Venäjän talous voi supistua ennakoitua enemmän tänä vuonna, arvioi Danske Bankin ekonomisti Vladimir Miklashevsky.
Yleinen arvio on 2,5 prosentin lasku, mutta hänen ennusteensa on lähes kahdeksan prosenttia. Arviot esitettiin Venäjä Foorumissa Joensuussa tänään.
Venäjä on Suomen suurin kauppakumppani
– Tuonti ja vienti yhteen laskien Venäjä on Suomen suurin kauppakumppani
– Tullin viime vuoden tilastojen mukaan Venäjä oli Saksan ja Ruotsin jälkeen kolmanneksi suurin vientimaa.
– Venäjän osuus viennistä väheni viime vuonna kahdeksaan prosenttiin, kun se vuotta aiemmin oli ollut 9,6 prosenttia.
– Viime vuoden tammi-marraskuussa Suomen kokonaisvienti Venäjälle laski 13 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna eli rahassa 600 miljoonaa euroa.
– Hieman enemmän notkahti tuonti, mikä johtui pikemminkin hinnasta kuin määrästä.
– Tuonnissa Venäjä oli viime vuoden tammi-marraskuussa suurin tuontimaa 15 prosentin osuudellaan, kun se aiemmin oli 18 prosenttia.
Pääsyy on öljyn hinnan 60 prosentin romahdus viime heinäkuusta. Toinen uhka on inflaation kiihtyminen Venäjällä yli 15 prosentin tason. Myös korkeat korot hillitsevät investointeja.
Miklashevskyn mukaan Venäjän vastapakotteilla on ollut merkittävä hintoja nostava vaikutus.
– Suurin riesa on kiihtynyt inflaatio ja kansan ostovoiman heikkeneminen. Venäjän keskuspankin ohjauskoron nosto 15 prosenttiin tammikuussa merkitsi pankkikorossa jopa 25–30 prosenttia. Kuka investoi näillä koroilla, hän kysyi.
Ongelmia jo ennen Ukrainan sotaa
Yksin Ukrainan tilanne ei ekonomistin mukaan selitä kaikkea. Kasvu hidastui jo 2013, investoinnit supistuivat viime vuoden ensimmäisellä neljänneksellä seitsemän prosenttia, jolloin moni ei ollut Ukrainasta kuullutkaan.
Miklashevsky näkee tilannetta pahentavana, jos Standard&Poorsin lisäksi muut luottoluokittajat määrittelevät Venäjän luottokelpoisuuden roskaluokkaan.
– Silloin rahat lähtevät sijoitussalkuista. Venäjän keskuspankilla on kuitenkin vielä valuuttareservejä.
Valoisana uutisena Miklashevsky pitää sitä, että Venäjällä toimivilla ulkomaisilla yrityksillä palkkakulut ovat kurissa. Niiden Venäjän ulkopuolelta tulevat kilpailijat on heikko rupla ajanut tiehensä.