Näyttelijä Katariina Kaitue loukkasi itsensä Amazing Race -ohjelman kuvauksissa. Nyt hän kertoo, mitä tilanteessa tapahtui ja miten siitä selvittiin.
Näyttelijä Katariina Kaitue on yksi Suomen ensimmäisen Amazing Race Suomi -kauden osallistujista.
Hän kilpailee ohjelmassa oman esikoispoikansa, Puolustusvoimien upseerin Benjamin Hariman kanssa.
Avausjaksossa nähdään vakavalta näyttävä tilanne, kun painavan rinkan kanssa juokseva Kaitue kompastuu, lentää suorilta jaloilta kovalla voimalla maahan ja lyö päänsä.
Nyt hän kertoo, mitä tilanteessa tapahtui.
– Juoksimme laiturialueelle, joka oli kostea. Liukastuin ja pannutin suoraan sementtikorokkeelle. Löin naamani ja polveni, Katariina Kaitue muistelee tilannetta MTV Uutisten haastattelussa.
– Siinä oli niin kovat adrenaliinit, ettei sitä heti edes tajunnut. Lopulta huomasin, että molemmat polvet olivat lopulta auki.
Jaksossa nähdään, kuinka Benjamin-poika paikkaa äitinsä kasvoihin tulleita ruhjeita ensiaputarvikkeilla ennen seuraavaa etappia.
– Ben puhdisti kaiken ja desinfioi ruhjeet. Osat ovat vaihtuneet: nyt hän pitää minusta huolta.
Tilanne päättyi onnellisesti, sillä Katariina pystyi jatkamaan kisaa normaalisti ruhjeista huolimatta.
"Olemme hyvin avoinna ja paljaina"
Kaitue kertoo pyytäneensä poikaansa mukaan kisakumppanikseen, koska hänen esikoisensa on muuttanut jo aikoja sitten pois kotoa. Nyt hänellä oli kerrankin mahdollisuus viettää pidempään aikaa aikuisen poikansa kanssa.
– Muuten sellaista mahdollisuutta ei olisi ehkä tullut, Kaitue sanoo.
Näyttelijä ihastui ohjelmassa erityisesti siihen, miten aitoja ihmiset joutuvat ja saavat ohjelmassa olla.
– Meidät näyttelijätkin on totuttu aina näkemään niin laitettuina, joten on aika makeaa katsoa tätä, kun nyt olemme kaikki niin avoinna ja paljaina.
Lauantaina 30. syyskuuta Nelosella alkaneessa Amazing Race Suomi -ohjelmassa on mukana 12 kahden hengen tiimiä.
Mukana ovat myös rallin maailmanmestari Marcus Grönholm ja kartanlukija Timo Rautiainen, kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen ja europarlamentaarikko Silvia Modig, ampumahiihtäjäystävykset Kaisa Mäkäräinen ja Mari Eder, liikemies-yrittäjä Peter Vesterbacka ja mentoroitava Thy "Anna" Nguyen, näyttelijä Jukka Rasila ja avopuoliso Mirva Nieminen, kansanedustaja Ilmari Nurminen ja puoliso Aapo Hettula, radiopersoona Tuukka Ritokoski ja isä Sami Ritokoski, vuorikiipeilijä Lotta Hintsa ja sisko Eleonoora "Noora" Hintsa, toimittaja Anna Perho ja poika Atte Lehtiniittu, Vitunleija-brändistään tuttu Bakari Diarra sekä sometähti Samuel Chime sekä Erikoisjoukot-ohjelmasta tutut kouluttajat Janne Lehtonen ja Robin Hendry.
Katariina Kaitue kertoo yllä olevalla videolla onnettomuudesta ja siitä, miksi hän risti Amazing Race -ohjelman aikana itsensä ja poikansa Urpoksi ja Turpoksi.