Helsingin hovioikeudessa käynnistyi tänään katujengien välisen ampumatapauksen oikeudenkäynti.
Milan Jaff kohtasi oikeudenkäynnin aluksi median kasvoillaan, mutta toinen oikeudessa istunut peitti kasvonsa lehdellä. Jaffin syytetään yrittäneen tappaa hänet.
Oikeudenkäynnissä on kyse Vantaan Leinelänkaarella vuoden 2021 elokuussa tapahtuneesta ampumisesta. Syyttäjän mukaan helsinkiläisen katujengin johtohahmona tunnetuksi tullut someräppäri Jaff olisi ampunut haulikolla päin espoolaisen seurueen autoa osuen auton kuljettajaa käteen.
Jaffin laukausta edelsi se, kuinka mainitusta autosta ammuttiin pistoolilla kohti Jaffin toveria niin, että tämä haavoittui vakavasti.
0:57
Laukauksen jälkeen syyttäjän mukaan Jaff ampui kaksi laukausta haulikolla, toisen ohi ja toisen takaviistosta autoon niin, että kuljettaja loukkaantui. Syyttäjän mukaan auton kuljettaja olisi saanut hauleista suuren osan päänsä ja vartalonsa alueelle, jos istuimen asentoa ei olisi säädetty alas ampumista seurueen ampumista varten. Onnekkaasti häneen osui vain yksi hauli, joka piti poistaa hänen kädestään.
Yöaikaan tapahtunut ammuskelu sattui päiväkodin edustalla, mutta sivulliset eivät olleet vaarassa.
Nyt hovioikeudessa syyttäjä on sitä mieltä, että Jaff oli ampunut autoa haulikolla, yrittäen henkirikosta.
Puolustuksen mukaan Jaffilla ei ole ollut asetta eikä hän ole sellaisella ampunut. Puolustus myös viittasi siihen, että Helsingin hovioikeuden aiemman tuomion perusteella Jaffiin liitetty seurue Kurdish Mafia ei ole järjestäytynyt rikollisryhmä.
3:01
Käräjäoikeus oli hylännyt Jaffin syytteet
Aiemmin käräjäoikeus hylkäsi kokonaan Jaffin syytteet murhan yrityksestä, koska näyttö ei riittänyt osoittamaan, kuka haulikolla oli ampunut. Syyttäjä oli tuoreeltaan ilmaissut tyytymättömyyttään ratkaisuun.
Sen sijaan toinen nuori mies tuomittiin vuosien vankeuteen tapon yrityksestä hänen ammuttua pistoolilla kohti Jaffin seurueessa ollutta miestä. Mies loukkaantui vakavasti.
Syyttäjä esitteli hovioikeudessa animaatiota, joka esitteli syyttäjän näkemyksen tapahtumien kulusta sekä videoita valo-olosuhteista. Lisäksi esiteltiin kuvia siitä, millaista tuhoa autoa kohti ammutut haulikon haulit aiheuttivat esimerkiksi autoon.
Uhrin avustaja kiinnitti huomiota siihen, että uhri on ollut hengenvaarassa, koska haulit osuivat autossa kohdalle, jossa tavanomaisesti on kuljettajan ylävartalo ja pää. Jaffin puolustus taas toi esille, että kuvissa näkyy, etteivät haulit läpäisseet auton ikkunoita, vaikka niihin osuivatkin.
Syyttäjä esitteli oikeudessa myös kuvia Jaffin seurueessa olleen miehen kännykästä löytynyttä kuvaa haulikosta. Syyttäjä uskoo, että ase on samainen, jolla ammuskelu Vantaalla tehtiin. Teossa käytettyä haulikkoa ei koskaan löydetty. Puolustus kiinnittää huomiota siihen, että tallenne on luotu yli puoli vuotta ennen ampumavälikohtausta, joten henkilö- ja ajallinen yhteys tapahtumiin jää puolustuksen mielestä ohueksi.
1:24
Lue myös: MTV katujengikäräjillä: Äänessä Milan Jaffin kaveri, jota ammuttiin keuhkoon – "Pelkäsin kuolevani"
Viranomaisten käsityksen mukaan espoolaiset olivat suivaantuneet Jaffin julkaisemasta musiikkivideosta, jossa halvennettiin espoolaisjengiä. Kyse oli erilaisista viittomista, joita espoolaiset pitivät loukkaavina. Syyttäjä viittaa toimintaan "dissaamisena"
Aiemmin hovioikeus lievensi huomattavasti Jaffin tuomiota Suomen ensimmäisenä katujengioikeudenkäyntinä tunnetussa tapauksessa.
Jaff on ollut oikeudessa myös lukuisista muista vakavista rikoksista, joista hän on myös saanut tuomioita. Lisäksi hän joutui vankilassa ollessaan vakavan pahoinpitelyn uhriksi, jota niinikään on käsitelty oikeudessa.
Lue myös: Video ei herkille: Yllätyshyökkäys vankilan keittiössä – näin rajusti kirvesmurhaaja pahoinpiteli Milan Jaffin
Kommentti: Milan Jaffia odottaa vapaus ja uhkaa karkotus – näin katujengien rikollisuus on muuttunut
Tuntematon katujengipomo Milan Jaff alkoi kiinnostaa poliisia – paljastui vaarallinen juoni: "Joku menettää henkensä, jollei tätä estetä"
Hovioikeus: katujengiasiassa ei ollut kyse järjestäytyneestä rikollisuudesta
Hovioikeudessa jouduttiin katselemaan, kuinka katujengipomo Milan Jaff rypi alushousuissaan maidossa
Tästä syystä Milan Jaff selvisi törkeästä lapsenraiskauksesta vähällä – "Tietyillä henkilöillä maksimimäärä tulee vastaan"
Juttua ja otsikkoa korjattu 4.9. kello 11.57: Hovissa syyttäjä vaati Jaffille tuomiota tapon yrityksestä, ei murhan yrityksestä, kuten käräjäoikeudessa.