. Ostin, elin ja olin. Kunnes istuin alas eron jälkeen ja laskin kerääntyneen velan määrän. Siinä se konkreettisena seisoi edessäni, se laskupino, ja tajusin, että tämä ei nyt ihan mennyt oikein, Anette muistaa.
Odottaessaan ensimmäistä lastaan Anette oli yksinäinen. Sitten hän löysi lastenvaatemaailman, jossa juteltiin vaatteista, jaettiin kuvia ja ihailtiin tiettyjä tuotemerkkejä. Anettekin innostui.
Aluksi Anette osti vaatteita kirppareilta ja nettikirppareilta, joskus kaupan alennusrekistä. Ensimmäinen lapsi pukeutui kuusi ensimmäistä kuukauttaan lahjoitettuihin vaatteisiin.
– Sitten eksyin vaatekauppaan, kun lapsi puklasi päälleen liikenteessä, eikä varajuttuja ollut mukana.
Kauppareissulla kaikki oikeastaan alkoi. Sitä seurasivat kaveriporukat ja niiden mukana aina uudet lastenvaatemerkit. Anette liittyi nettikirppareille. Ostelu jatkui, kunnes hän eron jälkeen joutui kohtaamaan laskupinonsa.
– Siihen se loppuikin, Anette muistaa.
Laskupinon näkeminen muutti kaiken. Anette päätti panna ostelulle stopin ja maksaa velkansa pois. Lapsi kulki puolisen vuotta samoissa vaatteissa.
– Juurikaan ei mitään ei tarvinnut ostaa, ja sain hyvin makseltua kaikkia turhia laskuja pois. Ja sitten ne oli maksettu. Uusi elämä. Uusi arki. Uusi tulevaisuus. Erilainen elämä. Oli aikaa miettiä, mitä elämältä haluaa. Työt, poika ja uuden alku oli niin konkreettinen, että halusin aloittaa uuden elämän ihan uudenlaisena, enkä upottaa itseäni velkahelvettiin ja kerätä laskupinoa kasaan.
"En osta mitään 'ihan kivaa'"
Nyt, myöhemmin, Anette uskoo henkisen onnettomuuden johtaneen osaltaan ostelemiseen. Elämä ei ollut kaikkea sitä, mitä olisi voinut olla.
– Korvasin sitä tyhjyyden tunnetta ostamalla, ja sitä yksinäisyyttä viettämällä aikaa kaupoissa. Kun käy kaupoissa, tulee helpommin ostaneeksi. Joutuu mainonnan uhriksi, Anette sanoo.
Nyt Anetella on kolme lasta, joista nuorin ei ole vielä syntynyt. Ostelua hän ei uuden tulokkaan vuoksi aio päästää karkaamaan käsistä. Hän ei koskaan osta velaksi, eikä omista yhtäkään luottokorttia.
– Jos niitä ei ole, niitä ei käytä. Ainut velka, jonka olen tuon jälkeen ottanut, on varmaan ollut puhelin laitesopimuksella, koska se oli koroton. Mutta se on ollut rajani. Edes auto ei ole enää luotolla, vaan maksettu suoraan omaksi.
Vaatteita hän ostaa edelleen. Pohja ostamiselle on kuitenkin terve: vaatetta ei osteta vain lojumaan kaappiin, vaan sen on päästävä heti käyttöön, ja oltava kaiken lisäksi hyvä valinta. 
– En osta mitään "ihan kivaa", johon rahat kyllä ropisevat, mutta joka ei pääse käyttöön. En osta velaksi, enkä ylitse varojen. En pihistä vaatteiden takia mistään. En koskaan, Anette sanoo.
– Haluan asua kivassa paikassa. Käyttää autoa. Matkustella. Syödä kunnon ruokaa. Vaatteet eivät koskaan saa viedä näitä asioita. Ostan paljon kirpparilta. Mietin monta kertaa, tarvitsenko jotain. En maksa ylihintaa. Jos ostan paljon uusia vaatteita, myyn edellisiä pois.
"Hallinnan tunteen pitää olla sillä, joka kävelee kauppaan"
Vaatteille Anettella on erillinen tili, johon hän kerää myymistään vaatteista saamiaan rahoja pienen pesämunan päälle. Vaatetili on vain vaatteita varten.
– Käytän sitä tiliä vaatteiden ostamiseen. Näin en sotke muita rahajuttuja, ja pystyn säästämään. Pidän homman erillisenä, enkä joudu ostamaan velaksi. Jos myyn kirpparilla vaikka 300 eurolla vaatetta, voin ostaa mahdollisesti jotain tilalle. Minulla on alaraja, jonka alle tili ei saa pudota, että pysyy homma hallinnassa.
Vaikka tili on olemassa, Anette ei enää koe samanlaista tarvetta ostaa. Hän kirjoittaa blogia, jossa vaatteetkin vilahtelevat, mutta ne eivät ole koko elämä.
– En täytä päiviä shoppailulla. Tai kaupoissa hengailulla. En käy joka viikko kirppareilla. Vaatteet ovat minulle harrastus kaiken elämän ohella, mutta ne eivät ole elinehto. Oikeat piirit tekevät harrastamisesta terveen eivätkä painostavan pakon, Anette sanoo.
Muita hän kehottaisi muistamaan, että materian ei koskaan pidä ohjata ostajaa.
– Hallinnan tunteen pitää olla sillä, joka kävelee kauppaan rahat kädessään. Jos hallinnan tunne katoaa, eikä osaa sanoa ”ei” mainoksille tai ostamisen tarpeelle, joku on pielessä. Jos vaatetta pitää ottaa laskulle, tai se vaikuttaa omaan mielialaan, ettei jotain saa ostettua, hallinnan tunne on poissa. Ja sitten pitää miettiä perimmäisiä syitä tähän. Mistä ostamisen pakonomainen tarve johtuu? Olenko onneton? Yksinäinen? Mitä? Anette kehottaa pohtimaan.
– Täytä ensin se tarve. Korjaa ongelma taustalla, ja sitten harrasta. Vaatteita voi harrastaa terveellä pohjalla, kun perustukset on hyvät. Eikä se silloin hallitse elämää, tai syökse sitä kaaokseen.
"Hinta ei tuntunutkaan enää miltään, kun alkoi ymmärtämään"
Karoliinalla* vaatteiden osteleminen lähti lastenvaatteista kiinnostuneiden äitien Facebook-ryhmästä. Hän törmäsi siihen sattumalta. Ryhmä vaikutti kiinnostavalta; Karoliina liittyi mukaan.
– Pääsin ryhmään sisään, ja keskustelut olivat täynnä minulle aivan uusia lastenvaatemerkkejä, joista en ollut tuoreena äitinä aikaisemmin kuullutkaan. Aluksi seurasin sivusta keskusteluja ja kauhistelin vaatteiden hintoja. Jossain vaiheessa kuitenkin eksyin etsimään googlesta kyseisiä lastenvaatteita. Hinta ei tuntunutkaan enää miltään, kun alkoi ymmärtämään, miksi äidit ostavat näitä vaatteita lapsillensa, Karoliina muistaa.
Hän on aina arvostanut laatua ja myös suomalaisia tuotteita. Iltaisin, lapsen mentyä nukkumaan, Karoliina ajautui verkkokauppoihin
– Lapseni alkoi olla siinä iässä, että hän käyttää samaa kokoa kauemmin kuin kuukauden, joten ajattelin, että voisin ostaa hieman kalliimpaa vaatetta.
Vaatteita tarttui mukaan erilaisista verkkokaupoista, harvemmin kivijalkamyymälöistä. Karoliina käytti myös Facebookin eri kirppisryhmiä.
– Tilaukseni summat olivat maksimissaan sata euroa, mutta niitä oli monia kuukaudessa. Ja kun verkosta oli ostettavissa, tilasin suurimmaksi osaksi laskulle, joko sen takia, että minulla ei sillä hetkellä ollut rahaa maksaa tuotteita, tai en tiennyt sopivuudesta enkä halunnut odotella rahoja pitkän aikaa, jos tuote ei olisi ollutkaan sopiva tyttärelleni. Kuukaudessa tuhlasin tuplasti yli varojeni lastenvaatteisiin. Paketteja tuli ovista ja ikkunoista, kirjaimellisesti.
Perheeltään Karoliina salasi vaatteiden laskuja. Vaikeinta oli pakettien piilottelu.
– Mies on kokopäivätyössä, ja minä itse hoitovapaalla, joten pakettien hakeminen ja palauttaminen oli näppärää ja sitä ei kukaan huomannut. Kuitenkin monesti oli niin, että ei jaksanut samana päivänä enää viedä pakettia takaisin postiin, ja paketti pitäisi piilottaa, ettei mies löydä sitä, Karoliina kertoo.
– Pienet paketit olivat helppoja, mutta isommat todella vaikeita. Monesti vein paketit autoni takakonttiin piiloon odottamaan postiin lähtöä. Tai piilotin sängyn alle. Monesti käytin myöskin vaatekaappiani pakettien piilottamiseen.
"On pakko saada lisää, koska se on vaan niin ihana"
Vaatteiden ostamisen ongelmallisuuden Karoliina ymmärsi viimeistään silloin, kun hän sai toisen ulosottokirjeen käräjäoikeudesta. Rahaa maksaa kyseistä laskua ei ollut.
– Silloin päässä napsahti, että hei, ei tämä ole terveellistä! Pilaan oman elämäni, ja mikä pahinta, oman lapseni elämän, vaatteiden takia. Materiaalin takia. Eihän 1,5-vuotias vielä ymmärrä yhtään mitään vaatteiden päälle, olivat ne sitten merkkiä tai eivät. Vaatteista tuli pakkomielle, Karoliina kuvaa.
Vaatteet olivat koukuttavia: merkit julkaisivat ihania malleja, joita sai vain tietyn ajan. Karoliinan mukaan jo myynnistä poistuneesta tuotteesta maksetaan joskus käytettynäkin kolminkertainen hinta.
– Ostat tai tilaat yhden, sitten on pakko saada lisää, koska se on vaan niin ihana, ja koska muillakin on.
Kun totuus ostoksista paljastui, Karoliinan mies ei ymmärrettävästi ollut ilahtunut. Hän kuitenkin tuki ja auttoi Karoliinaa, niin, että perhe pääsisi pois velkakierteestä ja Karoliina ostoriippuvuudesta. Muita saman tilanteen kohtaavia Karoliina neuvoisikin kertomaan rehellisesti tilanteesta.
– Älä salaa, vaikka asia kuinka hävettäisi! Pahennat vaan asiaa, jos salailet. Ole täysin rehellinen, ja jos yhtään tuntuu, että ostelu alkaa olla ongelma, niin puhu jollekulle asiasta. En itse tiennyt, mutta on olemassa ostoriippuvuusryhmiä, joissa voi käydä puhumassa omasta ongelmastaan. Älä jää yksin asian kanssa, vaan puhu ja kerro asiasta! Puhuminen helpottaa ja varmasti aina löytyy vertaistukea, vaikka asia onkin Suomessa vaiettu.
"Raha-asiat, velkaantuminen, ne ovat Suomessa tabu"
Nyt Karoliinan tilanne on hyvä. Velat on kuitattu, eikä Karoliinakaan tilaa enää mitään laskulle. Facebookin kirppareita hän selailee toisinaan edelleen.
– Selaan verkkokauppoja läpi, monesti teen niin, että lisään ostoskoriin tuotteet jotka haluan, lopuksi menen kassalle ja sen jälkeen suljen koko välilehden enkä tilaa. Ostan vain pakolliset ja tarpeelliset vaatteet, enkä enää turhaa, niin kuin aikaisemmin. Määränä varmaankin noin 5–7 vaatekappaletta kuukaudessa, jos sitäkään. Uutena en ole ostanut pitkään aikaan, vaan yritämme ostaa käytettynä suurimman osan. Lasten merkkivaatteita kuitenkin löytyy kirppareilta hyvään sopuhintaan ja ilman, että joutuisi velkoihin, Karoliina sanoo.
Monen ostamiseen koukkuun jääneen mielestä aiheesta on vaikeaa puhua, ja sitä on vaikeaa tunnustaa. Karoliinan mukaan taustalla voisi olla perisuomalainen raha-asioista vaikeneminen: palkoista tai veloista ei puhuta, koska siitä tulee kiusaantunut olo. Jos raha-asioissa kaikki ei ole kohdallaan, sitä hävetään.
– Hävetään myöntää, että menee huonosti, tai että on vaikeaa. Raha-asiat, velkaantuminen, ne ovat Suomessa tabu vieläkin, vaikka todellisuudessa on monia velkaantuneita, pahemmin ja vähemmän velkaantuneita. Mielestäni ainakin on ihan ok myöntää, ettei oma talous ole täysin kondiksessa. Harvempi meistä oikeasti kylpee rahassa ja elää juuri täysin varojensa mukaan, Karoliina sanoo.
– Ja mielestäni se ei ole mikään häpeä, että ihmisellä ei ole luottotietoja. So what? Ei se tee sinusta yhtään huonompaa ihmistä. Ihan samanarvoinen olet, olivat luottotiedot kunnossa tai eivät. Se häpeä on jotenkin liian iso meille suomalaisille. Ei uskalleta myöntää asiaa. Mielestäni näistä asioista pitäisi puhua enemmän, ihan vaan senkin takia, että nuorukaiset, jotka ovat kasvamassa aikuisiksi, ymmärtäisivät myös asian, että se velkoja on olemassa ja teoilla on seuraukset!
Karoliina ei enää salaile asioita – tai tilaa ostoksia laskulle.
– Niin helposti sitä ajattelee, että maksaa palkkapäivänä, ja sinä päivänä sitä huomaakin, että ei olekaan rahaa. Sitten alkaa maksamaan osissa, jolloin summa tulee olemaan todellisuudessa paljon isompi kuin alun perin. Rehellisyys maan perii! Älä valehtele ja salaile, vaan kerro suoraan totuus, se satuttaa vaan itseä ja toista, kun salailee asioita. Pyydä apua! Kysy apua!
Karoliinan mukaan monet äidit on turhankin helppo saada mukaan ostosintoiluun: tuotteita valmistetaan vain rajattu erä, jolloin kaikille ei riitä omaa tuotetta.
– Juttu kiertää äidiltä toiselle, ja lopulta kaikkien on pakko saada tavara, oli se sitten luotolle, laskulle tai ihan vaan verkkopankkitunnuksilla maksamalla. Moni varmasti velkaantuu tässä harrastuksessa. Ja myöskin se, että kukapa ei omalle kullannupulleen haluaisi sitä supersöpöä merinopipoa, joka myydään loppuun sekunnissa? No, kaikkihan sen haluavat, Karoliina kuvailee.
Hän kehottaa muita muistamaan, että kaikesta intoilusta huolimatta kyseessä on vain brändi. Vaatteet alkavat usein vaikuttaa himottavilta, jos mukana on tietty logo tai myyntilause ”vain rajoitettu erä”.
– Tadaa, ja soppa on valmis! Pakko saada taas, hinnalla millä hyvänsä, Karoliina sanoo.
Hänestä on hienoa, että suomalaiset merkit menestyvät, ja moni haluaa tukea pienyrittäjiä ostamalla tuotteita heiltä. Joillekin liiallinen vaatteiden ostaminen kuitenkin tuottaa ongelmia.
– Missä menee raja? Velkaannutaan lastenvaatteiden takia, ja aloitetaan oman elämän pilaaminen. Itse aion jatkossakin jatkaa harrastustani, mutta hyvän maun rajoissa, ja ilman velkaantumista!
* Nimi on muutettu.
***
1:51
