Kauppojen valtakunnallinen maskisuositus poistuu

5:32img
Video: Näin suomalaiset reagoivat THL:n ilmoitukseen maskisuosituksen poistumisesta viime viikolla!
Julkaistu 19.04.2022 10:51

MTV UUTISET – STT

Kaupan liitto ja Päivittäistavarakauppa suosittavat, että kaupoissa luovutaan valtakunnallisesta maskien käyttösuosituksesta.

Niiden tiedotteen mukaan uuden suosituksen taustalla on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) viimeviikkoinen päätös poistaa yleinen maskisuositus joitain poikkeuksia lukuun ottamatta.

Uusi ohje koskee vain asiakkaiden maskin käyttöä.

Lue myös: THL suosittelee yhä maskia flunssaoireisille – koskeeko suositus myös koronan sairastaneita?

Työnantaja tekee kaupan henkilöstön maskin käyttöä koskevat suosituksensa edelleen omaan riskinarviointiinsa perustuen.

THL:n tiedotteessa todettiin, että eri alueilla voi olla jatkossakin voimassa alueellisia maskisuosituksia.

Esimerkiksi Helsingin kaupunki muistutti viime viikolla, että pääkaupunkiseudulla on toistaiseksi voimassa laaja maskisuositus.

Tuoreimmat aiheesta

Koronarajoitukset