Norjan prinsessa Märtha Louise ja shamaanirakas Durek Verrett menivät naimisiin 31. elokuuta.
Norjan prinsessa Märtha Louise, 52, ja hänen shamaanirakkaansa amerikkalainen Durek Verrett, 49, sanoivat tahdon Geirangerissa 31. elokuuta. Kaksikko vihittiin yksityisessä seremoniassa hotellissa kolmen päivän juhlallisuuksien jälkeen.
Märtha Louise ja Verrett ovat myyneet häidensä televisio- ja kuvaoikeudet ulkomaille. Televisio-oikeudet sai suoratoistojätti Netflix, kuvaoikeudet brittiläinen Hello! ja espanjalainen Hola! Tämän takia paikalliset tiedotusvälineet jäivät suurelta osin juhlallisuuksien ulkopuolelle.
Kaduilla oli jonkin verran ihmisiä bongailemassa tuoretta avioparia.
Prinsessan vanhemmat kuningas Harald ja kuningatar Sonja osallistuivat häihin yhdessä muiden Norjan kuningasperheen jäsenten sekä Ruotsin ja Alankomaiden prinssien ja prinsessojen kanssa.
Myös prinsessa Märtha Louisen kolme tytärtä hänen ensimmäisestä avioliitostaan edesmenneen norjalaisen kirjailijan Ari Behnin kanssa osallistuivat seremoniaan. Paikalla raportoitiin olevan myös Real Housewives of Atlanta -tosi-tv-ohjelman tähti Cynthia Bailey.
Lauantain tilaisuuteen osallistui noin 350 vierasta.
Märtha Louise luopui kuninkaallisista tehtävistään vuonna 2022, eikä Verrettistä tule naimisiinmenon myötä prinssiä. Kaksikko meni kihloihin samaisena vuonna.
Vaikka kaksikon suhde on jakanut Norjaa, kuningas Harald on aiemmin sanonut, että Verrett on hieno mies ja he kaksi nauravat yhdessä paljon, jopa vaikeina aikoina.
Sittemmin palatsi ja Norjan parlamentin jäsenet ovat arvostelleet paria siitä, että he ovat yhdistäneet kaupallisen toiminnan prinsessan kuninkaalliseen asemaan.
Lue myös: Tämän piti olla salaista! Yksityiskohdat vuotivat julkisuuteen Norjan kuninkaallisista häistä tunteja ennen seremoniaa
Viime vuonna Märtha Louise kertoi BBC:lle, että hänen päätöksensä valita erilainen tie kuin perinteinen kuninkaallinen oli aiheuttanut paljon myllerrystä.
– Vuosien varrella on tullut paljon kritiikkiä erityisesti siitä, että olen hengellinen, ja Norjassa se on tabu, hän sanoi.
Monet kuitenkin myös ihailevat pariskunnan rehellisyyttä sekä avoimuutta hengellisyydestä. Märtha Louise on aiemmin kertonut olevansa selvännäkijä ja pystyvänsä puhumaan enkeleille. Verrett on puolestaan sanonut olevansa kuuden sukupolven shamaanien viimeisin edustaja, joka on jopa joskus ollut kuolleena reilut neljä minuuttia. Tuona aikana hän sai New York Timesille kertomansa mukaan ”kaiken tiedon toiselta puolelta” ja palasi sitten takaisin.
Lähde: BBC