Marseille on tullut viime aikoina todella tutuksi purjehdusmaajoukkueelle ja sen kärkinimille Sinem Kurtbaylle ja Akseli Keskiselle, suomalaisten vietettyä Marseillen vesillä paljon aikaa valmistautumisessa kohti olympialaisia. Keskiviikkona oli jo koittamassa Marseille-projektin päätös, mutta päivä tuli vielä lisää Kurtbayn ja Keskisen Nacra 17 -luokan mitalilähdön siirryttyä heikon tuulen takia torstaille.
Olympiamitalilähdössä ei kaksikko torstaina kilpaile mitaleista, vaan päätyy lopputuloksissa johonkin sijoista 5–8. Olympialaisten summauksen saattoi siis jo tehdä, ja sen voi tiivistää yhdellä sanalla: pettymys.
– Eihän (nuo sijat) olleet sitä mitä lähdettiin täältä hakemaan. Ei voi olla tyytyväinen, Keskinen sanoi.
MTV seuraa Pariisin olympialaisten keskiviikon tapahtumia
Miksi odotukset eivät täyttyneet? Sitä setvitään vielä, mutta ainakin Marseillen heikot tuulet olivat yksi syy. Kurtbayn ja Keskisen vahvuudet tulevat paremmin esille kovemmissa tuulissa.
– Ei tuulia voi ikinä syyttää. Vain itseämme. Emme purjehtineet tarpeeksi hyvin, Keskinen kuitenkin muistutti.
– Vauhti oli tosi hyvä silloin kun (tuulta) oli yli kymmenen solmua. Ja kun oli 4–7 solmua, oli näköjään aika vaikeaa. Mutta ei se tuulista ollut kiinni, tulimme tänne sillä ajatuksella että meillä on riittävän hyvä vauhti kaikissa keleissä. Ja tuli yllätyksenä, että ei ollutkaan (kevyissä tuulissa). Yritimme kokeilla eri juttuja, mutta ei auttanut. Turha juuri nyt spekuloida mistä se johtui, viisaampia ollaan kun on asiaa analysoitu ja katsottu vähän kauempaa, Kurtbay täydensi.
Seuraavaan vaiheeseen?
Viime vuodet maailman terävintä kärkeä kolkutelleiden Kurtbayn ja Keskisen yhdessä jatkamisesta päätöstä ei vielä ole. Eikä se tule torstainkaan olympiapäätöksen jälkeen.
– Mietitään mitä halutaan tehdä, miten jatketaan. Molemmat tykkää purjehtia. Mutta kuten olemme sanoneet, ensin (olympialaisten jälkeinen) tauko ja sitten tehdään päätöksiä. Katsotaan siirrytäänkö seuraavaan vaiheeseen elämää vai tehdäänkö toiset neljä vuotta tätä, Kurtbay sanoi.
– Mennään askel kerrallaan ja katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Purjehdus jatkuu joka tapauksessa, ainakin jossain vaiheessa, totesi puolestaan Keskinen.
Kokonainen huippu jäi saavuttamatta
Suomen muut olympiapurjehtijat jäivät mitalilähdöistä: Ronja Grönblom ja Veera Hokka olivat 49er FX:ssä 15:s, Monika Mikkola ILCA 6:ssa 16:s, Jakob Eklund purjelautailussa 20:s ja sairastumisen takia kisansa keskeyttänyt Kaarle Tapper ILCA 7:ssä 37:s.
Purjehdusjoukkuetta Marseillessa johtanut Toni Roponen myönsi, että olympiasuoritus jäi toivotusta.
– Tavoitteena oli mitali, ja kun siihen ei pystytä suoriutumaan, on se isossa kuvassa pettymys ilman muuta. Yksittäisiä hyviä onnistumisia oli kaikilla, mutta kokonaista huippuregattaa ei saatu aikaiseksi, Roponen sanoi.
– Pitää kriittisesti arvioida miksei onnistuttu, ja jatkaa kohti Los Angelesin (2028) olympialaisia.
Suomen ainoan lähtövoiton kisoissa ottaneiden Grönblomin ja Hokan kohtaloksi koitui Yhdysvaltain tekemä protesti koskien väistötilannetta. Suomi teki vastaprotestin, mutta se ei mennyt läpi.
– Ronja ja Veera purjehtivat erinomaisen hyvin, ottivat lähtövoiton ja nousivat neljänneksi kokonaistilanteessa. Erittäin iso harmi, koskaan ei saada tietää mitä he olisivat voineet saavuttaa ilman sitä (protestia). Edelleenkin olen sitä mieltä, että se oli vääryys heitä kohtaan, Roponen sanoi.
– Mutta tuollainen on osa purjehdusta, ja nyt vain pitää mennä eteenpäin. Ronja ja Veera kuitenkin osoittivat potentiaalinsa, ja heillä on mahdollisuus jopa voittaa Los Angelesissa, jos vain saavat projektin rakennettua sinne.