Uuden tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että säännöllisellä unirytmillä on muitakin hyötyjä kuin lepo sinulle ja lapsillesi. Säännöllinen unirytmi tuntuu vaikuttavan lasten käytökseen myönteisesti.
Tutkimuksessa kävi ilmi, että seitsemänvuotiailla, joilla on epäsäännöllinen unirytmi, on enemmän käytöksen häiriöitä kuin samanikäisillä, joiden unirytmi on säännöllinen. Tutkimus myös osoitti, että mitä pidempään epäsäännöllinen unirytmi on jatkunut, sen pahempia käytösongelmat ovat.
Ongelma on kuitenkin korjattavissa. Käytösongelmat nimittäin vähenivät, kun unirytmi muuttui säännölliseksi. Vastaavasti lasten käytösongelmat lisääntyivät, jos lapsi vaihtoi säännöllisestä unirytmistä epäsäännölliseen.
Unihäiriöt vaikuttavat lapsen aivoihin
Ilmiötä voi selittää monella tapaa. Tutkimusta johtanut professori Yvonne Kelly kertoi Health.comille, että nukkumaanmenoajan vaihtelu voi sekoittaa lapsen sisäisen kellon. Se voi myös johtaa jet lagin kaltaiseen tilaan. Unihäiriöt voivat lisäksi vaikuttaa lapsen aivojen kehitykseen.
– Lapset haluavat luonnostaan venyttää rajoja, ja kun rajoja ei ole, se johtaa ahdistumiseen ja huonoon käytökseen. Myös univaje voi aiheuttaa käytösongelmia. Jotkut lapsista saattavat mennä nukkumaan vasta, kun ovat aivan uuvuksissa, mikä tarkoittaa, että he eivät saa tarpeeksi unta. Lapset luultavasti nukkuvat paremmin, kun heillä on säännöllinen nukkumaanmenoaika ja nukkumaanmenorutiinit, lastenlääkäri Ruby Roy sanoi Health.comille.
Myös Kelly uskoo, että nukkumaanmenorutiineilla on suuri vaikutus lasten käytöksen kehitykselle. Hän kuitenkin muistuttaa, että myös muilla tekijöillä on yhtäläisiä vaikutuksia, joten siitä on turha ahdistua, jos lapset eivät pääse nukkumaan samaan aikaan aivan joka ilta.
Lähde: Health.com – Want a Better Behaved Child? Avoid Irregular Bedtimes
Lue myös:
(MTV3)