Pariisin olympialaisten purjehduksen Nacra 17 -luokan suomalaiskilpailijoiden Sinem Kurtbayn ja Akseli Keskisen alamäki olympiaregatassa sai jatkoa tiistaina, ja samalla haihtuivat kaksikon mitalihaaveet. Luokan kisakoitokset päättyvät keskiviikon mitalilähtöön, johon suomalaispari lähtee seitsemänneltä sijalta.
MTV seuraa Pariisin olympialaisten tiistain tapahtumia
Maanantaina päivän kahteen 11. sijaan päättäneet ja sitä myöten asemiaan kärkikamppailussa menettäneet Kurtbay ja Keskinen olivat tiistain avauslähdössä 12:s. Se oli kaksikon huonoin regatassa, mutta seuraavassa lähdössä tuli sitten uusi kehnoin, kun heikko startti pilasi lähdön ja suomalaisvene jäi lopulta 15:nneksi.
Päivän päätöslähtöön Kurtbay ja Keskinen ampaisivat hyvin ja olivat kärkinelikossa, kun tuuli tai oikeammin sen puute puuttui peliin. Lähtö keskeytettiin ja saatiin lopulta uudelleen vauhtiin, ja suomalaiset saivat päättää päivän hyvin neljänteen sijaan. Se lohdutti vain hieman.
– Vene ei kulkenut toivotulla tavalla tänäänkään. Ja ongelmia starttien kanssa, kaksi aika huonoa sellaista ja ei sieltä oikein sitten kavutakaan enää minnekään, kun venevauhti on huonoa, Keskinen summasi.
Kolmen vuoden takainen Tokion olympiasijoitus eli 13:s kohenee, keskiviikon mitalilähdössä toivottavasti vielä seitsemännestä sijasta hieman ylöspäin. Mutta kokonaisuutena Marseillen olympiaregatta jättää karvaan maun.
– Kyllähän se v******a, mitalia tultiin hakemaan, Keskinen hymähti.
– Mutta vielä taitaa olla muutama sija mitä vielä kavuta, käydään ne ottamassa (keskiviikkona).
Mitalisaumat katosivat suurimmalta osaltaan tuuliin Marseillen lahdella. Kurtbayn ja Keskisen vahvuudet tulevat paremmin esille kovemmissa tuulissa.
– Mitalitaisto jäi pitkälti meidän kevyen tuulen vauhtiin. Ja oli pari huonoa lähtöä. Ja vaikka pääsimmekin vapaaseen aika hyvin, emme vain pystyneet pitämään meidän omia linjoja ja tehdä omaa kisaamista, kun koko ajan jäi vähän jalkoihin. Harmittaa, ettei saatu korjattua, Kurtbay sanoi.
– Kovemmissa tuulissa olemme olleet tosi nopeita. Kevyissäkin on toki pärjätty, mutta siinä kaikki pärjää paremmin (ja tulokset vaihtelevat kovasti).
Hallitsevat mestarit hallinneet
Ennen olympiaregattaa Nacrassa oli oikeastaan vain yksi suosikki: italialaispari Caterina Banti ja Ruggero Tita. Ja Tokiossa olympiavoittoon purjehtineet ja sen jälkeen kolme maailmanmestaruutta vieneet Banti ja Tita ovat pitäneet pintansa regatassa, sillä he voittivat seitsemästä ensimmäisestä lähdöstä kuusi ja olivat kerran kakkonen.
Kahtena viime päivänä voittoja ei italialaisille ole tullut ja he kärsivät tiistain avauslähdössä takaiskun tultuaan hylätyksi, mutta ero toisena oleviin Argentiinan Eugenia Boscoon ja Mateo Majdalaniin on silti 14 pistettä ennen mitalilähtöä. Bantille ja Titalle olympiavoiton uusimiseen riittää seitsemäs sija mitalilähdössä.