Haravointi ja kasvien perkaaminen synnyttää kotien pihoille paljon roskia syksyisin. Roskien polttamisessa täytyy olla kuitenkin tarkkana.
Puutarhoissa on syksyisin yhtä vilkasta kuin keväällä, kun pihan risuja ja muita jätteitä hävitetään polttamalla. Pelastuslaitoksista muistutetaan, että oksien ja risujen sekä muun niihin verrattavan jätteen avopoltto on sallittua haja-asutusalueella. Sen sijaan polttaminen asemakaava-alueella ei yleensä ole luvallista.
Pienistä risujenpoltoista ei tarvitse ilmoittaa pelastusviranomaiselle, mutta polttamisen täytyy tapahtua valoisan aikana. Poltosta ei myöskään saa aiheutua savuhaittoja tai palonvaaraa naapureille ja muille lähialueen asukkaille.
Kompostointi polttamista parempi
Polttamisen sijasta suositellaan oksien ja risujen sekä muun niihin verrattavan jätteen kompostointia. Jos kuitenkin päättää hävittää puutarhajätteet polttamalla, kannattaa olla tietoinen riskeistä ja tulen tekijän vastuusta.
Pelastuslaitos korostaa, että avotulta ei saa tehdä toisen maalle ilman lupaa. Lisäksi kotipuutarhureidenkin täytyy varata polttopaikalle riittävästi alkusammutuskalustoa. Tulen sytyttäjä vastaa poltosta aiheutuvista mahdollisista vahingoista.
Lue lisää:
MTV3 Koti:
(MTV3)