Norjan prinsessa Märtha Louise ja shamaanirakas Durek Verrett vihittiin 31. elokuuta. Verrett sairastaa munuaisten vajaatoimintaa ja oli dialyysissä juuri ennen juhlallisuuksia.
Norjan prinsessa Märtha Louise, 52, ja hänen shamaanirakkaansa Durek Verrett, 49, avioituivat tänään 31. elokuuta. Yhteensä heidän hääjuhlallisuutensa kestävät kuitenkin neljä päivää.
Perjantaina 30. elokuuta pari ja häävieraat vietiin veneillä vuonon läpi Geirangeriin, missä seremonia järjestettiin Norjan länsirannikolla.
Morsiuspari tapasi mediaa matkalla laivaan, jolloin Verrett kertoi tulleensa juuri dialyysistä ja voivansa hyvin.
Munuais- ja maksaliiton sivuston mukaan dialyysi korvaa osittain munuaisten toimintaa.
Verrett on kertonut avoimesti muun muassa Hello!-lehdelle sairastuneensa 28-vuotiaana munuaisten vajaatoimintaan.
Norjassa on arvosteltu kärkevästi sitä, että Märtha Louise ja Verrett ovat myyneet häidensä televisio- ja kuvaoikeudet ulkomaille. Televisio-oikeudet sai suoratoistojätti Netflix, kuvaoikeudet brittiläinen Hello! ja espanjalainen Hola!
Muutkin mediat ovat kuitenkin saaneet napattua kuvia esimerkiksi morsiamesta.
Kuninkaallisista tehtävistään vuonna 2022 luopunut, mutta prinsessan tittelin säilyttänyt Märtha Louise ei ole kunnioittanut isänsä kanssa tekemäänsä sopimusta, jonka mukaan tytär ei saisi käyttää titteliä kaupallisiin tarkoituksiin.
Ristiriidoista huolimatta Norjan muu kuningasperhe osallistuu häihin.
Pariskunta on avoimen kiinnostunut henkimaailman asioista, ja Märtha Louise on muun muassa väittänyt, että pystyy keskustelemaan enkeleiden kanssa. Verrett puolestaan kauppaa kotisivullaan 222 dollarin, eli noin 200 euron, hintaisia amuletteja, joiden väitetään muun muassa parantavan kantajansa suorituskykyä ja suojelevan tätä kielteiseltä energialta.
Verrettiä on nimitetty mediassa huijariksi ja puoskariksi, mihin tummaihoinen Verrett on vastannut syyttämällä arvostelijoitaan rasismista.