Yksi Suomen ensimmäisen Amazing Race Suomi -kauden osallistujapareista on näyttelijä Jukka Rasila avopuolisonsa Mirva Niemisen kanssa. Jukasta piirtyy heti avausjaksossa kuva rakkautta avoimesti julistavana kumppanina, jolla tunteet ovat pinnassa.
Näyttelijä Jukka Rasila tuo itsestään Amazing Race Suomi -ohjelmassa esiin hyvinkin tunteellisen ja lämminhenkisen puolison, joka julistaa useaan otteeseen rakkautta avopuolisoaan Mirva Niemistä kohtaan.
– Kiitos rakas, I love you. Ja anteeksi äksyilyni, kuuluu Jukan lämpimät lauseet Mirvalle eräänkin avausjakson tapahtumasarjan päätteeksi.
Jatkuvasti avovaimoaan ohjelmassa silittelevä Jukka myöntää olevansa siviilissäkin mies, joka ei rakkaudentunnustuksiaan säästele.
– Olen siviilissäkin sellainen, että sanon aina rakas tai darling – käytän sitä enemmän kuin etunimeä, Jukka kertoo MTV Uutisten haastattelussa.
Tunteellinen mies myöntää, että tunteet räiskyvät moneen suuntaan myös Amazing Race -ohjelman aikana.
Tämän vuoksi Mirva-puoliso joutuikin toteamaan miehelleen aika suorat sanat jo avausjakson aikana.
– Ehdin kutsua Jukkaa putkiaivoksi viimeisiä sadan metrin matkoja kulkiessamme. Olen ihan iloinen, että se kommentti on leikattu pois jaksosta, Mirva nauraa.
Mirva kertoo kommentin johtuneen kovasta kiireestä ja paineesta, jonka kilpailutilanne toi.
– Putkiaivo oli varmasti lempeimmästä päästä, mitä Mirvalla siinä kohtaa päässä pyöri, Jukka lisää ja myöntää olleensa kyseissä tilanteessa täysin tunteen vallassa.
Lue lisää: Tässä ovat Amazing Race -ohjelman kilpailijat – mukana yllättäviä henkilöitä
Tilanne liittyi aivan ensimmäisen etapin viimeisiin rutistuksiin Thaimaassa, jossa taksit eivät kulkeneet odotetulla tavalla, ja taistelu kisan jatkopaikasta oli kova.
– Jukka meni ihan tiloihin siinä, ja sitten jossain vaiheessa en enää jaksanut kuunnella hänen papatustaan ja kutsuin häntä putkiaivoksi, Mervi muistelee.
– Niissä hetkissä ei ole aikaa jäädä keskustelemaan. Se ei ole mikään parisuhdepalaverin hetki, sillä siellä on fokus aina seuraavassa hetkessä. Keskustelu typistyy tällaiseksi, Mirva selventää.
Jukka lisää, että kilpailutilanteessa kyse on jatkuvasta selviytymisestä.
Pariskunta ei suinkaan ole ainoa, jolla tunteet kuumenevat, sillä kilpailutilanne on kova myös muilla parivaljakoilla.
Avausjaksossa tunteet nousevat pintaan nopeasti osin myös siksi, että kisakumppani on entuudestaan erityisen tuttu – joko puoliso, sisar, oma vanhempi tai lapsi tai työkaveri.
"Jukka on innostuvampi"
Jukka ja Mirva kertovat olevansa kuitenkin tyytyväisiä siihen, miten hyvin heidän yhteistyönsä ohjelmassa sujui, sillä he myöntävät olevansa monin tavoin hyvin erilaisia.
– Jukka on innostuvampi ja riehakkaampi, kun taas itse olen tasaisempi, rauhallisempi, harkitsevampi ja diplomaattisempi, Mirva kuvailee.
– Toisaalta saamme paljon toinen toisiltamme. Jukan olemus tuo minulle huippusävyjä, kun voisin muuten olla tylsän tasainen, ja Jukka taas rauhoittuu ja maadoittuu minun avullani.
Jukka kertoo pariskunnan eroavaisuuksien näkyvän etenkin aamuisin, jolloin hänellä olisi kuulemma rasittavankin paljon heti asiaa.
– Herään yleensä aamuisin myöhemmin ja huudan sängystä huomenta darling!
Jukka kuitenkin pyrkii ottamaan puolisonsa erilaisen rytmin huomioon.
– Jukka on sellainen nollasta sataan aamuisin, ja tarvitsisin itse sellaisen hitaamman startin aamuun, Mirva myöntää.
Mirva paljastaa, että Jukalla on useita erilaisia tapoja osoittaa rakkautta puolisolleen.
– Olohuoneen maljakkoon ilmestyy kukkia ja pieniä viestilappuja vaikkapa pankin kirjekuoren taakse. Mitä sitä muuta arjessa tarvitsisikaan, Mirva sanoo.
Lauantaina 30. syyskuuta Nelosella alkavassa Amazing Race Suomi -ohjelmassa on mukana 12 kahden hengen tiimiä, joista yksi saapuu lopulta maaliin ensimmäisenä ja kuittaa itselleen 30 000 euroa.
Mukana ovat myös kansanedustaja Ilmari Nurminen ja puoliso Aapo Hettula, radiopersoona Tuukka Ritokoski ja isä Sami Ritokoski, vuorikiipeilijä Lotta Hintsa ja sisko Eleonoora "Noora" Hintsa, rallin maailmanmestari Marcus Grönholm ja kartanlukija Timo Rautiainen, toimittaja Anna Perho ja poika Atte Lehtiniittu, Vitunleija-brändistään tuttu Bakari Diarra sekä sometähti Samuel Chime, kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen ja europarlamentaarikko Silvia Modig, ampumahiihtäjäystävykset Kaisa Mäkäräinen ja Mari Eder, liikemies-yrittäjä Peter Vesterbacka ja mentoroitava Thy "Anna" Nguyen, Erikoisjoukot-ohjelmasta tutut kouluttajat Janne Lehtonen ja Robin Hendry sekä näyttelijä Katariina Kaitue ja poika Benjamin Harima.
Katso videolta pariskunnan haastattelu, jossa Jukka Rasila paljastaa, mikä asia hänen käytöksessään on sellainen, jossa hänen pitää tosissaan skarpata.