Lokakuussa 2010 suomalaisen urheilujärjestelmän uudistusta valmistellut Huippu-urheilun muutostyöryhmä järjesti tupaantuliaiset Helsingissä. Työryhmän vetäjä Jukka Pekkala selvitti toimittajille, mistä muutoksessa oli kyse.
– Pyrkimys erinomaisuuteen, urheilijan polku huipulle ja yhdessä tekeminen ovat avainasioita, Pekkala tiivisti.
Siinä se tuli: urheilijan polku – tiettävästi ensimmäisen kerran Suomessa julkisuuteen.
Humu-ryhmää on syytetty tuhlailevasta rahankäytöstä ja laihoista tuloksista, mutta urheilijan polun se liimasi urheilukieleen kuin kuivuneen puuron kattilaan.
– En pysty sanomaan, kuka sen sanoi tai oivalsi. Olimme kuitenkin täysin yksimielisiä siitä, että jos yksi juttu piti valita, se oli Urheilijan polku, Pekkala selitti helmikuussa 2011 blogissaan.
”Urheilijan Polulla kuvataan urheilijan matkaa lapsuudesta huippuvaiheeseen”, kerrotaan Olympiakomitean sivuilla. Mutta linkki julkaistuihin polkuihin päätyy virheilmoitukseen 404: Sivua ei löydy.
Polkuja joka lähtöön
Mutta ei hätää. Hakukone tuo ruudulle lukuisia urheilijan polkuja. Cheerleadereille on oma polkunsa, samoin ratamelojille.
Pirkkolan uimahallin seinällä mainostetaan vesipalloilijan polkua. Se kuulostaa melkein raamatulliselta: kulkeeko vesipalloilijan polku veden päällä vai aukeneeko veteen väylä, tai siis polku? Mieleen nousee entinen vesipalloilija Paavo Lipponen, joka vertasi itseään Moosekseen.
Keilaliiton sivuilla selviää, että huipulle tähtäävän keilaajan polku alkaa neljävuotiaana keilaajana kasvulla. Se onkin hyvä, sillä harva nelivuotias jaksaa käsitellä painavaa keilapalloa.
Satakunnasta löytyy porilainen urheilijan polku, espoolaisille on oma polkunsa.
Jääkiekkoliitto on avannut oman leijonanpolku.fi-sivuston. Jokerit tarjoaa juniorikiekkoilijoilleen sekä pelaajapolkua että hoitopolkua. Jälkimmäisellä hoidetaan loukkaantumisen takia reitiltä eksyneet takaisin oikealle polulle.
Ja helsinkiläiseltä yläkoulun liikuntaluokalta tulee vastaansanomaton todistus: luokanopettaja on useamman kerran painottanut uusille seiskaluokkalaisille, että nämä taivaltavat nyt urheilijan polulla.
Ihan kaikkialle urheilijan polutkaan eivät vie. Dartsliiton sivuilta ei löydy tikanheittäjän polkua, ja ehkä neljävuotiaiden tikanheittäjinä kasvavien lapsien paikka ei olekaan pubissa aloittamassa 10 000 harjoitustuntinsa keräämistä, vaikka tikkaa voi tietysti heittää kotonakin.
– Tässä on niin monta kanavaa, mitä pitkin ryhtyä harrastamaan, Dartsliiton puheenjohtaja Esko Mäyrä selvittää.
Tutkija: Kaikkia urheilusta kiinnostuneita ei tavoiteta
Tutkija Outi Aarresola tunnisti viime marraskuussa tarkastetussa väitöstutkimuksessaan peräti 62 erilaista urheilijan polkua. Silti polkuja on hänen mielestään liian vähän.
– Minua vaivaa se, että usein puhutaan huipulle menevistä poluista, mutta kansallisen urheilukulttuurin kannalta olisi tärkeää, että urheilusta kiinnostuneiden joukko olisi paljon suurempi. Heistä voisi tulla seurojen puheenjohtajia, toimitsijoita ja valmentajia. Tämä urheilijan polku ei tunne sitä, se on suurin puute sosiologin näkökulmasta, Aarresola sanoo.
Aarresola kertoo, että polkuajattelu kehittyy koko ajan. Australiassa on hahmoteltu huipulle tähtäävä polku, harrastuspolku ja liikunnallisen elämäntavan polku.
Itse asiassa Aarresola käyttää mieluummin käsitettä urheilupolku. Moni kulkee sillä, mutta urheilijan poluksi se muuttuu vasta kun kulkija alkaa mieltää itsensä urheilijaksi.
– Pidän polkuajattelussa siitä, että se tuo näkyväksi sen, että lapsi on toimija joka harrastaa. Se on hyvä malli miettiä, että miten systeemi voisi tukea lasta. Haaste on, ettei junioriurheiluun osallistuvista lapsista moni ajattele olevansa polulla, Aarresola selvittää.
Polkuajattelussa piilee myös vaara
Käytäntö – ja myös tutkimus – ovat osoittaneet, että urheilun huipulle noustaan hyvin erilaisia reittejä.
– Olisi tärkeää hahmottaa, että polkuja syntyy käytännössä hyvin erilaisia. Hyvin erilaisista taustoista tullaan huippu-urheilijoiksi, Aarresola sanoo.
Aarresolan mukaan tässä piilee polkuajattelun vaara. Jos junioriurheilussa karsitaan huipulle tähtäävältä polulta ne, jotka eivät tietyssä ikävaiheessa täytä järjestelmän vaatimuksia, jää jäljelle hyvin pieni osa nuorista.
Jukka Pekkalan historiallisista sanoista on kulunut reilut kuusi vuotta, ja Olympiakomiteaan on perustettu huippu-urheiluyksikkö ohjaamaan suomalaisnuoria urheilijan polulla. Mutta onko mikään muuttunut vaikkapa Dartsliitossa, joka ei ole julkaissut tikanheittäjän polkua?
– Ei mun mielestä, Esko Mäyrä vastaa.
– Samalla formaatilla mennään. On niin monta tapaa edetä sillä polulla. Se (polku) on ollut tekeillä, mutta se on rönsyillyt niin moneen haaraan. Kun katsoo näitä meidän pelaajia, taustoja on niin monenlaisia.
Aarresola arvioi, että polkuajattelu on tuonut näkyviin ne tilanteet, jossa nuorelle ei ole seurassa oikeanlaista joukkuetta tai ryhmää.
– Tämä on hatara arvio, koska näyttöä ei ole, mutta uskon että polkuajatus konkretisoi näkyville ne tilanteet, kun polku uhkaa päättyä umpikujaan.